Pankki perustelee suosituksen muutosta neljällä seikalla.
Pankki perustelee suosituksen muutosta neljällä seikalla.
Pohjola Pankki laskee osakemarkkinanäkemyksensä maltilliseen alipainoon aiemmasta ylipainosta.
Pankin mukaan osakekurssien elvyttyä arvostustasot erityisesti Yhdysvalloissa ovat kohonneet korkealle tasolle, samalla kun tuloskasvunäkymät kuluvalle vuodelle ovat vaatimattomat.
Pohjola ei myöskään näe markkinasentimenttiä tukeneelle raaka-ainehintojen elpymiselle edellytyksiä jatkua.
Raaka-aineiden ylitarjonta ei ole pankin mukaan poistunut lainkaan. ”Näin ollen viime kuukasina nähty raaka-ainehintojen elpyminen on näkemyksemme mukaan tulkittavissa ylilyöntiä seuranneeksi rekyyliksi”, Pohjola toteaa aamukatsauksessaan.
Kolmantena syynä Pohjola mainitsee keskuspankkien voiman hiipumisen. Pankin mukaan keskuspankkien kyky antaa lisätukea osakemarkkinoille on heikentynyt ja viimeaikaiset Fedin ja EKP:n toimet ovat saaneet aikaan vain hyvin lyhytaikaisia kurssiliikkeitä.
Lisäksi Iso-Britannian lähestyvä kansanäänestys (23.6.) ja mahdollinen ero EU:sta eli Brexit tullee nousemaan kevään aikana keskeiseksi markkinateemaksi, Pohjola varoittaa. Tämä tulee heikentämään sijoittajien riskinottohalukkuutta.
”Pidämme Brexitiä hyvin epätodennäköisenä, sillä tiukan paikan tullen epävarmat äänestäjät (15-20 % kansasta) äänestävät arviomme mukaan EU:ssa pysymisen puolesta, varsinkin kun suuryhtiöt kiihdyttävät EU-myönteistä kampanjointiaan. Äänestyksen lähestyessä markkinoiden epävarmuus kuitenkin kasvanee kannatuksen jakaantuessa suhteellisen tasaisesti EU:n ja Brexitin kesken.”
Pankin mukaan makrotalouden osalta näkymät ovat verrattain vakaat USA:n talouskasvun elpyessä heikon alkuvuoden jälkeen ja euroalueen varovaisen elpymisen jatkuessa.
”Globaalisti tarkastellen kasvu säilyy kuitenkin melko alhaisena (noin 3 %:ssa) kehittyvien talouksien haasteiden johdosta”, Pohjola toteaa.
Osakkeiden sisällä pankki kehottaa alipainottamaan kehittyviä markkinoita, jotka liikkuvat voimakkaasti yleisen riski- ja raaka-ainesentimentin imussa.
”Odotuksemme dollarin maltillisesta vahvistumisesta antaa puolestaan perusteet painottaa yhdysvaltalaisosakkeita.”