Sijoittajan verotus

Soininvaara: Varainsiirtovero lukitsee ihmisiä asumaan väärissä paikoissa

Varainsiirtovero on eräänlainen muuttovero, väittää Osmo Soininvaara.

Kuva: Anssi Koskinen

Kuva: Anssi Koskinen

Varainsiirtovero on eräänlainen muuttovero, väittää Osmo Soininvaara.

Sipilän hallitus harkitsee varainsiirtoveron poistamista tai alentamista, jotta muutto työn ääreen helpottuisi.

Entinen vihreiden kansanedustaja ja tietokirjailija Osmo Soininvaara näkee varainsiirtoverossa useita haittoja.

Soininvaaran mukaan asuntoihin kohdistuva varainsiirtoverohan on eräänlainen muuttovero. ”Varainsiirtoveron huonoihin puoliin kuuluu, että se lukitsee ihmisiä asumaan väärin sijaitseviin ja väärän kokoisiin asuntoihin”, Soininvaara toteaa blogissaan.

Varainsiirtovero myös syrjii kaupunkilaisia, Soininvaara väittää.

”Vaikka vero on omakotitaloissa (kiinteistö) korkeampi kuin asunto-osakkeissa, se syrjii erityisesti kaupunkien kerrostaloasunnoissa asuvia, koska nämä muuttavat huomattavan tiheästi omakotiasuiin verrattuna.  Asunto-osakkeissa varainsiirtovero on kaksi prosenttia myyntihinnasta.”

Varainsiirtovero myös nostaa epäsuorasti vuokria.

Soininvaaran mukaan varainsiirtoveron takia nuoren kannattaa aloittaa asumisuransa vuokra-asunnossa, jos asunnon vaihto on todennäköisesti edessä kahden vuoden sisällä. ”Siksi pienistä vuokrattavasta huoneistoista on niin kova kysyntä. Joidenkin on myös pakko valita epäedullisempi vuokravaihtoehto, koska edellytyksiä asuntolainan saamiselle ei ole.”

”Se, että ensiasunnon hankkimisesta ei peritä varainsiirtoveroa, kannustaa myös lykkäämään asunnon ostoa niin, että ensimmäinen asunto on riittävän suuri.”

2 kommenttia
  • Matti Keipi sanoo:

    Varainsiirto vero ei ole liian suuri.
    Sen vaikutus asunnon vaihto ei ole muuta kuin Soinivaaran mielipiteessä.
    Kyllä okainenoka haluaa vaihtaa asuntoa verosta huolimata, Lisksi Suomessa vaihdetaan asuntoa turhan tiheään.
    On palon tapauksia joissa asuntoa vaihdetaan vain koska uudessa on pieni pintaremontti tehty ja se näytää kivemalata kuin nykyinen.
    Tästä johtuu että tule tapauksia joissa vaihdetaan viereiseen taloon vain kun ei itse viitsitä tai haluta tehdä sitä pientäkään remonttia.

  • Bernstein sanoo:

    Ei pahalla, Matti hyvä, mutta noin irrelevantteihin lausahduksiin ei voi vastata muuten kuin että ne eivät ole edes väärin.

    Ode sitä vastoin on oikeassa: Varainsiirtovero todella voi olla suuri ellei jopa suurin syy pienten vuokra-asuntojen pulaan. Nuoren ensiasunnon ostajan taakkaa lisää vielä se, että jos laina on ASP, siihen on useimmiten valtion takaus, mistä seuraa, ettei sitä voi antaa vuokralle kymmeneen vuoteen eikä edes myydä, ellei hanki puolessa vuodessa uutta tilalle.
    Kohtuuttomia vaatimuksia työn perässä juoksemaan joutuvalle nuorelle.

    Kyseessä on tietenkin jälleen kerran puhdas kateuspykälä: Valtion takaaja-asemaa ei mitenkään heikennä se, että asunnon omistaja muuttaa kämpästään pois. Suomalaista aatemaailmaa hallitsevan Puolueen agendalla kuitenkin on, että jokainen, jolla on varaa tai rohkeutta hankkia oma asunto, kuuluu omistavaan luokkaan ja hänelle tulee opettaa oikeaa polittista oppia kaikin mahdollisin tavoin.

  • Ylös
    >