Kauppaketjun syyskuun myyntiluvut olivat rumat. Analyysitalo Inderes suosittaa myymään yhtiön osakkeet.
Kauppaketjun syyskuun myyntiluvut olivat rumat. Analyysitalo Inderes suosittaa myymään yhtiön osakkeet.
Konsernin myynti laski syyskuussa peräti 10,7 prosenttia ja oli 82,5 miljoonaa euroa jatkuvilla tuote- ja liiketoiminta-alueilla.
Stockmann ei siis ole saanut myynnin laskukierrettä oikaistua. Kuluvan vuoden ensimmäisellä puolikkaalla liikevaihto tippui yli 10 prosenttia viime vuodesta. Sama meno näyttää jatkuvan kolmannella kvartaalilla.
Stockmann Retailin myynti jatkuvilla tuote- ja liiketoiminta-alueilla laski 11,9 prosenttia johtuen edellisvuotta vähäisemmästä määrästä hintavetoisia kampanjoita ja käynnissä olevista korjaustöistä. Suomessa myynti laski 13,5 prosenttia ja Baltian maissa 2,9 prosenttia.
Lindexin myynti laski 9,6 prosenttia vertailukelpoisin valuuttakurssein. Myynti kasvoi Baltian maissa, mutta laski päämarkkinoilla Pohjoismaissa. Lasku oli samansuuntainen Ruotsin muotimarkkinoiden kehityksen kanssa, joka laski 8,2 prosenttia pääosin poikkeuksellisen lämpimän sään takia. Euromääräinen myynti laski 9,8 prosenttia.
Erittäin heikon syyskuun johdosta Stockmannin kolmannen kvartaalin myynti jäi kokonaisuutena vaisuksi ja tämä tulee painamaan Q3-tuloksen heikolle tasolle, arvioi Inderes Nordnetin aamukatsauksessa.
Stockmannin tuloksen konsensusennusteet ovat nyt Inderesin mielestä liian optimistisia.
”Konsensus odotti yhtiöltä lievästi positiivista liikevoittoa ennen syyskuun numeroiden julkaisua ja nyt tiedossa olevilla myyntiluvuilla emme pidä tätä realistisena tasona. Heikot myyntiluvut vahvistavat negatiivista näkemystämme osakkeesta”, analyysitalo toteaa.
Stockmann Retail odotettua heikommat myyntiluvut Suomessa johtuivat Inderesin mukaan aiempaa vähäisempi kampanjoiden määrä ja tavaratalojen remontit.
Myös Hulluilla Päivillä on osansa myyntipettymyksessä. ”Lisäksi pidämme todennäköisenä, että kohtuullisesti sujuneet Hullut Päivät lokakuussa (-2 %) ovat omalta osaltaan heikentäneet syyskuun myyntiä kuluttajien siirtäessä ostojaan.”
Retailin myynnin jyrkkä lasku kasvattaa Inderesin mukaan jälleen huolia divisioonan kääntymisestä ja erittäin heikko myynti tulee painamaan Q3-tuloksen rumasti miinukselle.
Myöskään talouden varovainen elpyminen kesän ja syksyn aikana ei ole ainakaan toistaiseksi tarjonnut Stockmannille tukea.
”Lindexin myynti oli syyskuussa niin ikään erittäin vaisu ja se laski euromääräisesti 9,8 %. Myyntiin vaikutti negatiivisesti hyvästä säästä johtunut muotimarkkinan yleinen heikkous. Lindexin Q3-myynti tulee jäämään heikoksi, sillä myös heinäkuu oli selkeä pettymys. Vaikka tämä ei muutakaan näkemystämme Lindexin hyvistä tulosnäkymistä pidemmällä aikavälillä, tulee Q3:n heikko myynti painamaan Q3-tulosta”, Inderes toteaa.
Inderesin tavoitehinta Stockmannin osakkeelle on 6,0 euroa ja suositus on Myy.