Dark Mode Light Mode

Uudistunut SR-uutiskirje: entistä kiinnostavampaa sisältöä. Tilaa tästä

Aktia: Parhaat tuotot löytyvät nyt pienyhtiöistä

Pienyhtiöiden arvostuskertoimet ovat matalia ja niiden tulosnäkymät ovat valoisat. Myös Helsingin pörssi saattaa tarjota houkuttelevia tuottoja.
pokaali voittaja voitto tuotto menestys pokaali voittaja voitto tuotto menestys

Donald Trumpin epätavanomaiset ja epävarmuutta aiheuttavat aloitteet ovat pitäneet sijoitusmarkkinoiden volatiliteetin koholla. Toistaiseksi markkinoiden kehitys on ollut positiivinen, vaikka epävarmuudet ovat edelleen läsnä.

Aktian tuoreen sijoitusnäkemyksen mukaan talouskasvu näyttää hidastuvan jonkin verran syksyn aikana. Konsensusennuste globaalille talouskasvulle on sekä tänä että ensi vuonna 2,8 prosenttia.

Erityisesti Yhdysvaltain kasvunäkymissä on tapahtunut muutos vuoden alun ennusteisiin nähden. Euroopassa sitä vastoin kehitys on jatkunut varsin vakaana, ja kasvu vahvistunee merkittävästi viimeisen vuosikymmenen aneemisiin tasoihin verrattuna.

Kehittyvissä talouksissa kasvu hidastuu edelleen hieman pääasiassa Kiinan hidastumisen myötä.

Kuluvan vuoden aikana Euroopan ja erityisesti Suomen osakemarkkina on noussut tuottokärkeen. Pitkään jatkunut heikko kehitys ja sen myötä mataliksi painuneet arvostukset ovat innostaneet sijoittajia. Samalla dollarin heikkeneminen on painanut euromääräisiä amerikkalaisosakkeiden tuottoja.

Aktian mukaan globaaleiden osakemarkkinoiden eteenpäin katsova arvostustaso P/E-luvulla mitattuna on 18,9, mikä on noin 17 prosenttia yli viimeisten 10 vuoden mediaanitason. Kun huomioidaan osingot, tuloskasvu ja vallitseva arvostustaso, pankki arvioi, että osakemarkkinoilla on edelleen tilaa nousta.

Pienyhtiöiden arvostuskertoimet matalalla

USA:n osakemarkkinan arvostus on jo siinä määrin koholla, että muiden markkinoiden, kuten Suomen ja Euroopan kehitys jatkunee parempana.

Aktian allokaatiojohtaja Patrik Moring kertoo, että eteenpäin katsottaessa sekä osake- että korkomarkkinoiden arvostukset ovat kohonneet selvästi.

”Etenkin Yhdysvaltain osakemarkkinoiden arvostukset ovat palautuneet kalliinpuoleisiksi ja edellyttävät tuloskasvun jatkumista odotettua paremmalla tahdilla. Toistaiseksi tämä on toteutunut, mutta tullien ja muun epävarmuuden vaikutukset ovat edelleen pääosin näkemättä”, hän toteaa.

Muilla osakemarkkinoilla arvostusta ei voi Moringin mielestä pitää kalliina, mutta räikein aliarvostus on jo purkautunut. Siksi tuloskasvu on laajemminkin vaatimus hyvän kehityksen jatkumiselle.

Kuitenkin erityisesti pienissä ja keskisuurissa yhtiöissä on tällä hetkellä hyvät tuottomahdollisudet, Moring arvioi.

”Erityisen houkuttelevina näemme pienet ja keskisuuret yhtiöt sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa. Näiden arvostukset ovat edelleen matalat, ja vakaa toimintaympäristö, kotimarkkinakeskeisyys sekä matalammat korot tukevat niiden kehitystä”, Moring toteaa.

Yksi vuoden vahvimmista markkinoista on ollut Helsingin pörssi, joka on noussut jo lähemmäs 20 prosenttia vuoden alun lukemista.

”Nyt hinnoittelussa ollaan lähellä historiallisia tasoja, mutta Euroopan kasvukuvan parantuessa näemme kotimaisissa osakkeissa edelleen nousupotentiaalia. Geopoliittisen tilanteen rauhoittuminen sekä selvemmät merkit Kiinan elpymisestä antaisivat nousulle tukea”, kertoo Aktian salkunhoitaja Anna-Liisa Rissanen.

Rissasen mukaan geopoliittisen tilanteen rauhoittuminen sekä selvemmät merkit Kiinan elpymisestä antaisivat nousulle tukea.

”Selvää kuitenkin on, että tulleilla on myös vaikutusta kotimaisiin yhtiöihin, onhan Suomen markkina hyvin vientivetoinen. Merkittävää tulosparannusta ei kotimaisissa yhtiöissä ole vielä nähty, mutta odotamme kasvun käynnistyvän vuoden loppua kohden ja voimistuvan huomattavasti ensi vuonna.”

Kehittyvien markkinoiden korkosijoitukset tarjoavat edelleen korkeaa tuottoa

Korkosijoitusten osalta toiseen vuosipuoliskoon lähdettiin hyvistä asetelmista.

Valtionlainojen korot ovat olleet tarkkailun alla läpi alkuvuoden muuttuneen kauppapolitiikan ja kasvunäkymien myötä. Uskomme pitkien valtionlainakorkojen pysyvän lähellä nykytasojaan. Yrityslainoissa juoksevat tuotot ovat pysyneet hyvinä, ja lyhempi korkoriski tuo suojaa ympäristössä, joka on herkkä tunnelman vaihteluille.

”Yrityslainojen osalta kysyntä on jatkunut erittäin vahvana, ja korkoerot valtionlainoihin nähden ovat kesän aikana painuneet hyvin matalalle tasolle. Toistaiseksi tämä ei vaikuta huolettavan sijoittajia. Levottomuuden mahdollisesti kasvaessa tilanne voi olla haavoittuvainen, vaikkakin suhteellisen korkeat pohjakorot suojaavat sijoittajia edelleen”, Patrik Moring arvioi.

EMD eli kehittyvien markkinoiden velkakirjat tai lainat on edelleen varsin houkutteleva omaisuusluokka. Vaikka useissa maissa inflaatiokuva on jo normalisoitunut, erityisesti paikallisvaluuttamääräiset lainat tarjoavat vahvan tuottonäkymän korkotasojen ollessa edelleen koholla.

”Kehittyvien maiden fundamentit suosivat edelleen paikallisen valuutan valtionlainoihin sijoittamista: kasvuero suhteessa kehittyneisiin maihin on leventymässä, inflaatio on keskuspankkien hallinnassa ja selkeitä makroepätasapainoja ei ole”, Anna-Liisa Rissanen luettelee.

Vaikka korkoliikkeet ovat aiheuttaneet huolta, ja dollarin kehitys on ollut heikkoa, on edelleen epätodennäköistä, että sijoittajat olisivat laajasti hylkäämässä USA:n valtionlainat tai dollarin reserviaseman.

Pysy mukana markkinoiden rytmissä!

SR-uutiskirje on yksi Suomen monipuolisimmista sijoittamisen ja talouden uutiskirjeistä. Saat sähköpostiisi mielenkiintoisimmat sisällöt kolmesti viikossa.

SalkunRakentaja noudattaa EU:n tietosuoja-asetusta (GDPR). Käsittelemme tietojasi luottamuksellisesti ja tietosuoja-asetuksen mukaisesti. Lue lisää tietosuojakäytänteistämme tietosuojaselosteesta.


Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *