Kempowerin väkevä meno jatkuu – nostaa nyt tulosnäkymiään roimasti

Kempower nostaa tulosnäkymiään vuodelle 2023 ja julkistaa ennakkotiedot toisen vuosineljänneksen taloudellisesta kehityksestä.
Kempower latausasema asennus Kempower latausasema asennus
Kuva: Kempower Oyj.

Kempower kertoo tiedotteessaan, että sen sähköajoneuvojen latausratkaisujen vahva kysyntä jatkui vuoden 2023 toisella vuosineljänneksellä ylittäen yhtiön odotukset.

Kempower on myös onnistunut kasvattamaan tuotantokapasiteettiaan vastatakseen kasvavaan kysyntään. Yhtiö kertoi heinäkuun alussa avaavansa uuden tehtaan pikalatausratkaisuille Lahteen vastatakseen kasvavaan kysyntään. Kempower harkitsee edelleen mahdollista tarvetta lisäkapasiteetille myös Euroopassa.

Positiivinen tulosvaroitus sai osakkeen tiistaina noin kello 10.10. yli yhdeksän prosentin nousuun.

Yhtiön huhti-kesäkuun alustavien tilintarkastamattomien laskelmien mukaan sen tilauskanta kasvoi viime vuoden 62 miljoonasta eurosta 139 miljoonaan euroon. Tilauskertymä kasvoi 55 miljoonasta eurosta 86 miljoonaan euroon.

Liikevaihto kasvoi vertailukaudesta peräti 235 prosenttia vajaaseen 73 miljoonaan euroon.

Operatiivinen liiketulos kasvoi viime vuoden 1,8 miljoonasta eurosta 13,9 miljoonaan euroon.

Kempower nostaa liikevaihtoennustettaan selvästi aiemmasta.

Nyt yhtiö odottaa vuoden 2023 liikevaihdon yltävän 280–310 miljoonaan euroon mikäli valuuttakursseilla ei ole merkittävää vaikutusta. Vuonna 2022 liikevaihto oli 104 miljoonaa euroa. Aiemmin 14. huhtikuussa julkaistu liikevaihtoennuste oli 240–270 miljoonaa euroa. 

Kempower nostaa myös ennustettaan kannattavuusmarginaalista. Nyt yhtiö odottaa liikevoittomarginaalisi yli 10 prosenttia, kun aiempi odotus oli 5-10 prosenttia.

Yhtiö kertoo jatkavansa vahvan kasvun tavoittelemista kannattavasti. Vuoden 2023 toisella vuosipuoliskolla Kempower kiihdyttää kasvuaihioitaan kohti vuotta 2024 sekä Euroopassa että Pohjois-Amerikassa. Kempower odottaa merkittävästi korkeampia kiinteitä kuluja vuoden 2023 toiselle vuosipuoliskolle. 

Kempowerin pitemmän aikavälin kasvutavoitteet ovat huikeat.

Yhtiön hallitus tähtää Kempowerin liikevaihdoksi 750 miljoonan euroa keskipitkällä aikavälillä vuosille 2026-2028. Kannattavuusmittarin hallitus on asettanut 10-15 prosentin operatiiviseksi liiketulokseksi keskipitkällä aikavälillä vuosina 2026-2028.

Vahvat näkymät ja kova tuloskunto näkyvät Kempowerin osakekurssissa. Kempowerin osake on kivunnut vuodessa 193 prosenttia, ja joulukuun 2021 listautumisen jälkeen osake on kirinyt jo 352 prosenttia.

Kempower julkaisee puolivuosikatsauksen 25. heinäkuuta. Hiljaisen jakson vuoksi yhtiö ei anna kommentteja tuloksesta ennen puolivuosikatsauksen julkistamista. 

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
pilvenpiirtäjät New York talous sijoittaminen metropoli kaupunki USA

Yksi yhdistelmärahasto tarjoaa tasapainotetun hajautuksen helposti

Seuraava artikkeli
HYPO rakennus kerrostalo Helsinki

Asuntokaupan tyly sukellus kesäkuussa