Yksi yhdistelmärahasto tarjoaa tasapainotetun hajautuksen helposti

Nordnet tarjoaa indeksisijoittamiseen perustuvan yhden rahaston ratkaisun nimeltään Nordnet One.
pilvenpiirtäjät New York talous sijoittaminen metropoli kaupunki USA pilvenpiirtäjät New York talous sijoittaminen metropoli kaupunki USA

Nordnet One on konsepti, jossa rahastosäästäjä voi valita yhden kolmesta indeksisijoittamiseen perustuvasta yhdistelmärahastosta ja sijoittaa siihen joko kertasumman tai lisätä sijoituksia kuukausisäästämisellä.

Vaihtoehtona on kolme riskiprofiililtaan erilaista yhdistelmärahastoa, jotka sijoittavat globaalisti sekä osake- että korko- ja luottomarkkinoille. Nordnet suosittaa valitsemaan riskitason halutun sijoitusajan perusteella.

Nordnetin mukaan rahastot ovat laajasti hajautettuja ja siten vähemmän alttiita markkinoiden heilahtelulle. Oleellista rahastoissa on myös niiden jatkuva tasapainotus eli rebalansointi. Siten niissä pidetään tavoiteltu jakauma osakemarkkinoiden ja korko- sekä luottomarkkinoiden välillä. Historiallisesti katsottuna tämä on ollut onnistunut tapa sijoittaa, Nordnet kertoo.

Rahastot perustuvat indeksisijoittamiseen, jolloin hallinnointikustannukset pysyvät kohtuullisina. Juoksevat kulut alkavat 0,47 prosentista vuodessa. Ne kattavat rahaston kaikki kulut, eikä rahastoista peritä merkintä-, lunastus- tai säilytysmaksuja.

Nordnet One -rahastot sopivat niille rahastosäästäjille, jotka haluavat riskihajautetun rahastosalkun vaivattomasti. Säästäjän ei tarvitse itse seurata markkinoiden kehitystä tai ostaa ja myydä yksittäisiä arvopapereita.

Rahastojen salkunhoitaja Henrik Wiklund kertoo, että Nordnet One -yhdistelmärahastot ovat sijoittajalle helppoja.

”Sijoittajan tarvitsee vain valita riskinsietokykyynsä ja riskinottohalukkuuteensa perustuva yhdistelmärahasto ja antaa rahaston salkunhoitajan hoitaa loput. Sijoittaja saa jo yhdellä sijoituksella laajasti hajautetun sijoitussalkun, joka sijoittaa eri maantieteellisille alueille, ja Nordnet One Varovainen- ja Tasapaino-rahastoissa myös korkoihin”, Wiklund toteaa.

Salkunhoitajan mukaan sijoittajan ei myöskään tarvitse tehdä muutoksia salkkuunsa itse, vaan salkunhoitaja tasapainottaa rahastoja jatkuvasti.

”Jos sijoittaja valitsee esimerkiksi Tasapaino-rahaston, jonka sijoituksista 60 prosenttia on osakkeissa ja 40 prosenttia koroissa, rahaston salkunhoitaja hoitaa sijoituksia jatkuvasti niin, että tämä valittu jakauma osakkeiden ja korkojen välillä säilyy.”

Lue tästä lisää Nordnet One -rahastoista.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
Finnair lentoyhtiö lentokone lentokenttä

Analyytikko: Finnairin tuloskyky alkaa näkyä

Seuraava artikkeli
Kempower latausasema asennus

Kempowerin väkevä meno jatkuu - nostaa nyt tulosnäkymiään roimasti