Markkinakommentit

USA:n osakemarkkinat ”kuin teflonia”

Huolimatta lisääntyneestä geopoliittisesta epävarmuudesta ja kiristyvästä rahapolitiikasta, näyttävät jenkkiosakkeet pitävän pintansa.

Osakesijoittajan tulevaisuuden näkymiin on tullut viime aikoina kosolti tummia pilviä. Kriisiuutiset Ukrainassa, Irakissa ja Gazassa ovat hallinneet talousmedian uutisvirtaa.

Jenkkimarkkinoilla epävarmuutta aiheuttaa myös keskuspankki Fed, jonka pääjohtaja Janet Yellen loi lisää epävarmuutta markkinoille. Yellenin mukaan korkoja saatetaan nostaa odotettua nopeammin.

Osakemarkkinat maailmalla sen sijaan eivät ole suuremmin panikoineet, toteaa Nordea markkinakommenteissaan.

”Yksittäisillä tilanteeseen liittyvillä markkinoilla heilunta on kasvanut, mutta koko maailman mittakaavassa suunta on yhä ylöspäin. Maailmalla osakkeet ovat tuottaneet tänä vuonna euroissa mitattuna hieman yli 10 %, ja esimerkiksi Yhdysvaltain S&P 500 -indeksi nousi jälleen viime viikon lopulla uusiin kaikkien aikojen huippuihin”, Nordea toteaa.

Kriisit eivät kuitenkaan ole johtaneet osakemarkkinoiden korjausliikkeeseen, vaan ne ovat pikemminkin luoneet uusia ostomahdollisuuksia tuottonälkäisille sijoittajille.

Nordean mukaan tämän vuoden syvin korjausliike Yhdysvaltain markkinoilla on jäänyt hieman reiluun 5 prosenttiin – joka ei siis edes täytä korjausliikkeen määritelmää. Myös osakemarkkinoiden volatiliteettia – tai sijoittajien epävarmuutta – kuvaava VIX-indeksi on myös noussut vuoden aikana pari kertaa hetkellisesti, mutta sitten palautunut jälleen hyvin matalille tasoille, Nordea toteaa.

VIX-indeksin lisäksi myös toinenkin mittari näyttää osoittavan, etteivät sijoittajat ole kriiseistä säikähtäneet – ainakaan Yhdysvalloissa.

”Ukrainan kriisin jäljiltä synkentyneet tunnelmat kohenivat jälleen viime viikolla, mikä näkyy muun muassa yhdysvaltalaisten yksityissijoittajien tunnelmia kuvaavasta Bull-Bear -kyselystä”, Nordea toteaa.

Nordean mukaan osakemarkkinat Yhdysvalloissa tuntuvatkin tällä hetkellä olevan kuin teflonia, johon eivät tartu mitkään huolet.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:


< !—ReadPeak peruskoodi -->

Copyright © 2018 Salkkumedia Oy

Ylös