Indikaattorit

EK: Teollisuuden luottamus yhä alamaissa

Heinäkuun luottamusindikaattorit pysyttelivät kokonaisuutena varsin heikoissa lukemissa, eikä selvää käännettä parempaan tapahtunut vieläkään, paitsi rakentamisessa, toteaa Elinkeinoelämän keskusliitto tuoreessa suhdannekatsauksessaan.

”Myönteinen tulos oli rakentamisen luottamuksen vahvistuminen. Rakentamisen luottamusindikaattori jatkoi noususuunnassa, ja kohosi jo hieman pitkäaikaista keskiarvoa paremmaksi.Sen sijaan erityisesti teollisuuden ja vähittäiskaupan indikaattorit ovat matalalla”, kertoo EK:n johtava ekonomisti Penna Urrila tämän hetken suhdannetilanteesta.

Teollisuusyritysten luottamus pysyi heinäkuussa likimain ennallaan, ja luottamusindikaattori on yhä melko heikolla tasolla. Tuotannon ei odoteta kasvavan, ja tilauskanta on edelleen alle keskimääräisen. Heinäkuun lukema on -9, kun indikaattori oli kesäkuussa -8 pisteessä. Luottamusindikaattorin pitkän aikavälin keskiarvo on +1.

Rakentamisen luottamus kuitenkin elpyi heinäkuussa, ja luottamusindikaattori kohosi vähän pitkäaikaisen keskiarvon yläpuolelle. Tilauskannan kuvattiin vahvistuneen, mutta jäävän vielä vähän alle tavanomaisen. Henkilöstön arvioidaan kasvavan aavistuksen, kun tilannetta tarkastellaan kausitasoitetuilla luvuilla.

Luottamusindikaattorin saldoluku nousi 0 pisteeseen, kun edelliskuun tarkistettu lukema oli -14. Indikaattorin pitkän aikavälin keskiarvo on -8.

Palvelujen luottamuksessa ei tapahtunut muutoksia. Indikaattori on jonkin verran keskiarvon alapuolella. Indikaattorin lukema on +2 pistettä, eli sama kuin kesäkuussa. Pitkän aikavälin keskiarvo on +13.

Vähittäiskaupan luottamus on vaatimattomalla tasolla, vaikka luottamusindikaattori kohenikin hieman edelliskuusta. Myynnin määrä laski edelleen, mutta hieman loivemmin kuin edelliskuussa. Myyntiodotukset yhä erittäin varovaiset, ja myynnin supistumisen arvioidaan jatkuvan.

Indikaattorin uusin lukema on -14, kesäkuun tarkistettu luku oli -20. Pitkän aikavälin keskiarvo on -2.

Kommentoi
Ylös
>