Dark Mode Light Mode

Uudistunut SR-uutiskirje: entistä kiinnostavampaa sisältöä. Tilaa tästä

Kun ahneus horjuttaa monopolia

Sääntely mahdollisti Fair Isaacille monopolimaisen aseman, hinnankorotukset käänsivät kumppanit ja poliitikot sitä vastaan.
yrityslaina kasvurahoitus korko yrityslaina kasvurahoitus korko

Amerikkalaisyhtiö Fair Isaac (FICO) on nauttinut monopoliasemasta useita vuosikymmeniä. Samalla sijoittajat ovat nauttineet noin 1700 prosentin tuotosta viimeisen kymmenen vuoden aikana. Sen pieni markkinaniche on paraikaa historiallisen muutoksen keskellä.

Fair Isaacilla on kaksi pääliiketoimintaa. Se tuottaa luottopäätösten tueksi niin sanotun luottopisteytyksen, jossa luotonottajaan liittyvä riski on tiivistettynä yhteen lukuun. Lisäksi yhtiö tarjoaa ohjelmistoja eri käyttötarkoituksiin rahoitusalan yhtiöille. Ajan Fair Isaacin luottopisteytyksestä on tullut vakiintunut rahoituslaitosten edellyttämä osa luottoprosessia.

Yhtiön liiketoiminta on ollut erittäin vakaata ja kannattavaa, ja osake on palkittu korkein kertoimin. Vuoden 2024 lopussa osakkeen P/E-luku kävi tuolloin parhaimmillaan sadassa viidessätoista. Tällä hetkellä osake arvostetaan P/E-luvulla 46 suhteessa ensi vuoden tulokseen. Analyytikot ovat vielä luottavaisia yhtiön kilpailukykyyn ja siltä odotetaan reilua tuloskasvua.

Fair Isaacin ja kolmen luottotietoyhtiön kurssikehitys viimeisen kymmenen vuoden ajalta.

Hinnankorotukset vievät hallinnon hampaisiin

Yksi tärkeä tulosajuri Fair Isaacille ovat olleet hinnankorotukset. Hinnankorotusten alullepanijana pidetään vuonna 2012 nimitettyä toimitusjohtajaa ja entistä liikkeenjohdon konsulttia Will Lansingia. Vuodesta 2018 luottopisteytyksen hinta on yli kahdeksankertaistunut. Kolmannella vuosineljänneksellä luottopisteytysten tuoma liikevaihto kasvoi 34 prosenttia. Luottopisteytykset tuovat yhtiön liikevaihdosta noin puolet, kun vuosikymmen aikaisemmin osuus oli neljännes.

Kun amerikkalainen hakee asuntolainaa, luotonantaja hankkii luottotiedot tyypillisesti kolmelta niitä tarjoavalta yhtiöltä. Equifax, Experian ja TransUnion keräävät amerikkalaiskuluttajan luottokäyttäytymisestä tietoja, ja saavat Fair Isaacilta pisteytyksen 300-850 pisteen väliltä kuluttajan luottokelpoisuudesta. Nämä kolme yhtiötä muistuttavat jossain määrin suomalaista Enentoa.

Amerikkalaiselle pisteytys määrittelee mitkä luottokortit ovat tämän ulottuvilla ja millaisen koron hän saa asuntolainalle. Pisteytys mahdollistaa, että luotonantaja pystyy myymään lainan eteenpäin sijoittajille. Pisteytystä käytetään myös suurempien kulutusluottojen myöntämisessä.

Fair Isaacin hinnankorotukset ovat saaneet sen tärkeimmät jakelijat eli luottotietoyhtiöt varpailleen. Niillä on kilpaileva pisteytysjärjestelmä nimeltään Vantage Score. Myös Yhdysvaltain hallinto on puuttunut kasvaviin luotonhaun kustannuksiin vaatien alalle uudistuksia ja enemmän kilpailua. 

Heinäkuussa Fannie Mae ja Freddie Mac alkoivat hyväksyä Vantage Score pisteytyksen. Aiemmin vain Fair Isaacilla oli ollut vastaava asema, ja nyt poliitikot syyttävät sitä valtion mahdollistaman markkina-aseman väärinkäytöksestä.

Fair Isaac koettaa positioida itsensä uudelleen

Fair Isaac perustettiin, kun Bill Fair ja Earl Isaac perustivat yhtiön sijoittaen molemmat yritykseen 400 dollaria vuonna 1956. Heidän liikeidea oli selvä alusta saakka. He halusivat tehdä luotonannosta yksinkertaisempaa datan avulla. 80-luvulta lähtien se kehitti mallia yhdessä luottotietoyhtiöiden kanssa. Fair Isaac vakiinnutti asemansa vuonna 1995, kun Fannie Mae ja Freddie Mac alkoivat vaatia luottopisteytystä osana luotonantoprosessia.

Kun luottotietoyhtiöt pyrkivät syrjäyttämään Fair Isaacin kilpailevalla ratkaisulla, Fair Isaacin vastaus on kääntää perinteinen moniportainen toimitusketju päälaelleen. Kuukausi sitten se lanseerasi mallin, jossa se hankkii luottotiedot, laskee luottopisteytyksen ja myy raportin yrityksille, jotka palvelevat luotonantajia. Markkinat palkitsivat lanseerauksesta reilulla kurssinousulla.

Suoraan myytynä luottopisteytyksen hinta on edullisempi, kun luottotietoyhtiö jää ketjusta pois. Luottotietoyhtiöiden vastineena on ollut myydä omaa pisteytystä, Vantage Scorea, Fair Isaacia edullisemmin. Wall Street Journalin mukaan Equifax on ilmoittanut antavansa pisteytyksen ilmaiseksi ensi vuoden loppuun saakka.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana Fair Isaac on kasvattanut liikevaihtoaan kahdeksan prosentin vuosivauhtia ja osakekohtaista tulosta 22 prosentin tahtia. Toimitusjohtaja Will Lansing on ollut Wall Streetin yksi parhaiten palkittuja johtajia. Tulevaisuus näyttää, ovatko tuoreet strategiset valinnat myös osakkeenomistajien edun mukaisia.

Fair Isaac julkaisee osavuosituloksen keskiviikkona 5. marraskuuta.

Pysy mukana markkinoiden rytmissä!

SR-uutiskirje on yksi Suomen monipuolisimmista sijoittamisen ja talouden uutiskirjeistä. Saat sähköpostiisi mielenkiintoisimmat sisällöt kolmesti viikossa.

SalkunRakentaja noudattaa EU:n tietosuoja-asetusta (GDPR). Käsittelemme tietojasi luottamuksellisesti ja tietosuoja-asetuksen mukaisesti. Lue lisää tietosuojakäytänteistämme tietosuojaselosteesta.


Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *