Harvia jatkaa vakuuttavaa kasvua. Yhtiön liikevaihto kasvoi heinä–syyskuussa 18,8 prosenttia vertailukaudesta ja oli 46 miljoonaa euroa. Analyytikoiden konsensusodotus oli alle 43 miljoonaa euroa.
Vertailukelpoisilla valuuttakursseilla laskettu liikevaihto kasvoi vieläkin pirteämmin, 22,3 prosenttia vertailukaudesta. Orgaaninen liikevaihdon kasvu oli sekin vakuuttavaa, kun se kasvoi 16,1 prosenttia vertailukaudesta.
Kolmannella vuosineljänneksellä liikevaihdon kasvu oli laaja-alaista, sillä se oli hyvää kaikilla myyntialueilla. Liikevaihto kasvoi merkittävästi APAC & MEA -alueella ja Pohjois-Amerikassa. APAC & MEA -alueen liikevaihtoa tukivat suuret projektitoimitukset ja kasvu erityisesti Japanissa ja Kiinassa.
Pohjois-Amerikan voimakas kasvu johtui saunojen, lämmityslaitteiden ja höyrytuotteiden myynnistä.
Euroopassa myynti parani kolmannella vuosineljänneksellä, ja etenkin Pohjois-Euroopan kasvu oli vankkaa. Myös MannerEuroopan myynti kasvoi ja markkinoilla oli merkkejä kysynnän kasvusta, vaikkakin markkinoiden perustekijät pysyivät ennallaan.
Pohjois-Euroopan kehitystä vauhdittivat erityisesti Ruotsi ja Baltian maat, ja myös Suomen myynti kasvoi.
Kolmannella vuosineljänneksellä Harvian liikevaihto kasvoi kaikissa tuoteryhmissä. Kasvua tuki erityisesti kiukaiden ja saunojen myynti. Höyrytuotteiden suuri kasvu johtui pääasiassa höyrygeneraattoreihin ja muihin höyrytuotteisiin keskittyvän ThermaSolin hankinnasta vuonna 2024. Myös Manner-Euroopan kasvanut höyrytuotteiden myynti vaikutti liikevaihdon kasvuun positiivisesti.
Tuloskehitys ei silti ollut yhtä mairittelevaa.
Oikaistu liikevoitto laski kolmannella vuosineljänneksellä 8,8 miljoonaan euroon viime vuoden 8,9 miljoonasta eurosta. Analyytikoiden konsensusodotus oli 8,1 miljoonaa euroa, joten tuloskehitys oli kuitenkin odotuksia suotuisampaa.
Vaisu tuloskehitys ei sijoittajia tunnu häiritsevän, sillä Harvian osake ampaisi kovaan nousuun tulosraportin julkaisun jälkeen. Nähtävästi sijoittajat luottavat siihen, että yhtiön kasvupanostukset kantavat hedelmää myös tuloskehityksessä aikanaan.
Harvian toimitusjohtaja Matias Järnefelt kertoo, ettäepävarmuus Pohjois-Amerikan markkinoilla jatkui kauppapolitiikan ja tullien täytäntöönpanon aiheuttaman epävakaisuuden sekä edellisvuosia alhaisemman kuluttajaluottamuksen vuoksi.
Toisaalta valtaosa Harvian liikevaihdosta Yhdysvalloissa tulee alueella valmistettujen tuotteiden myynnistä, mikä suojaa yhtiötä osittain Yhdysvaltojen tullien vaikutuksilta.
”Kompensoimme liiketoiminnan kohonneita kustannuksia markkinassa hinnankorotuksilla, mutta tietyissä asiakkuuksissa hinnoittelun muutokset astuvat voimaan viiveellä”, toimitusjohtaja kertoo.
Pohjois-Euroopan kääntäminen selkeälle kasvu-uralle ja yhtiön aseman vahvistaminen Manner-Euroopassa ovat olleet Harvialle keskeinen prioriteetti vuoden 2025 aikana, Järnefelt toteaa.
APAC & MEA oli Harvian voimakkaimmin kasvava myyntialue kolmannella neljänneksellä. Järnefeltin mukaan alueen kasvu muodostui laajasti alueen eri markkinoista, mikä tuki yhtiön tavoite kasvaa APAC & MEA -alueella kestävästi ja vähentää samalla riippuvuutta yksittäisistä maista.
”Näemme alueella edelleen merkittävää potentiaalia ja jatkamme systemaattista työtä vahvistaaksemme edellytyksiä pitkän aikavälin kasvulle.”
Pohjois-Amerikan tullit ja valuuttakurssien kehitys vaikuttivat negatiivisesti Harvian myyntikatteeseen, toimitusjohtaja toteaa.
”Yhdysvaltain dollarin heikentyminen vaikutti sekä liikevaihtoomme että kannattavuuteemme tulosta heikentävästi, ja oikaistu liikevoittomme oli noin 0,3 miljoonaa euroa pienempi kuin vertailukelpoisilla valuuttakursseilla.”
Harvia jatkoi investointeja organisaation, tuoteportfolion ja IT-järjestelmien vahvistamiseen rakentaakseen vankkaa perustaa tulevaisuuden kasvulle. Tämä näkyi kasvaneina liiketoiminnan kuluina myös kolmannella vuosineljänneksellä.
Järnefeltin mukaan Harvia keskittyy jatkossakin strategiansa toteuttamiseen ja kannattavaan kasvuun sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä.
”Varmistaaksemme vahvan kannattavuuden lyhyellä aikavälillä jatkamme keskeisten kannattavuuteen vaikuttavien tekijöiden, kuten hinnoittelun, hankinnan tehokkuuden ja epäsuorien kulujen, aktiivista hallintaa”, hän toteaa.
Tuttuun tapaansa Harvia ei julkaise lyhyen aikavälin näkymiä. Yhtiön osinkopolitiikkana on maksaa säännöllisesti kasvavaa osinkoa kaksi kertaa vuodessa.



