Spinnovan osake historian alimmalla tasolla – miltä näyttää yhtiön tulevaisuus?

Suzano-yhteistyön kariutumisen jälkeen Spinnovan osake on sen pörssihistorian alimmalla tasolla. Miltä näyttää kuituyhtiön tulevaisuus?
Spinnova Spinnova

Jyväskyläläinen Spinnova on ehtinyt olla pörssissä nyt noin kolme vuotta. Yhtiö päätuotteena on SPINNOVA-kuitu, jota se markkinoi tekstiilialan yrityksille. Patentoidun teknologian avulla Spinnova voi valmistaa tekstiilikuitua puusellusta tai jätevirroista ilman ympäristölle haitallisia kemikaaleja tai liuotusta. 

Helmikuun viimeisenä päivänä Spinnovan pörssitarina sai ison ja negatiivisen käänteen, kun yhtiö ilmoitti brasilialaisen selluyhtiö Suzanon vetäytyvän yhteistyöstä suomalaisyrityksen kanssa. Spinnovan mukaan Suzano ilmoitti Spinnovalle helmikuun viimeisenä päivänä, ettei se aio investoida yhteistyön seuraaviin vaiheisiin.

Päätöksen myötä Spinnova kertoi myös, ettei yhtiö tällä hetkellä usko Suzanon tekevän tehdasinvestointeja lähitulevaisuudessa. Suzanon mukaan liiketoimintapäätös perustui yhtiön äskettäin määriteltyihin prioriteetteihin ja pääoman allokointistrategiaan, eikä liity luottamuksen puutteeseen teknologiaa kohtaan, johon Suzanon investointipäätös alun perin perustui.

Aivan kokonaan Spinnovan ja Suzanon yhteistyö ei kuitenkaan lakkaa olemasta. Suzano jatkaa yhä Spinnovan osakkeenomistajana. Lisäksi Spinnovan ja Suzanon yhteisyritys Woodspin aloittaa strategisen arvioinnin, jonka odotetaan valmistuvan lähikuukausina. Yhtiökaksikko joutuu myös neuvottelemaan uudelleen yhtiöihin liittyvistä yksinoikeuksista.

Raju kurssipudotus – lähes puolet pois osakkeen arvosta

Spinnova tiedotti Suzano-yhteistyö kariutumisesta sisäpiiritiedolla perjantaina 28.2.2025 kello 8:30, eli ennen pörssin aukenemista. Markkinat ottivat Spinnova-uutisen vastaan selvästikin pettymyksellä, sillä 0,825 euron osake putosi välittömästi pörssin auettua alle 0,50 euroon.

Alimmillaan kurssi kävi perjantain pörssipäivässä 0,417 euron tasolla, mutta kaupankäynnin sulkeutuessa viikonlopun viettoon osakkeen hinnaksi jäi 0,468 euroa. Perjantain aikana osakkeen arvosta suli täten 43,27 prosenttia. Myös SalkunRakentaja seurasi Spinnovan osakekurssin ”rymylaskua” perjantaina.

Inderesin analyytikko Antti Viljakainen kommentoi Spinnova-uutista tuoreeltaan seuraavasti.

”Suzanon investoinnit muodostivat merkittävän osan Spinnovan ennustehorisonttimme liikevaihdosta. Uutinen ei ole täysi yllätys H2:lla takkuillut teknologian kehitystyö huomioiden, mutta se on silti merkittävä pettymys ja ajaa Spinnovan merkittävien strategisten kysymysten äärelle.”

”Samalla myös Spinnovan teknologian kaupallistaminen tulee todennäköisesti siirtymään ja hidastumaan”, Viljakainen jatkaa.

Historiallisen listautumisvuoden satoa

Spinnova lukeutuu historialliseksi jääneen vuoden 2021 listautujiin. Vuosi 2021 muistetaan ennätyksellisen hyvänä listautumisvuotena, jonka aikana Helsingin pörssiin peräti 27 uutta yhtiötä. Spinnovan ohella ennätysvuonna pörssiin rytistelivät mm. Kempower, Inderes, Puuilo ja Orthex.

Spinnovan listautumisannin merkintähinta oli 7,61 euroa osakkeelta. Listautumisanti ylimerkittiin, minkä vuoksi yleisöanti keskeytettiin 18.6.2021. Kaupankäynti Spinnovan osakkeilla aloitettiin heti juhannuksen jälkeen maanantaina 21.6.2021.

Spinnovan ensimmäiset kuukaudet pörssissä olivat huimaa nousua – kuten pörssissä yleisestikin tuohon aikaan. Tällä erää yhtiön kurssihuiput nähtiin 6.9.2021, kun Spinnovan osake maksoi 16,87 euroa, mikä tarkoitti listautumisessa merkityille osakkeille yli 100 prosentin tuottoa vain reilussa parissa kuukaudessa.

Aikalaistunnelmia Spinnovan listautumisesta voi lukea tästä SalkunRakentajan artikkelista otsikolla Spinnova aloitti pörssitaipaleen vahvasti – listautuminen sai vahvaa taustatukea urheiluvaatejätiltä. Artikkelissa kerrotaan Spinnovan osakkeenomistajien määrän nousseen 22 000 osakkeenomistajaan asti.

Spinnova näytti saavan taakseen nopeasti myös hyvinkin nimekkäitä yhteistyökumppaneita tekstiilialan yrityksiltä. Mukaan hyppäsivät mm. Adidas, The North Face ja H&M.

Haastavat vuodet rokottavat

Yhtiö lähti vuoteen 2022 vielä suhteellisen hyvistä asemista. Osakkeen hinta jäi vuoden 2021 viimeisen pörssipäivän jälkeen 13,43 euroon.

Vuodesta 2022 alkoivat kuitenkin yhtiön ongelmat – samalla kun muukin pörssi kääntyi laskumarkkinaan Ukrainan sodan, inflaation ja energiakriisin yhteydessä. Vuoden 2022 päätteeksi Spinnovan osake maksoi enää 5,44 euroa. Vuoden 2023 päätteeksi hinta oli 2,395 ja vuoden 2024 päätteeksi 0,991 euroa.

Ensimmäisen kaupankäyntipäivän päättymisestä Spinnovan osake on pudonnut nyt 95,07 prosenttia. Syyskuun 2021 kurssihuipulta pudotusta on tullut 97,22 prosenttia. Tällä hetkellä 0,468 euron osake on Spinnovan pörssihistorian alimmalla tasolla.

Toimitusjohtajan paikalla väki vaihtunut

Tuulisuus ei ole rajoittunut pelkästään Spinnovan osakekurssiin, vaan myös yhtiön johdossa on nähty erinäisiä käänteitä. Yhtiön toimitusjohtajana vuodesta 2014 asti toiminut Janne Poranen siirtyi hallituksen puheenjohtajaksi vuonna 2022. Poranen on toinen Spinnovan perustajista.

Porasen toimitusjohtajana korvasi Kim Poulsen, joka aloitti työssään 1.8.2022. Poulsenin pesti ei ehtinyt kuitenkaan kestää vuottakaan, sillä hän sai potkut huhtikuussa 2023. Hallituksen puheenjohtaja Poranen ei halunnut kommentoida Ylelle tarkemmin potkujen syytä.

Poulsenin lähdön myötä väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi nousi Spinnovan talousjohtaja Ben Selby. Hänet korvasi 1.1.2024 alkaen Tuomas Oijala.

Miltä näyttää Spinnovan tulevaisuus?

Suzano-yhteistyön kariutuminen on Inderesin analyytikko Antti Viljakaisen mukaan erittäin merkittävä yhtiön sijoittajatarinan kannalta. Puusellupohjaisen materiaalin SPINNOVA-kuidun kehitystyö on pisimmällä ja Suzano on ollut puupohjaisen materiaalin osalta Spinnovan käytännössä ainoa strateginen kumppani. 

Käänteiden myötä Viljakaisen mukaan Spinnovan teknologian kaupallistaminen tulee todennäköisesti siirtymään ja hidastumaan. Lisäksi Viljakainen arvioi päätöksen aiheuttavan Spinnovalle tarpeita myös sopeuttaa kulujaan lähiaikoina.

Viljakaisen mukaan Spinnovan strategisia vaihtoehtoja on ainakin löytää uusi tuotantoinvestoinneista kiinnostunut kumppani tai kumppaneita puusellupohjaisen materiaalin kaupallistamiseen. Toinen vaihtoehto olisi aiempaa voimakkaampi keskittyminen muihin materiaaleihin.

Viljakainen nostaa esiin myös kolmannen ja hieman rajumman vaihtoehdon: teknologiaportfolion myynti kolmannelle osapuolelle.

Kurssilaskun myötä Spinnova on hieman erikoisessa tilanteessa. Markkinat arvottavat yhtiön tällä hetkellä 24,47 miljoonan euron arvoiseksi. Pelkästään käteisvaroja Spinnovalla on kuitenkin melkein tuplasti enemmän, noin 40 miljoonan euron edestä.

”Spinnovan kassavarat olivat Q4:n lopussa 41 miljoonaa euroa, joten välittömiin taloudellisiin ongelmiin Suzanon päätös ei Spinnovaa aja”, Viljakainen taustoittaa.

Toisaalta käteisvaroja pienempi markkina-arvo voidaan nähdä myös niin, että markkina ei usko Spinnovan löytävän käteisvaroille hyvää sijoituskohdetta.

”Todennäköisesti pitkittyvän negatiivisen kassavirran ajanjakson takia yhtiöllä ei ole aikaa hukattavaksi strategisten päätösten suhteen”, Viljakainen lataa.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
Freedom24

Freedom24 tarjoaa sijoittajalle pääsyn 15 markkinalle kilpailukykyisin hinnoin

Seuraava artikkeli
Donald Trump presidentt

Trump painaa päälle tulliuhkailuillaan – mitä se tarkoittaa?