Tilastokeskuksen mukaan sekä työllisten ja työttömien määrä kasvoi helmikuussa 2024 edellisvuoteen verrattuna.
Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan 15–74-vuotiaita työllisiä oli vuoden 2024 helmikuussa 11 000 enemmän kuin vuosi sitten. Työttömiä oli vuoden 2024 helmikuussa 34 000 enemmän vuoden takaiseen ajankohtaan verrattuna.
Kuitenkin kausivaihtelun poistaminen osoittaa, ettei työllisyystilanne ole käytännössä heikentynyt. Kausitasoitettu työllisyysasteen trendi oli helmikuussa 77,8 prosenttia ja työttömyys 7,7 prosenttia, kun tammikuussa oltiin 77,7 prosentin työllisyys- ja 7,7 prosentin työttömyysasteessa.
Hypon pääekonomisti Juho Keskinen näkee kuitenkin merkkejä heikkenevistä tunnelmista.
”Pitkittyvät työtaistelut näkyvät nyt ennen muuta tehtyjen työtuntien määrässä ja siten palkkasummissa. Tulehtuneet työmarkkinatunnelmat lisäävät myös epävarmuutta paitsi kuluttajien myös työnantajien keskuudessa”, Keskinen toteaa.
Asuinrakentaminen laskee
Suomen työttömyysaste on kohonnut nyt vuoden ajan, rakennusala kipuilee heikon kysynnän kanssa ja Suomen talous supistuu kasvun sijasta, Keskinen kuvailee.
Tilastokeskus julkaisi tiedot myös uudisrakentamisen kehityksestä. Uusia asuntoaloituksia oli marras–tammikuussa yli kaksi prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten vastaavana ajankohtana. Kaikkien rakennushankkeiden aloitukset laskivat noin 12 prosentilla.

Tilastokeskuksen mukaan uudisrakentamiseen myönnettiin rakennuslupia marraskuun 2023 ja tammikuun 2024 välisenä aikana yhteensä 4,8 miljoonaa kuutiometriä, mikä oli 37 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Samaan aikaan rakennushankkeita valmistui 7,1 miljoonaa kuutiometriä, 43 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin.
Asuinrakennuksille myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä oli marras–tammikuussa pienin koko tilastohistorian aikana, Juho Keskinen muistuttaa.
Pääekonomistin mukaan poikkeuksellisessa laskussa uusimpaan asuntoaloitusten tilastotietoon täytyy suhtautua aiempaa suuremmalla varauksella ja suurempikin pudotus on mahdollinen myöhemmin tarkentuvissa tiedoissa.
Milloin asuntojen hintakäänne alkaa?
”Asuntomarkkinoiden tilanne kytkeytyy nyt erityisen voimakkaasti rakennusalan vaiheeseen ja siihen, milloin tarjontapatoumat sulavat asuntokaupan lukkojen avautuessa. Asuinrakentaminen on ollut osin eritahtista, kun taas korot, inflaatio ja maailmalta kantautuvat epävarmuustekijät ovat iskeneet kaikkialle samaan aikaan.”
Valmistuneiden asuntojen määrä on kääntynyt jo laskuun koko maan tasolla, pääkaupunkiseudulla ja Tampereella, mutta esimerkiksi Turussa asuntoja tulee mitä todennäköisimmin valmistumaan tänä vuonna viime vuotta enemmän.
”Hintakäänne koittaa vuoden kuluessa, mutta myös eri aikaan eri alueilla. Uudiskohteita kaupataan kuitenkin vielä hyvä tovi alueesta riippumatta, kun asunnon ostajilla on kevätkaupoilla kaikki avaimet käsissään”, Keskinen arvioi.