
Kreate kirjasi alkuvuonna 97,6 miljoonan euron liikevaihdon. Inderesin ennuste oli 78 miljoonaa, joten analyytikon arvio ylittyi liki 20 miljoonalla eurolla. Vertailukaudesta liikevaihto kasvoi 86 prosenttia, kun viime vuoden vastaava neljännes oli jäänyt 52,4 miljoonaan.
Yhtiön liikevoitto kohosi 1,5 miljoonaan euroon. Inderesin liikevoittoennuste 0,6 miljoonasta ylittyi siten yli kaksinkertaisesti. Vuotta aiemmin yhtiö oli kirjannut samalle riville vaivaiset 0,1 miljoonaa.
Tilauskanta on yhtiön historian korkein. Maaliskuun lopussa se oli lähes 690 miljoonaa euroa, kun vuosi sitten samaan aikaan luku oli 226 miljoonaa. Pelkästään vuoden 2025 lopusta tilauskanta on paisunut yli 70 prosenttia.
Neljänneksen aikana tilauskantaan kirjattiin Tampereen henkilöratapihan loppuosa, Kurkela-Kuusiston hanke sekä Kelukosken voimalaitoksen patoluukun rakennusurakka. Tilauskannan ulkopuolella kehitysvaiheessa on noin 200 miljoonan euron edestä isoja infrahankkeita, joista yhtiö nostaa esiin Vantaan ratikan loppuosan, Junatien metrosillan ja Viinikankadun maanalaisen ajoyhteyden Tampereella.
Toimitusjohtaja Timo Vikström kuvaa vuoden alkua poikkeukselliseksi.
”Kreaten vuosi 2026 on lähtenyt käyntiin poikkeuksellisen hyvin. Kenties selkeimmin tämä näkyy yhtiön tilauskannassa, joka on ennätyksellisesti lähes 700 miljoonaa euroa. Tämä on aivan uusi taso yhtiön historiassa”, Vikström toteaa katsauksessa.
Yritysoston tuoma kalliotilatiimi näkyy jo tilauksissa
SRV Infra Oy:n yritysoston myötä Kreatelle siirtyi noin 60 hengen tiimi maanalaisten kalliotilojen rakentamiseen. Kreate ja SRV tiedottivat noin 30 miljoonan euron käteiskaupasta lokakuun lopussa 2025, ja kilpailuviranomaiset hyväksyivät järjestelyn marraskuussa. SRV Infran liiketoiminta koostuu pääosin maanalaisesta kalliorakentamisesta sekä pienemmässä mittakaavassa pohja- ja erikoispohjarakentamisesta. SRV Infra teki vuonna 2024 noin 52 miljoonan euron liikevaihdon ja 2,6 miljoonan euron liikevoiton.
Ensimmäiset hankkeet, jotka toteutetaan uuden tiimin ja yhtiön aiempien yksiköiden yhteistyönä, kirjattiin tilauskantaan tammi-maaliskuun aikana. Yritysosto vahvisti samalla silta-, väylä- ja pohjarakentamisen liiketoimintoja.

Vikström korostaa, ettei uudelle markkinalle ole lähdetty pikavoittojen perässä.
”Tulevina vuosina yhä suurempi osa kriittisestä infrasta viedään maan alle, oli kyse kansallisen turvallisuuden varmistamiseen liittyvistä hankkeista, energiasta, vedestä tai liikenneinfrastruktuurista”, hän kirjoittaa.
Pohjoismaiden kasvattaminen on Kreaten strategiassa keskeistä myös Suomen ulkopuolella. Ruotsissa yhtiö on noussut maan suurimmaksi tunnelien sisäverhousten tekijäksi, ja maaliskuussa Kreate kertoi ensimmäisestä Norjan-projektistaan tutulle asiakkaalle. Hanke tehdään Ruotsin-tiimin voimin, ja Vikströmin mukaan kyseessä on strateginen avaus. Pysyvän liiketoiminnan perustamista Norjaan yhtiö selvittää erikseen.
Ohjeistus tähtää yli puolen miljardin liikevaihtoon
Kreate antoi maaliskuun lopussa positiivisen tulosvaroituksen. Yhtiö arvioi vuoden 2026 liikevaihdokseen 510–550 miljoonaa euroa, kun vertailuvuonna 2025 liikevaihto oli 315 miljoonaa. EBITA-haarukka asettuu 18 ja 22 miljoonan euron välille edellisvuoden 10,2 miljoonan jälkeen.
Liikevaihtokasvua siivittää myös osakassopimusmuutos, jonka seurauksena erikoispohjarakentamiseen keskittyvä KFS Finland Oy raportoidaan huhtikuun alusta alkaen Kreate-konsernin tytäryhtiönä. Muutoksen arvioidaan tuovan konsernin tämän vuoden liikevaihtoon noin 30 miljoonaa euroa lisää.
Yhtiöllä on tiedossaan yli 480 miljoonaa euroa vuonna 2026 realisoituvaksi odotettavaa liikevaihtoa, kun mukaan lasketaan nykyinen tilauskanta, kehitysvaiheen projektit ja todennäköisinä pidetyt neuvotteluvaiheen sopimukset.
Markkinanäkymä Suomessa on Kreaten omasta segmentistä katsoen aurinkoinen. Rakennusteollisuus RT ennakoi kotimaan infrarakentamiseen kahden prosentin volyymikasvua tälle vuodelle ja yhden prosentin kasvua ensi vuodelle. Kreate arvioi oman markkinansa kasvavan tätä selvästi voimakkaammin.
”Liikevaihto-ohjeistuksen puolivälillä arvioituna kasvamme tänä vuonna lähes 70 prosenttia”, Vikström kertoo. Suurin osa kasvusta on yhtiön mukaan orgaanista, vaikka osa selittyy uudella kalliotilatiimillä.
Yksityistä kysyntää tukevat ennen muuta datakeskusinvestoinnit. Kreate rakentaa parhaillaan seitsemää datakeskusta.
Julkisella puolella vetoa antavat valtion väyläinvestointiohjelma ja suurimpien kuntien kasvaneet infrabudjetit, joiden taustalla vaikuttavat geopoliittinen tilanne, siltojen korjausvelka, ratikkahankkeet sekä kaupunkien täydennysrakentaminen.
Kasvun hinta näkyy kassavirrassa ja taseessa. Operatiivinen vapaa kassavirta painui tammi-maaliskuussa 7,0 miljoonaa euroa pakkaselle vertailukauden 6,0 miljoonan euron plussasta. Korollinen nettovelka oli 44,7 miljoonaa euroa, kun vuosi sitten samaan aikaan velkaa oli 24,4 miljoonaa.
Tilauskannan kääntäminen liikevaihdoksi on Kreaten loppuvuoden ratkaiseva mittari. Yhtiö korostaa, että pitkien runkoprojektien rinnalla salkussa on nopeammin tuloutuvia yksityissektorin hankkeita, mikä tasapainottaa kassavirtaprofiilia.



