Evli digital banneri 02
Osakeanalyysit

Handelsbanken nostaa Cargotecin tavoitehintaa ja suositusta

Pankki uskoo että Cargotecin säästötavoitteet tulevat näkymään yhtiön tuloksessa.

Lastinkäsittelyyn erikoistunut Cargotec on kertonut suunnittelevansa 80 miljoonan euron kustannusleikkauksia.

Handelsbanken toteaa aamukatsauksessaan, että Cargotecin säästötavoitteet tulevat näkymään yhtiön tuloksessa.

”Meidän tulosennusteemme tälle ja ensi vuodelle ovat 5 ja 18 prosenttia konsensusta korkeammat ja olemme näillä ennusteilla vielä yhtiön johtoa varovaisempia, joten potentiaalia löytyy”, Handelsbanken toteaa.

Cargotecin kurssikehitys on ollut yksi toimialan heikoimmista yhtiön listautumisen jälkeen vuonna 2005. Handelsbankenin mukaan tämä johtuu siitä, että yhtiöllä on vanhanaikainen tuotantorakenne, eikä sijoittajilla ole ollut kärsivällisyyttä odottaa uudistuksia.

Cargotec on ottamassa kuitenkin kilpailijansa kiinni tuotantorakenteessa, pankki väittää. Cargotecin etuna on lisäksi erinomainen markkina-asema kaikilla markkinoillaan. Handelsbanken ei usko myöskään kehittyvien markkinoiden ongelmien olevan Cargotecille merkittävä taakka.

Handelsbanken nostaa Cargotecin tavoitehinnan 45 euroon aiemmasta 34 eurosta. Pankki nostaa myös lastinkäsittely-yhtiön osakkeen suositusta. Suositus on nyt ”Osta”, kun se aiemmin oli ”Lisää”.

Uusi tavoitehinta ylittää reippaasti Cargotecin osakkeen tämän hetken vajaan 34 euron markkinahinnan.

1 kommentti

1 kommentti

  1. P Ritola

    16.10.2014 at 10:54

    Handelsbanken antoi siis (5.3.2014) Cargotecin tavoitehinnaksi 45 euroa ja suositukseksi ”osta”. Kurssi oli tuolloin n. 34 euroa.

    Reilut puoli vuotta myöhemmin (16.10.2014) osakkeen kurssi on n. 21 euroa. Kannattiko luottaa pankkimiesten suosituksiin? Itse en luottanut, koska yhtiön johto oli lehtitiedon mukaan tyhjentänyt salkkujaan jo 28 euron hintaan. Kun asioista parhaiten perillä oleva yrityksen johto myy, ei piensijoittajan kannata ostaa. Eikä syklisiä osakkeita muutoinkaan silloin, kun kurssikäyrä liikkuu korkeuksissa.

    Cargotecin osakkeen kurssi on laskenut voimakkaasti viime kuukausina, joten vasta nyt kannattaa aloittaa osto-ohjelma: pieni erä kerrallaan ja ajallisesti hajauttaen.

    Vaikka Cargotecin osake näyttää jo varsin edulliselta, on kuitenkin huomattava, että taseessa yhtiön omaan pääomaan on laskettu suhteellisen paljon myös liikearvoa, josta voi seurata kirjanpidollisia arvonalentumisia. Se taas heikentäisi osakkeiden arvoa.

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä (artikkeleita ja mainosbannereita), ja sivusto voi saada ko. sisällöistä julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 0400-132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
x x
Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Sisällöntuottajaksi
Digipaketti
Anna palautetta
 

Tilaa uutiskirje

Copyright © 2017 Salkkumedia Oy

Ylös