Markkinakommentit

Tuloskausi alkaa mollivoittoisissa tunnelmissa

Analyysitalo Inderesin mukaan toimintaympäristöt vaikuttavat heikoilta erityisesti investointivetoisilla yhtiöillä ja osakemarkkinat ovat yhä enemmän keskuspankkien talutusnuorassa.

Helsingin pörssin ensimmäisen vuosineljänneksen tuloskausi käynnistyy perjantaina, kun Elisa julkistaa osavuosikatsauksensa.

Lähtökohdat tuloskauteen ovat haastavat, arvioi analyysitalo Inderes Nordnetin aamukatsauksessa.

”Tilinpäätöksien yhteydessä monet yhtiöt kertoivat markkinatilanteen olleen vaikea alkuvuodesta ja lähes kaikki korostivat korkeaa epävarmuutta”, Inderes toteaa.

Alkuvuoden aikana monet yhtiöt kuten Cargotec, Suominen ja Caverion ovat jo ehtineet varoitella ensimmäisen kvartaalin tulosten olevan heikkoja, vaikka varsinaisia tulosvaroituksia ei ole juurikaan nähty.

Inderesin mukaan talouskasvuodotuksia on laskettu jatkuvasti, toimintaympäristöt vaikuttavat heikoilta erityisesti investointivetoisilla yhtiöillä ja osakemarkkinat ovat yhä enemmän keskuspankkien talutusnuorassa.

”Arviomme mukaan Q1-tulokset tulevat olemaan pääosin vaisuja, mutta odotamme kuitenkin pientä parannusta heikosta vertailukaudesta. Tuloksia tärkeämpiä raporteossa ovat toimintaympäristön kehitys ja näkymät. Emme odota näissä merkittäviä muutoksia ja vuoden 2016 ohjeistuksien laskeminen tässä vaiheessa olisi erittäin negatiivinen signaali”, analyysitalo kiteyttää.

Inderesin mukaan viime vuonna liikevaihtoja tukeneesta euron heikentymisestä ei saada enää vetoapua ja talouskasvu on sekä Euroopassa että Suomessa aneemisella tasolla.

Kasvun painopisteen siirtyminen kuluttajien harteille ei ole hyvä uutinen kotimaisille pörssiyhtiöille.

”Globaali talouskasvu on viime aikoina heikentynyt ja on rakenteeltaan edelleen pitkälti länsimaisten kuluttajien varassa, mistä vain harva pörssimme yhtiö hyötyy merkittävästi.” Inderesin mukaan yleisesti lyhyen tähtäimen positiiviset ajurit ovat harvassa ja käytännössä yhtiöiden on luotava kasvu omilla toimillaan, koska ulkoista vetoapua ei ole.

Inderes ennustaan liiketuloksien ilman kertaeriä kasvavan noin 3,5 prosentilla yhtiöiden edelleen jatkuvien säästötoimien sekä liikevaihdon pienen kasvun tuoman tulosvivun myötä.

Alkuvuoden kurssilaskun myötä Helsingin pörssi on analyysitalon näkemyksen mukaan hinnoiteltu neutraalisti. ”Mikäli yhtiöt pystyvät tarjoamaan tukea markkinoiden tulosparannusodotuksille, ovat osakkeet edelleen paras sijoitusryhmä.”

Huolestuttavaa on kuitenkin se, että osakemarkkinoiden kehitys on yhä enemmän keskuspankkien varassa.

”Uskomme että polarisaatio vahvojen ja heikkojen yhtiöiden välillä tulee jatkumaan ja osakepoiminnan merkitys korostuu edelleen pitkän nousumarkkinan lähestyessä loppuaan”, Inderes toteaa.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on vaurauden rakentajan suosittu verkkolehti. Sivusto sisältää sijoittamiseen, yrittäjyyteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

Tutustu sisältömarkinoinnin ja sisällöntuotannon ratkaisuihimme Salkkumedia Oy:n kotisivuilta.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Webhotelli: Hostingpalvelu.fi
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut lukijoille
Tilaa uutiskirje

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:

Outbound linkkien seuranta

Akateemiset

Akateemiset2

Copyright © 2020 Salkkumedia Oy

Ylös