Indikaattorit

Kiinan ostopäällikköindeksin lasku herättää kysymyksiä

Ennakkotiedot HSBC/Markitin – yhtiön laatimasta Kiinan teollisuuden ostopäällikköindeksistä osoittavat, että maan talouden tuotanto kasvaa hitaammin kuin viimeisen neljän kuukauden aikana.

Ostopäällikköindeksin pisteluku oli helmikuussa 50,4, kun tammikuussa indeksi oli 52,3. Luku on kuitenkin edelleen yli 50:n, mikä merkitsee talouden kasvua. Heikkeneminen oli kuitenkin laaja-alaista, sillä niin tuotanto, uudet tilaukset kuin työllisyyskin heikkenivät hieman.

Uusimmat tiedot Kiinan talouden kehityksestä saattavat asettaa varjon Kiinan elpymiselle, arvioi Nomura Holdings –yhtiön ekonomisti Zhang Zhiwei Bloombergille. HSBC-yhtiön ekonomisti Qu Hongbin puolestaan ei näe uusimpia ostopäällikkölukuja huolestuttavana. Hongbinin mukaan pisteluku oli kuitenkin yli 50.

Nordea huomauttaa aamukatsauksessaan, että HSBC/Markitin PMI kuvaa paremmin pienten ja keskisuurten yksityisten teollisuusyritysten tilannetta, ja se on nyt lähempänä tilastokeskuksen suuriin valtion omistamiin yrityksiin painottuvaa lukua. PMI:n heikkeneminen helmikuussa ei muuta Nordean kuvaa maltillisesti elpyvästä Kiinan taloudesta.

”Odotamme talouskasvun Kiinassa piristyvän tänä vuonna reiluun 8 %:iin, kun maailmantalous elpyy. Loppuviikosta huomio Kiinassa kiinnittyy tilastokeskuksen teollisuuden PMI:hin sekä lopulliseen HSBC/Markitin indeksiin”, Nordea arvioi aamukatsauksessaan.

Sijoittajat ovat kuitenkin jo tulleet varovaisemmiksi. Kiinan osakemarkkinoita kuvaava Shanghai Composite index laski viime viikolla eniten sitten toukokuun 2011.

 
^SSEC Chart

^SSEC data by YCharts

 

Click to comment

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä (artikkeleita ja mainosbannereita), ja sivusto voi saada ko. sisällöistä julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 0400-132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
x x
Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Sisällöntuottajaksi
Digipaketti
Anna palautetta
 

Tilaa uutiskirje

Copyright © 2017 Salkkumedia Oy

Ylös