Valuuttakurssit

Nordea: Ruotsin kruunu on aliarvostettu

kruunu valuuttaRuotsin kruunu on viime aikoina heikentynyt suhteessa euroon. Nordean mukaan näyttää nyt kuitenkin olevan paineita kruunun vahvistumiselle.

Euron kurssi on vahvistunut kevään jälkeen suhteessa Ruotsin kruunuun. Euron arvo kruunuissa on tällä hetkellä noin 8,7 kruunua.

Nordea arvioi Navigaattori-raportissaan, että euron vahvistumisen taustalla ovat vahvistaneet euroalueen talouskasvun vahvistuminen ja poliittisen tilanteen vakautuminen.  Ruotsin hidas elpyminen on puolestaan pitänyt naapurimaan valuutan paineessa.

Nordean mukaan nyt on kuitenkin olemassa tekijöitä jotka viittaisivat mahdolliseen ruotsalaisvaluutan vahvistumiseen jatkossa.

Ruotsin talouskasvu näyttää olevan nimittäin vahvistumassa. Tästä syystä Ruotsin keskuspankki tuskin tulee alentamaan korkotasoa nykyisestä, Nordea arvio.

”Päätös pitää rahapolitiikka ennallaan heinäkuun kokouksessa viittaa siihen, että keskuspankilta ei nähdä uutta koronlaskua”, Nordea kertoo.

On jopa mahdollista että Ruotsin keskuspankki  tekee ensimmäiseen koronnoston ensi vuoden alkupuolella. Koronnostopaineita luovat Ruotsin kotitalouksien velkaantuminen ja talouskasvun synnyttämät inflaatiopaineet.

Maiden välinen korkoero on yksi merkittävimpiä valuuttakursseihin vaikuttavista tekijöistä. Maissa joissa korkotaso on korkeampi, on yleensä paineita valuuttakurssin vahvistumiselle.

Nordean mukaan euroalueella puolestaan hidas talouskasvu tulee pitämään korot alhaalla vielä pitkään.

Toinen kruunun arvoa vahvistava seikka on ollut kasvava luottamus valuuttaa kohtaan. Tämä on tehdyt kruunusta houkuttelevan sijoituskohteen. Nordea arvioi, että pääomat tuskin pakenevat Ruotsista.

Kommentoi
Ylös
>