Raaka-aineet

Handelsbanken: Raaka-aineissa erilaisia hintanäkymiä

Monet raaka-aineet ovat kallistuneet alkuvuodesta. Handelsbanken uskoo kuitenkin, että raaka-aineiden nousupyrähdys on ohi. Kahden jalometallin näkymät ovat kuitenkin edelleen valoisat.

Pankin mukaan raaka-aineiden nousutrendi alkuvuodesta on johtunut osittain epätavallisen kylmästä säästä Pohjois-Amerikassa sekä Krimin geopoliittisista jännitteistä.

Nyt useimpiin raaka-aineisiin kohdistuu kuitenkin laskupaineita.

”Kiiinan varastosykli ja tuonnin väheneminen asettaa laskupainetta erityisesti teollisuudessa käytetyille metalleille seuraavalla kvartaalilla”, Handelsbanken toteaa aamukatsauksessaan. Myös Yhdysvalloissa raaka-ainehintojen laskupainetta aiheuttaa heikko makrodata, pankki toteaa.

Tässä Handelsbankenin hintanäkymät eri raaka-aineille:

Kupari

Kiinan kyltymättömän kysynnän jälkeen kuparimarkkinoiden tasapaino on Handelsbankenin mukaan muuttumassa. Viime vuonna kaivostoiminta kasvoi merkittävästi eri puolilla maailmaa ja tarjonta kasvaa edelleen vuoteen 2017 asti. Samalla Kiinan talouden näkymien heikentyminen jarruttaa kysyntää. Kuparin hintapaineet ovat siis alaspäin.

Nikkeli

Kiinan nikkelivarastot ovat hupenemassa ja maa on alkanut etsiä vaihtoehtoisia nikkelin lähteitä. Indonesia on puolestaan asettanut nikkelille vientikiellon, eikä tilanteeseen ole todennäköisesti tulossa muutosta, arvioi Handelsbanken. Pankki odottaa nikkelin hintanousun jatkuvan.

Kulta

Handelsbankenin mukaan kullan hinnan pitkän aikavälin hintatrendi osoittaa alaspäin. Rahapoliittisen elvytyksen vähentäminen on pienentänyt inflaatiohuolia, ja siksi kullan hintaan kohdistuu laskupaineita.

Platina ja palladium

Platinan ja palladiumin esiintymät keskittyvät Etelä-Afrikkaan ja Venäjälle. Handelsbankenin mukaan kaivokset ovat huonosti tuottavia ja työntekijät kärsivät heikoista työoloista. Platinaan ja palladiumiin kohdistuu kuitenkin kova kysyntä, koska niitä tarvitaan autojen katalysaattoreiden valmistukseen. Palladiumin ja platinan hintoihin kohdistuu edelleen nousupaineita.

Öljy

Kuluvan vuoden vakavat öljyn tarjontahäiriöt ovat todennäköisesti poistumassa, Handelsbanken arvioi. Yhdysvalloissa kulutus on kausiluontoisesti nyt vähentymässä.

Vehnä ja kahvi

Krimin kriisin vuoksi Ukrainan vehnän vienti on laskenut ja hinta noussut. Kahvin varastotasot ovat hyvällä tasolla, minkä vuoksi hintojen pitäisi nyt normalisoitua, pankki arvioi.

Click to comment

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä (artikkeleita ja mainosbannereita), ja sivusto voi saada ko. sisällöistä julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:

Copyright © 2017 Salkkumedia Oy

Ylös