Tilastokeskuksen laskema kuluttajahintojen vuosimuutos oli joulukuussa 0,5 prosenttia.
Marraskuussa se oli 1,0 prosenttia. Inflaation hidastumisen aiheutti erityisesti bensiinin ja kevyen polttoöljyn halpeneminen. Vuoden 2014 keskimääräinen inflaatio oli 1,0 prosenttia.
Tilastokeskuksen mukaan joulukuussa kuluttajahintoja nostivat viime vuodesta eniten vuokrankorotukset ja tupakkatuotteiden vähittäishintojen sekä kerrostalojen kunnossapitopalvelujen kallistuminen.
Kuluttajahintojen nousua vuoden takaisesta hillitsi joulukuussa eniten polttonesteiden, viihde-elektroniikan ja käytettyjen autojen halpeneminen. Marraskuusta joulukuuhun kuluttajahinnat laskivat 0,1 prosenttia, mikä johtui lähinnä polttonesteiden halpenemisesta.
Yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin ennakkotietojen mukaan euroalueen inflaatio oli joulukuussa -0,2 prosenttia. Marraskuussa se oli 0,3 prosenttia. Suomen vastaavalla tavalla laskettu inflaatio oli joulukuussa 0,6 prosenttia.
Yhdenmukaistetussa kuluttajahintaindeksissä ei ole mukana omistusasumista, rahapelejä, kulutus- ja muiden luottojen korkoja, omakotitalon palovakuutusta eikä ajoneuvoveroa.