Pörssiyhtiö Investors House -konserniin kuuluva kuuluva ja itsenäisistä yrittäjistä muodostuva franchise-ketju OVV Asuntopalvelut kertoo saavuttaneensa yhtiön historian parhaan vuokraustuloksen. Vuoden 2024 aikana OVV vuokrasi ennätykselliset 5 282 asuntoa, mikä tarkoittaa 19 prosentin kasvua edellisvuoteen verrattuna.
Kasvu painottui erityisesti pääkaupunkiseudulle. Lisäksi voimassa olevien kokonaispalvelusopimusten määrä nousi uuteen ennätykseen 2 045 sopimukseen (1 958), mikä on neljä prosenttia enemmän kuin edellisvuonna.
OVV:n kokonaispalvelusopimus on suunniteltu tarjoamaan asiakkaille mahdollisuus vapauttaa aikaansa ja keskittyä itselleen tärkeimpiin asioihin. Tämä kattava palvelu sisältää kaiken vuokra-asuntoon liittyvän hallinnoinnin: vuokralaisen etsimisestä vuokrasuhteen hallintaan ja jopa verotusyhteenvetojen laatimiseen.
Lisäksi palveluun kuuluu vuokratakuu koko vuokrasuhteen ajaksi. OVV alkoi Suomessa ensimmäisenä vuokravälittäjänä tarjota täyden takuun vuokran maksusta koko voimassa olevan vuokrasuhteen ajalle. Jos vuokralainen ei jostain syystä maksaisi vuokraa, OVV maksaa sen.
“Haluan sydämellisesti kiittää asiakkaitamme, yhteistyökumppaneitamme, työntekijöitämme ja ennen kaikkea yrittäjiä, jotka ovat mahdollistaneet tämän onnistuneen vuoden. Yrittäjiemme sinnikkyys, asiantuntemus ja omistautuminen tekevät OVV-ketjusta ainutlaatuisen. Tavoitteenamme on jatkaa tätä kehitystä vuonna 2025: kasvattaa sekä välitysmääriä että kokonaispalveluasiakkaidemme määrää”, toteaa OVV:n toimitusjohtaja Marko Kaarto.
Kaarron mukaan vuoden 2025 tavoite onnistuu vain asettamalla asiakkaidemme tarpeet keskiöön ja tuottamalla heille merkityksellistä lisäarvoa palveluidemme avulla.
”Lisäksi haluan omalta osaltani vahvistaa OVV-ketjun asemaa ja tunnettavuutta vuokravälitysmarkkinoilla”, toimitusjohtaja lupaa.
OVV:n palveluita ovat vuokravälitys ja myynti, joita hoitavat OVV Asuntopalvelut -ketjun franchising yrittäjät. Heidän palveluistaan löytyy myös vuokravalvonta, hallinnointia ja vuokrantakaus yksityisasiakkaille. Sijoitustaloyhtiöille OVV tarjoaa isännöinnin ja hallinnoinnin lisäksi taloushallintoa sekä tarvittaessa myös konsultointia ja kokonaisvaltaista kiinteistöjen asset management -palvelua Investors House Kiinteistövarallisuudenhoito Oy:n yksikössä.