Evli digital banneri 02
Yritysuutiset

Onko Facebook uhka teleoperaattoreille?

Vierivä kivi ei sammaloidu. Näin taitaa ajatella Facebook, joka laajentaa toimintaansa uudelle alueelle, älypuhelinten ilmaisiin puheluihin. Jäävätkö teleoperaattorit Facebookin vierittämän kiven alle?

Useat kansainväliset ja kotimaiset it-lehdet raportoivat viime viikolla verkkosivuillaan Facebookin uudesta ennakkoluulottomasta aluevaltauksesta. Uutinen lienee merkittävä myös it-sektoria seuraavien sijoittajien kannalta.

Facebook on nimittäin lisännyt iPhone-käyttäjille Facebook Messenger -viestintäsovelluksen, jonka avulla voi soittaa ilmaisia puheluita toisille käyttäjille.  Sovelluksella on mahdollista soittaa puheluja ilmaiseksi suoraan Facebookin älypuhelinohjelmasta käyttäjän kavereille. Uuden ominaisuuden huomasi The Verge – julkaisu.

Ominaisuus tuodaan ensin rajoitettuun käyttöön Yhdysvalloissa. Muissa maissa ominaisuuden käyttöönoton aikataulusta ei vielä ole tietoa. Sovellus laajenee iPhonen lisäksi luultavasti aikanaan myös android-puhelimiin.

Sovellus toimii samalla voip (voice over ip) -tekniikalla kuin esimerkiksi Skype ja Google Talk, ja puhelu muodostetaan WLAN- tai puhelimen datayhteyden välityksellä. Puhelu on kuitenkin ilmainen vain jos käyttäjät ovat kiinni langattomassa lähiverkossa. 3G- tai 4G-palveluissa puhedatasta laskutetaan liittymäsopimuksen mukaan.

Taustalla tässä kehityksessä häärii myös Microsoft, joka omistaa osan Facebookia. Lisäksi Microsoft osti keväällä 2011 Skypen.

Vaikka näiden puheluiden soittomahdollisuus on aluksi rajallinen, saattaa älypuhelinten ilmaisissa puheluissa aueta valtavat kansainväliset markkinat.

Olisiko tällainen kehitys painajainen teleoperaattoreille?

Ei välttämättä. Forbes -lehden toimittaja Robert Hof arvioi, etteivät ilmaiset voip-puhelut välttämättä korvaa normaaleja puheliittymän puheluja siitä yksinkertaisesta syystä, että liittymissä on usein puhepaketit. Puhelinlasku ei siis riipu puheluiden määrästä mikäli kuukausittainen puheaika pysyy puhepaketin aikarajojen sisällä.

Sen sijaan Facebookin käyttäjille uusi sovellus tarjoaa Robert Hofin mukaan useita etuja. Sovelluksen avulla ihmiset luultavasti yksikertaisesti käyttävät Facebookia ja sen sovelluksia enemmän.

Click to comment

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä (artikkeleita ja mainosbannereita), ja sivusto voi saada ko. sisällöistä julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 0400-132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
x x
Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Sisällöntuottajaksi
Digipaketti
Anna palautetta
 

Tilaa uutiskirje

Copyright © 2017 Salkkumedia Oy

Ylös