Kiinan teollisuustuotannon aktiviteettia kuvaava ostopäällikköindeksi (PMI) laski vastoin odotuksia alle 50 pisteen. ”Lasku on todella paha”, kommentoi tilastoa ekonomisti tuoreeltaan.
Toukokuun PMI-indeksin alustava arvo on 49,6. Huhtikuussa indeksin arvo oli vielä 50,4. Alle 50 pisteen taso on merkki talouden taantumasta.
Toteuma oli myös selvästi alhaisempi kuin mitä analyytikot olivat odottaneet. Bloombergin 13 analyytikolle laatiman kyselyn mukaan konsensusennuste indeksin lukemaksi oli 50,4 pistettä.
Bloombergin mukaan aiemmin tässä kuussa myös Kiinan kiinteiden kulujen ja teollisuustuotannon tuoreimmat lukemat jäivät ennusteiden alapuolelle. Kiinan talous kasvoi viime vuonna 7,8 prosentin vuosivauhtia, mikä on alhaisin kasvulukema 13 vuoteen.
MBP Paritas –yhtiön ekonomisti Ken Peng arvioi uutistoimisto Bloombergille, että Kiinan BKT:n kasvu tulee olemaan luultavasti kuluvan tuoden toisella vuosineljänneksellä ensimmäistä alhaisempi.
Kiinan kasvunäkymiä saattaa jatkossa rajoittaa myös korkojen nousu. Ekonomistit odottavat Kiinan keskuspankin todennäköisemmin nostavan kuin laskevan korkotasoa. 15 ekonomistista kahdeksan odottaa Bloombergin kyselyn mukaan korkojen nousevan ensi vuoden loppuun mennessä.
Kiinan kasvun hidastuminen saattaa vaikuttaa osakekursseihin ympäri maailmaa. Tiedon julkistettua Aasian osakekurssit lähtivätkin laskuun Aasiassa. Todennäköisesti suurin vaikutus talouskasvun hiipumisella olisi kuitenkin raaka-ainehintoihin. Kiina on esimerkiksi maailman suurin rautamalmin ostaja.