Rakentamisen ahdinko jatkuu – pientä valoa asuntoaloituksissa

Rakennusluvat ja valmistuneiden rakennushankkeiden luvut ovat yhä lohduttomia.
rakentaminen rakennusala suunnittelijat insinööri rakentaminen rakennusala suunnittelijat insinööri
Kuva: Tilastokeskus.

Tilastokeskuksen mukaan uudisrakentamiseen myönnettiin rakennuslupia vuoden 2024 helmi-huhtikuun aikana yhteensä 7,8 miljoonaa kuutiometriä, mikä oli 5,0 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Asuinrakennuksille myönnetty lupakuutiomäärä väheni 29 prosenttia vuodentakaisesta. Rakennuslupia myönnettiin 3 824 asunnolle, mikä oli 32 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärän pitkään jatkunut väheneminen näkyy nyt valmistuneiden rakennushankkeiden alhaisissa luvuissa. Tilastokeskuksen mukaan rakennushankkeita valmistui vuoden 2024 helmi-huhtikuun aikana 5,6 miljoonaa kuutiometriä, mikä on peräti 41 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Käynnissä olevan rakennustuotannon kiinteähintainen arvo eli volyymi väheni 19 prosenttia vuodentakaisesta.

Vuoden 2024 helmi-huhtikuun aikana uudisrakentamiseen myönnettiin rakennuslupia tilavuudeltaan eniten Uudellemaalle ja Varsinais-Suomeen. Kahdessatoista maakunnassa helmi-huhtikuussa myönnetty kuutiomäärä ylitti vuodentakaisen lupamäärän.

Tilastokeskuksen mukaan rakennushankkeita valmistui helmi-huhtikuun välisenä aikana kuutiomäärällä mitattuna eniten Uudellemaalle ja Pirkanmaalle. Kasvua vuodentakaiseen kuutiomäärään verrattuna oli vain Satakuntaan valmistuneissa rakennushankkeissa.

Koko maan tasolla rakennushankkeiden myötä valmistui helmi-huhtikuussa 5 244 uutta asuntoa. Maakunnista eniten asuntoja valmistui Uudellemaalle, johon valmistui 2 668 asuntoa. Valmistuneiden uusien asuntojen määrä kasvoi vain Ahvenanmaan maakunnassa vuodentakaiseen verrattuna.

Rakennusteollisuus RT:n pääekonomisti Jouni Vihmo muistuttaa viestipalvelu X:ssä, että huhtikuun tilastot kuitenkin ennakoivat asuntoaloitusten kasvua.

”Huhtikuun tilastot ennakoivat asuntoaloitusten kasvua, vaikka lupien lasku jatkuu. Totta? Kyllä: runsas ARA-rakentaminen tukee aloituksia. Ei: vapaarah. puoli edelleen jäissä. Aloitustilastot eivät pysy mukana”, Vihmo toteaa.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
rakentaminen Lehto Group rakennusyhtiö

Kriisiyhtiö Lehto Group yrittää välttää konkurssin

Seuraava artikkeli
Taj Mahal Intia

Näin korkosijoittaja saa riskin vastineeksi muhkean tuottomahdollisuuden