Makrotalous

Julkinen sektori paisuu – tässä suurimmat menoerät

terveydenhoitoSuomen julkisten menojen osuus bruttokansantuotteesta kasvaa huolestuttavaa vauhtia. Menoista erottuu kaksi selkeästi suurinta ryhmää.

Julkisyhteisöjen menojen suhde bruttokansantuotteeseen oli  peräti 56,7 prosenttia vuonna 2012, kertoo Tilastokeskus tiedotteessaan.

Vuonna 2011 suhde oli 55,1 prosenttia. Julkisyhteisöjen kokonaismenot kasvoivat 4,8 prosenttia vuodesta 2011 ja ne olivat yhteensä 109,1 miljardia euroa.

Mistä julkismenojen kasvu johtuu?

Huolestuttavaa Suomen julkisen sektorin kehityksessä on se, että julkiset menot kasvavat samalla kun bruttokansantuote heikkenee. Suomen bruttokansantuotteen volyymi supistui 1,0 prosenttia vuonna 2012 Tilastokeskuksen tarkentuneiden ennakkotietojen mukaan.

Julkisten menojen osuus BKT:sta kasvaa siis kahta kautta; menot kasvavat ja bkt laskee.

Menoiltaan suurimmat tehtäväryhmät olivat sosiaaliturva ja terveydenhuolto, joiden yhteenlasketut menot olivat yli puolet julkisyhteisöjen kokonaismenoista.

Eniten kasvoivat sosiaaliturvaan kohdistuneet menot, yhteensä 2,9 miljardia euroa. Sosiaaliturvan menojen kasvusta suurin osa selittyy vanhuuteen liittyvien tulonsiirtojen eli eläkkeiden kasvulla. Toiseksi suurin alaryhmä oli sairaus ja toimintarajoitteisuus.

Kuntasektori aiheuttaa ylivoimaisesti suurimmat julkisen sektorin kulut. Tilastokeskuksen mukaan julkisyhteisöjen sulautetuista kokonaismenoista 27 prosenttia oli valtionhallinnon menoja, mutta paikallishallinnon osuus oli peräti 40 prosenttia. Sosiaaliturvarahastojen osuus sulautetuista kokonaismenoista oli 32 prosenttia.

Säästöjä tarvitaan

Nykyhallitus on kaavaillut kolmen miljardin euron säästöjä julkisiin menoihin.

Viime viikolla Nordean tutkimusjohtaja Aki Kangasharju sanoi Ylen aamu-tv:ssä pitävänsä hallituksen kaavailemia säästötoimia riittämättöminä nykytilanteessa. Kangasharju muistuttaa, että säästöt aiotaan tehdä neljän vuoden aikana ja kolme miljardia on pieni summa mainitulle aikavälille.

”Meillä on kestävyysvaje, joka on valtiovarainministeriön mukaan kahdeksan miljardia tällä hetkellä. Samaan aikaan julkisessa taloudessa on yhtä suuri alijäämä. Nämä tarvitsevat paljon radikaalimpia säästötoimia kuin vain kolme miljardia”, Kangasharju sanoo.

Jos kestävyysvajetta paikataan säästöjen lisäksi veronkorotuksilla, ei ole ihan sama mitä veroja korotetaan.

Etlan tutkimusjohtajan Mika Malirannan mukaan veronkorotusten pitää kohdistua sinne missä niiden negatiiviset vaikutukset talouskasvuun ovat mahdollisimman pienet. Tällaisia veroja ovat tutkimusjohtajan mielestä kiinteistövero ja asumisen tulon verotus.

Click to comment

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä (artikkeleita ja mainosbannereita), ja sivusto voi saada ko. sisällöistä julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 0400-132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
x x
Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Sisällöntuottajaksi
Digipaketti
Anna palautetta
 

Tilaa uutiskirje

Copyright © 2017 Salkkumedia Oy

Ylös