Konecranesin viime viikon ylimääräisessä yhtiökokouksessa tehtiin kaikki tarvittavat päätökset Terexin Material Handling & Port Solutions -yksikön oston toteuttamiseksi. Konecranes sai elokuussa Euroopan komission hyväksynnän amerikkalaisen Terexin MHPS-liiketoiminnan ostollle. Hyväksynnän ehtona on, että Konecranes myy STAHL CraneSystems -liiketoiminnan.
Nordean mukaan Konecranesilla on hyvät mahdollisuudet saavuttaa tuntuvia synergiahyötyjä yrityskaupasta, minkä lisäksi jo toteutetut nykyisen liiketoiminnan kustannussäästöt ovat alkaneet purra.
”Konecranes on asettanut 140 miljoonan euron tavoitteen Terex-kaupoista saavutettaville synergiahyödyille. Aiemmin olemme olettaneet, että noin 60 % tavoitetuista hyödyistä toteutuisi, mutta yhtiön osoitettua säästöjen purevan nostamme synergia-arviotamme 70 %:iin tavoitteista. Lisäksi Konecranesilla on jatkossa mahdollisuus kasvattaa Terexiltä ostettavan liiketoiminnan palvelumyynnin osuutta lähemmäs nykyisen Konecranesin tasoa”, Nordea toteaa markkinakommenteissaan.
Nordean näkemyksen mukaan Konecranes on viimein alkanut tekemään oikeita asioita purkamalla laitepuolen kannattavuutta aiemmin rasittaneita päätöksiä. ”Samalla kysynnässä on havaittavissa orastavia myönteisiä merkkejä, vaikka positiivinen osakenäkemyksemme ei vielä perustu kysynnän isomman parantumisen varaan.”
Jos Konecranes yltäisi asettamiinsa synergiatavoitteisiin täysimääräisesti, osakkeen pörssinoteeraus voisi nousta jopa 43 euroon, Nordea laskee. Tämä tarkoittaisi peräti 47 prosentin nousua nykyiseen kurssitasoon verrattuna.
Nosturivalmistajan osakekurssi saattaa nousta jopa tätäkin enemmän.
”Jos palveluliiketoiminnan liikevaihtoa lisäksi saadaan nostettua 10 % nykytasoa korkeammalle kasvavan laitekannan myötä, voi osakkeessa arvioida olevan nousupotentiaalia jopa 50 euroon saakka. Mahdollisuuksia siis riittää, mutta näiden toteutumiseen on vielä pitkä matka”, Nordea arvioi. Jos Nordean ennuste tulee pitämään paikkansa, olisi Konecranesin osakkeessa hurja, jopa yli 70 prosentin nousuvara.
Viime viikolla Nordea nosti Konecranesin osakkeen tavoitehintaa 30 eurosta 35 euroon.