Tulisijojen valmistaja Tulikivi alentaa kuluvan vuoden liikevaihtoennustettaan. Yhtiön myynti painottuu talousvaikeuksissa painiskeleville markkinoille, kotimaahan ja muualle Eurooppaan.
Tulikivi kertoo pörssitiedotteessaan että se alentaa liikevaihto- ja liiketulosennustettaan siten, että tilikauden 2013 liikevaihto tulee olemaan matalampi kuin vuonna 2012. Kulusäästöistä huolimatta liikevaihtoennusteen laskeminen johtaa myös yhtiön liiketulosennusteen alentamiseen.
Tulikiven alkuvuoden myynti ei ole epävarmassa markkinatilanteessa kehittynyt ennustetulla tavalla, mistä johtuen yhtiö tarkistaa arviotaan koko vuoden liikevaihdon kehityksestä.
”Tulikivi-tuotteiden kysyntätilanne on riippuvainen kuluttajaluottamuksen kehityksestä. Uudet tuotteet mahdollistavat markkinaosuuden kasvattamisen, mutta liikevaihdon arvioidaan kuitenkin laskevan vuoteen 2012 verrattuna. Liiketuloksen arvioidaan olevan vuoden 2012 mukainen”, Tulikivi kertoo tiedotteessaan.
Aiemmassa ohjeistuksessaan Tulikivi arvioi liikevaihdon pysyvän vuoden 2012 tasolla ja liikevoiton paranevan toiminnan tehostamisen myötä.
Tulikiven liikevaihto on kasvanut Venäjällä mutta Keski-Euroopassa liikevaihto jäi ensimmäisellä kvartaalilla edellisvuotta jonkin verran alhaisemmaksi. Yhtiön liikevaihto ensimmäisellä kvartaalilla oli 9,2 miljoonaa euroa, kun se vuotta aiemmin oli ollut 10,7 miljoonaa euroa. Tilauskanta ensimmäisen kvartaalin lopussa oli 6 miljoonaa euroa. Viime vuonna vastaavaan aikaan tilauskanta oli vielä 7,8 miljoonaa euroa.
Tulikiven liikevaihto painottuu talousvaikeuksissa painiskelevaan Eurooppaan. Tulikiven liikevaihdosta noin puolet tulee kotimaasta. Suurimmat vientimaat ovat Ranska, Belgia, Saksa, Venäjä ja Ruotsi. Yhtiö onkin ilmoitanut keskeisimmäksi riskikseen kuluttajaluottamuksen merkittävän heikkenemisen euroalueella.
Tulikiven osakekurssi lähti rajuun laskuun tulosvaroituksen jälkeen. Kurssi on ollut laskussa jo muutoinkin jo pitempään. Viidessä vuodessa yhtiö on menettänyt lähes 70 prosenttia markkina-arvostaan.
Yhtiön toiminta painautui tappiolla taantuman alkaessa vuonna 2009. Sen jälkeen yhtiö ei ole onnistunut kääntämään tulostaan plussalle. Tosin liiketulos oli hienokseltaan positiivinen viime vuonna. Kuluvan vuoden ensimmäisellä kvartaalilla liikevoitto jäi kuitenkin edellisvuotta alhaisemmaksi.