Merus Power kärsii kohonneista kustannuksista.
Merus Power tarkentaa ohjeistustaan vuoden 2023 liikevaihdon osalta ja alentaa vuoden 2023 käyttökatetta koskevaa ohjeistustaan.
Uudessa ohjeistuksessaan yhtiö arvioi, että sen vuoden 2023 liikevaihto kasvaa merkittävästi vuoden 2022 liikevaihdosta ja on noin 28-30 miljoonaa euroa. Aiemmin yhtiö arvioi, että sen liikevaihto kasvaa merkittävästi vuonna 2023 verrattuna vuoteen 2022. Vuonna 2022 liikevaihto oli 16,2 miljoonaa euroa.
Kannattavuus on sen sijaan kehittynyt odotuksia heikommin ja uusi ohjeistus vuoden 2023 käyttökatteelle on, että se on positiivinen. Aiemmin Merus Power oli arvioinut käyttökatteen kasvavan vuoteen 2022 verrattuna, jolloin se oli 0,6 miljoonaa euroa.
Kannattavuuden heikentymiseen on vaikuttanut jo aiemmin raportoidut pitkän toimitusajan projekteihin kohdistuneet kohonneet hankintakustannukset sekä komponenttien toimitusvaikeuksista syntyneet muut kustannusvaikutukset. Uuteen tehtaaseen ja toimitiloihin muutto ja kasvuun liittyvät henkilöstö- ja muut kustannukset ovat myös heikentäneet kannattavuutta ennakoitua enemmän.
Merus Powerin osake laski Helsingin pörssissä 5,8 prosenttia tulosvaroituksen vuoksi. Yhtiön osake on menettänyt arvoaan puolessa vuodessa yli viidenneksen.
Merus Power suunnittelee, valmistaa ja myy kotimaisia sähkövarastoja, sähkönlaaturatkaisuja ja palveluita. Liiketoiminnan perustana ovat skaalautuva ja modulaarinen tehoelektroniikka, älykkäät ohjelmistoteknologiat sekä sähkötekninen erityisosaaminen.
Komponenttipula on hankaloittanut Merus Powerin liiketoimintaa jo aiemminkin tänä vuonna. Puolivuotiskatsauksen yhteydessä yhtiö kertoi sen tuoneen epävarmuutta ja pidentäneen toimitusaikoja.
Yhtiön liikevaihto kasvoi tammi-kesäkuussa vertailukauden 4,4 miljoonasta eurosta 6,3 miljoonaan euroon, kasvaen 44,6 prosenttia.
Liiketulos oli edelleen kuitenkin tappiollinen -0,4 miljoonaa euroa, kun vuotta aiemmin liiketulos oli tappiolla -0,6 miljoonaa euroa. Osakekohtainen tulos oli -0,08 euroa, kun vertailukaudella se oli -0,28 euroa.