Dark Mode Light Mode

Eurooppalaisosakkeet yhä selvästi jenkkiosakkeita halvempia

Eurooppalaisosakkeiden arvostuskertoimet ovat keskimäärin amerikkalaisosakkeita selvästi alhaisemmat, mutta sille on syynsä.
Eiffel-torni Pariisi Ranska Eurooppa euroalue Eiffel-torni Pariisi Ranska Eurooppa euroalue

Vuosien jenkkimarkkinoiden ylivoiman jälkeen vanhan mantereen osakkeet ovat tänä vuonna vihdoin näyttäneet kyntensä. Esimerkiksi Euro Stoxx 600 -osakeindeksi on kivunnut tänä vuonna 7,6 prosenttia, kun samalla ajanjaksolla Yhdysvaltojen S&P 500 on laskenut 3,4 prosenttia.

Sektoreista korkeasti arvostetut teknologia ja kestokulutushyödykkeet ovat olleet suurimpia laskijoita. Lasku on ainakin osittain johtunut arvostuskertoimien normalisoitumisesta, kun sijoittajasentimentti on heikentynyt viime vuoden lopun huipputasoilta.

Riskinottohalukkuuden heikentymistä selittää todennäköisesti kasvanut taantumariski — viime viikkoina julkaistu makrotalousdata on ollut odotuksia heikompaa.

Sijoittajat ovat halunneet vähentää osakesijoitusten reaalitalouden riskiä. Käytännössä tämä on tapahtunut myymällä korkeasti arvostettuja kasvuosakkeita, markkina-arvoltaan pieniä yhtiöitä sekä korkean markkinabeetan osakkeita.

Osa myynneistä saaduista varoista on ohjautunut matalan beetan ja volatiliteetin osakkeisiin sekä markkina-arvoltaan suuriin arvo-osakkeisiin. Lisäksi kansainvälisten sijoitusten, kuten Euroopan ja Kiinan osakemarkkinoiden, suosio on kasvanut epävarmemman Yhdysvaltain taloustilanteen vuoksi.

Osa varoista on virrannut myös turvasatamiin, kuten kultaan ja Yhdysvaltain valtionlainoihin.

Eurooppalaisten ja amerikkalaisten osakkeiden keskimääräinen arvostusero on silti edelleen korkea.

Nordean sijoitusstrategi Hertta Alava kertoo pankin viikkokatsauksessa, että eurooppalaisten osakkeiden arvostustaso oli vuoden alussa peräti 40 prosenttia amerikkalaisosakkeita alhaisempi, ja viime viikkojen kurssiliikkeiden jälkeenkin arvostustaso on yhä kolmanneksen matalampi.

Vielä viime vuoden alkupuolella Eurooppa kärsi tulostaantumasta, mutta vuoden loppua kohti tulokset kääntyivät lievään nousuun.

”Tuloskasvun odotetaan vauhdittuvan edelleen tänä vuonna ja etenkin ensi vuonna. Tulosennusteissa voi olla nousuvaraakin, mikäli investointien käynnistyminen heijastuu positiivisesti työllisyyteen ja kulutukseen. Tuloskasvuero Yhdysvaltoihin verrattuna tulee siten supistumaan, mikä osaltaan tukee eurooppalaisten osakkeiden näkymiä”, Alava toteaa.

”Arvostuserolla on vielä jonkin verran tilaa supistua, mutta uskomme Yhdysvaltain osakemarkkinoiden säilyttävän preemiohinnoittelunsa korkeamman oman pääoman tuoton ja kovemman pitkän aikavälin kasvun ansiosta”, Alava toteaa.

Nordea ennustaa yhdysvaltalaisille osakkeille sekä tänä että ensi vuonna kovempaa tuloskasvua kuin eurooppalaisille osakkeille.

Alavan mukaan lyhyellä aikavälillä merkittävin riskitekijä Euroopan osakemarkkinoiden kannalta lienee Yhdysvaltain kauppapolitiikka.

”Donald Trumpin hallinnon kauppapolitiikan odotetaan täsmentyvän huhtikuun alussa julkaistavan selvityksen jälkeen. Mikäli Yhdysvallat asettaisi Euroopan maille laajoja ja huomattavia tulleja, voitaisiin Euroopan osakemarkkinoilla nähdä voittojen kotiutusta. Uusien investointipakettien myötä tilanne on kuitenkin aikaisempaa lohdullisempi, sillä kotimarkkinoiden parantuva vetoapu kompensoisi mahdollista heikkoutta Yhdysvaltain viennissä”, Alava toteaa.

Nordea pitää osakkeissa kaikki markkinat peruspainossa aluesuosituksissaan. Pankki odottaa tuloskasvuerojen tasaantumisen vähentävän alueiden välisiä tuottoeroja jatkossa.

”Epävarmuus Donald Trumpin politiikan ja Fedin rahapolitiikan suhteen on kuitenkin koholla. Lisäksi teknologiaosakkeiden korkea arvostustaso pienentää tuottopotentiaalia jatkossa. Odotamme maltillisen kurssinousun jatkuvan, mutta pidämme osakkeet peruspainossa suosituksissamme”, pankki toteaa.

Omaisuuslajeista vain yrityslainat ovat Nordean suosituksissa ylipainossa.

Pysy mukana markkinoiden rytmissä!

SR-uutiskirje on yksi Suomen monipuolisimmista sijoittamisen ja talouden uutiskirjeistä. Saat sähköpostiisi mielenkiintoisimmat sisällöt kolmesti viikossa.

SalkunRakentaja noudattaa EU:n tietosuoja-asetusta (GDPR). Käsittelemme tietojasi luottamuksellisesti ja tietosuoja-asetuksen mukaisesti. Lue lisää tietosuojakäytänteistämme tietosuojaselosteesta.


Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *