Markkinakommentit

S&P 500 nousua +200%, öljysektori alamaissa – tuottoerot valtavia

Osakkeiden tuottoerot eri sektoreiden ja toimialojen välillä ovat olleet hurjia.

Taalerin sijoitustoimintojen johtajan, Samu Langin mielestä yleinen mielikuva on, että osakemarkkinat ovat nousseet tasaisesti ja voimakkaasti finanssikriisin pohjilta vuoden 2009 alusta.

Todellisuus on kuitenkin aivan jotain muuta.

”Olemme olleet nousumarkkinassa, mutta vahva kehitys on ollut yllättävän harvojen markkinasegmenttien varassa”, Lang toteaa Taalerin markkinakatsauksessa.

Langin mukaan turvallisiksi mielletyt isot kasvuyhtiöt ja alhaisen volatiliteetin yhtiöt, etenkin Yhdysvalloissa, ovat olleet tuottokehitykseltään ylivertaisia.  ”Näiden paino on hyvin suuri esimerkiksi maailman osakemarkkinoiden kehitystä kuvastavassa MSCI World -osakeindeksissä.”

Tuottoerot ovat kuitenkin eri sektoreiden välissä olleet valtavia.

”S&P 500 on noussut yli 200 prosenttia, MSCI world min vol -indeksi ja S&P 500 momentum -indeksi lähes yhtä paljon. Euroopassa sveitsiläiset osakkeet ovat nousseet noin 150 % ja eurooppalaiset isot kasvuyhtiöt jotakuinkin saman verran. Toisaalta perusteollisuus- ja öljysektorin osakkeet ovat jo alle finanssikriisin pohjien ja arvo-osakkeet ja pankit ovat nousseet Euroopassa ainoastaan 60 prosenttia.”

Esimerkiksi Dow Jones Oil & Gas -indeksi on laskenut viimeisten viiden vuoden aikana lähes 25 prosenttia. Indeksin pisteluku on tällä hetkellä samalla tasolla kun 10 vuotta sitten.

Dow-Jones-Oil-Gas-indeksi-022016

Langin mukaan on hyvin mahdollista, että eniten jälkeen jääneiden ja edullisesti hinnoiteltujen osakemarkkinasegmenttien kehitys paranee selvästi tulevien vuosien aikana, kunhan raaka-aineshokki rauhoittuu ja valmistavassa teollisuudessa pahin jää taakse.

Kommentoi
Ylös
>