LähiTapiola Varainhoito on muuttanut sijoitusstrategiaansa aiempaa varovaisempaan suuntaan.
Suurin osa maailmantalouden suuntaa ennakoivista mittareista osoittaa, että hidas elpyminen jatkuu tänä vuonna, LähiTapiola Varainhoito toteaa artikkelissaan.
Eri talousalueilla toipuminen tapahtuu kuitenkin eri tahtia.
”Myönteisimmät näkymät ovat Yhdysvaltain taloudessa, mutta etenkin euroalueen kehitykseen liittyy vielä paljon epävarmuutta. Myös kehittyvien talouksien kasvuodotuksia voidaan joutua maltillistamaan”, LähiTapiola Varainhoidon johtaja Jyrki Mäkelä sanoo.
Sijoittajien näkökulmasta katsottuna myös pörssikurssit läntisissä teollisuusmaissa ovat kohonneet LähiTapiolan mielestä suhteellisen korkealle.
Tässä tilanteessa on LähiTapiolan mielestä syytä vähentää riskinottoa.
LähiTapiolan päivitetyssä sijoitusstrategiassa osakkeiden painoa on kevennetty, mutta omaisuuslaji on edelleen ylipainossa. Joukkolainat ovat neutraalipainossa LähiTapiolan mallisalkkuun nähden.
Kokonaan osakkeista ei kuitenkaan kannata vielä luopua. ”Nykyisessä minisuhdannekierrossa näyttäisi olevan jäljellä loppunousu, minkä vuoksi osakemarkkinoilla kannattaa edelleen metsästää tuottoa ja ottaa sen vuoksi riskiä”, Mäkelä toteaa.