Yritysuutiset

Tässä on Keskon uusi pääjohtaja

Keskon uusi pääjohtaja Jorma Rauhala tulee talon sisältä.

Jorma Rauhala Kesko pääjohtaja

Kauppaketju Keskon hallitus on nimittänyt yhtiön toimitusjohtajaksi ja Kesko-konsernin pääjohtajaksi Jorma Rauhalan 1. helmikuuta 2024 alkaen Mikko Helanderin jäädessä eläkkeelle. Rauhala toimii tällä hetkellä Keskon rakentamisen ja talotekniikan kaupan toimialajohtajana ja pääjohtajan sijaisena.

Vuonna 1965 syntynyt Jorma Rauhala on koulutukseltaan kauppatieteen maisteri. Rauhalalla on takanaan pitkä historia Keskon eri tehtävissä. Hän on työskennellyt Keskon palveluksessa vuodesta 1992. Rakentamisen ja talotekniikan kaupan toimialajohtajana hän on toiminut marraskuusta 2017 lähtien.

Ennen tätä Rauhala toimi Keskon päivittäistavarakaupan toimialajohtajana ja Ruokakeskon toimitusjohtajana. Rauhala on myös toiminut Kespron toimitusjohtajana. Keskon konsernijohtoryhmässä Rauhala on ollut vuodesta 2013. 

”Keskolla on erinomainen kasvustrategia, joka on osoittanut toimivuutensa ja tuonut tuloksia. Jorma Rauhala on modernina ja ihmisläheisenä johtajana luonteva valinta yhtiön uudeksi pääjohtajaksi jatkamaan yhtiön kasvustrategian toteutusta ja menestystarinaa. Rauhalalla on vahvat näytöt tuloksellisesta johtamisesta Keskon kahdelta suurimmalta toimialalta”, kertoo Keskon hallituksen puheenjohtaja Esa Kiiskinen.

Kiiskinen kertoo, että Keskon liiketoimintaa on pääjohtaja Mikko Helanderin johdolla uudistettu merkittävästi viimeisen yhdeksän vuoden aikana.

”Kasvustrategiaa on toteutettu onnistuneesti ja näin on pystytty merkittävästi kasvattamaan yhtiön omistaja-arvoa. Haluan lämpimästi kiittää pääjohtaja Helanderia hänen erinomaisesta työstään,” sanoo Kiiskinen.

Kuten yhtiö 8. joulukuuta pörssitiedotteella kertoi, ilmoitti Keskon nykyinen pääjohtaja Mikko Helander aikomuksestaan siirtyä eläkkeelle vuoden 2024 aikana.

Rauhala aloittaa tehtävänsä haastavassa tilanteessa.

Kesko-konsernin myynti oli marraskuussa 2023 yhteensä 998 miljoonaa euroa ja se laski vertailukelpoisesti 4,3 prosenttia.

Kolmannella vuosineljänneksellä liikevaihto oli 2,9 miljardia euroa ja se laski 2,0 prosenttia vuoden takaisesta. Kuitenkin vertailukelpoinen liikevoitto oli 208 miljoonaa euroa ja se pysyi samalla tasolla kuin toinen vuosineljännes, mutta jäi vuoden takaisesta 243 miljoonasta eurosta.

Kesko alensi kolmannen tulosraportin yhteydessä lähiajan tulosnäkymiä. Yhtiö arvioi vuonna 2023 vertailukelpoisen liikevoiton olevan haarukassa 680 – 730 miljoonaa euroa. Aiemmin Kesko odotti vertailukelpoisen liikevoiton olevan 680 – 760 miljoonaa euroa.

Keskon osake on laskenut tänä vuonna yli 15 prosenttia.

Kommentoi
Ylös
>