Suomen taloustilanne on vain yhden shokin päästä deflaatiosta ja luottoluokituksen laskusta, arvioi Nordea Talousnäkymät-raportissaan.
Nordean mukaan Suomen tilannetta pahentaa Ukrainan kriisin lisäksi myös Ruotsin taloustilanne. Ruotsi on Suomelle tärkeä vientimaa, ja Ruotsinkin talousnäkymät ovat alkuvuotta heikommat.
Pankin mukaan talousongelmien syvyys on päättäjillä hyvin tiedossa, mutta toteutus puuttuu. ”Nykyhallituksen toimintakyvyttömyys ja vaalien läheisyys siirtävät kuitenkin niin sanotussa rakennepaketissa listattujen uudistusten teon seuraavalle hallituskaudelle”, Nordea toteaa.
Ilman uutta talouspolitiikan suuntaa edessä on kovia madonlukuja. Nordean mukaan työllisyys heikkenee edelleen, inflaatio painuu lähelle nollaa ja valtiontalouden alijäämä jää huomattavasti 4,5 miljardin euron tavoitteesta.
Yksi uusi shokki ajaa Suomen deflaatioon, eli yleiseen hintatason laskuun, Nordea arvioi.
Vaarana on myös Suomen luottoluokituksen lasku. Yksi luokittaja on jo alentanut Suomen luokitusnäkymiä tänä vuonna, pankki muistuttaa. ”Ensi vuosi on luokituslaskun aika, mikä toivottavasti saa seuraavan hallitusohjelman kirjoittajat tarpeeksi kunnianhimoiseksi”, Nordea toteaa.
Lue Talousnäkymät-raportti tästä.