Ostotarjous sai Purmon osakkeen välittömästi lähes 31 prosentin nousuun. Kurssinousu vastaa melko tarkalleen ostotarjouksen preemiota, mikä merkitsee sitä, että markkinat pitävät kaupan toteutumista käytännössä varmana.
Project Grand Bidco on Englannin ja Walesin lakien mukaan perustettu erillisyhtiö, jonka tulee epäsuorasti omistamaan konsortio, jonka ovat muodostaneet ostotarjousta varten tietyt Apollo Global Managementin ja sen tytäryhtiöiden lähipiiriyhtiöiden hallinnoimat rahastot sekä Purmon suurin omistaja Rettig Oy Ab.
Apollon lähipiiriyhtiöiden hallinnoimat tietyt rahastot ja Rettig muodostavat konsortion kaikkia Purmo Groupin liikkeeseen laskemia ja ulkona olevia osakkeita koskevaa vapaaehtoista, suositeltua julkista käteisostotarjousta varten.
Apollo Global Management on voimakkaasti kasvava, globaali vaihtoehtoisen omaisuuden hoitaja. Rettig on puolestaan suomalainen perheomisteinen sijoitusyhtiö. Sen sijoitusstrategiaan kuuluu sekä listatut että listaamattomat yritykset.
Järjestelyn odotetaan nopeuttavan Purmon kasvustrategian toteuttamista. Konsortio aikoo tukea Purmon kehittämistä teollisella asiantuntemuksella.
Tarjousvastike Purmon C-sarjan osakkeista on 9,91 euroa käteisenä jokaisesta Purmon liikkeeseen laskemasta C-sarjan osakkeesta. Tarjous sisältää preemion, joka on noin 32 prosenttia verrattuna C-sarjan osakkeen päätöskurssiin Helsingin pörssissä torstaina 25. huhtikuuta, eli viimeisenä ostotarjouksen julkistamista välittömästi edeltävänä kaupankäyntipäivänä.
Rettig on ehdollisena tietyille tavanomaisille irtisanomisoikeuksille peruuttamattomasti sitoutunut myymään kaikki C-sarjan osakkeensa, jotka edustavat noin 62 prosenttia kaikista yhtiön liikkeeseen lasketuista ja ulkona olevista osakkeista ja äänistä, tarjouksentekijälle tarjouksen yhteydessä ja ehdollisena sen toteuttamiselle.
Purmon muilta osakkeenomistajilta tarjouksen tukemiseksi saadut peruuttamattomat sitoumukset, jotka ovat ehdollisia tietyille tavanomaisille irtisanomisoikeuksille, edustavat yhteensä noin 23,5 prosenttia Purmon C-sarjan osakkeista ja 100 prosenttia Purmon F-sarjan osakkeista. Rettigin sitoumus ja C-sarjan osakkeista saadut peruuttamattomat sitoumukset edustavat yhteensä noin 88 prosenttia kaikista yhtiön C-sarjan osakkeista.
Purmon hallitus on yksimielisesti päättänyt suositella Purmon osakkeenomistajille ostotarjouksen hyväksymistä.
Järjestelyn odotetaan nopeuttavan Purmo kasvustrategian toteuttamista. Konsortio uskoo, että yksityinen omistus mahdollistaa Purmo johdon keskittymisen pidemmän aikavälin arvonluontiin ilman keskittymistä lyhyen aikavälin markkinavaihteluihin.
Konsortiolla on hyvät valmiudet tukea yhtiötä yksityisessä omistuksessa ottaen huomioon Apollon aiemmat menestyksekkäät sijoitukset puhtaaseen siirtymään sekä Rettigin poikkeuksellisen pitkä yhteinen historia Purmon kanssa sekä sen merkittävä ja ainutlaatuinen tietämys ja asiantuntemus Purmosta ja sen toimialasta.
Rettigin merkittävä osallistuminen konsortioon takaa myös Purmon kulttuurin ja historian jatkuvuuden. Relevantin teollisen asiantuntemuksen ansiosta tällä sijoittajakonsortiolla on yhdessä parhaat edellytykset tukea Purmoa saavuttamaan täyden potentiaalinsa.
”Apollo, yhdessä Rettigin kanssa, uskoo Purmo Groupin voivan tulla yhdeksi Euroopan johtavista sisäilmastoratkaisujen tarjoajista säilyttäen samalla kärkiasemansa radiaattoreissa. Odotamme innolla pääsevämme hyödyntämään laajaa ilmastoalan kokemustamme tukeaksemme johtoryhmää ja luomalla lisää arvoa Purmo Groupin asiakkaille, työntekijöille ja kaikille muille, joita yhtiö palvelee”, toteaa Waleed Elgohary, Apollon osakas.
Purmon hallituksen puheenjohtaja Jyri Luomakoski kertoo, että yhdistymissopimuksen solmiminen konsortion kanssa mahdollistaa houkuttelevan tarjouksen ja on Purmo Groupin osakkeenomistajien etujen mukaista.
”Uskomme, että konsortio, johon kuuluu yhtiön pitkäaikainen pääomistaja Rettig, omaa asiaankuuluvaa teollista asiantuntemusta ja riittävät pääomaresurssit tukeakseen yhtiön jatkuvaa kehitystä samalla varmistaen yhtiön kulttuurin ja historian jatkuvuuden”, Luomakoski toteaa.