Varainhoitoyhtiö Pictet Asset Management odottaa vuonna 2017 inflaation nostavan päätään.
Talouden kasvu pysyy vahvana ja paineet tuottajahintojen nostamiseksi lisääntyvät taas, Pictet toteaa uusimmassa Perspective-katsauksessaan.
Reflaation lisäksi Pictet näkee kolme tärkeää makroteemaa tälle vuodelle: rahapoliittisesta elvytyksestä siirtyminen finanssipoliittiseen etenkin Yhdysvalloissa, yritysten tulosten kasvaminen neljän vuoden pettymysten jälkeen ja poliittisen epävarmuuden pysyminen korkealla etenkin Trumpin hallinnon linjausten takia.
Vaikka poliittiset riskit ovat edelleen suuria, varainhoitoyhtiö ei usko järjestelmää ja EU:ta vastustavien puolueiden pääsevän valtaan missään EU-maassa.
Sijoittamisessa kannattaa Pictetin mukaan pitää mielessä seuraavia näkökulmia:
Reflaatio suosii osakkeita
Nimellisen BKT:n kasvun kiihtyminen tukee todennäköisesti yritysten tulosten kasvua, mikä suosinee osakkeita joukkolainojen kustannuksella.
Dollari pääsee luultavasti niskan päälle
Pictet odottaa Yhdysvaltain keskuspankin nostavan korkoja kahdesti tämän vuoden aikana, 25 pisteen verran molemmilla kerroilla. Koska Eurooppa ja Japani ovat vielä elvytystilassa ja juan sekä kehittyvien markkinoiden valuutat heikkenevät edelleen, Yhdysvaltain dollari pysynee vahvimpana päävaluutoista.
Arvo on arvossaan
Osakkeissa elvyttävä kaupankäynti taannee sen, että arvo-osakkeet ja sykliset osakkeet menestyvät muita paremmin.
Valtionlainat todennäköisesti kärsivät
Pitkien korkojen nousu lopettaa todennäköisesti valtionlainojen 35 vuotta kestäneen nousun. Itse asiassa Pictetin mukaan tärkeimpien valtionlainojen nimellinen kokonaistuotto painuu miinukselle vuonna 2017.
Yritysten tuottojen parantuminen tukee kuitenkin lainamarkkinoita. Varainhoitoyhtiö suosii lyhyen duraation yrityslainoja ja high yield -lainoja. Ne menestyvät todennäköisesti parhaiten ympäristössä, jossa valtionlainojen tuotot nousevat ja yritysten voitot kasvavat.
Varovaisuus on paikallaan kehittyvillä markkinoilla
Yleisesti Pictet käy kauppaa kehittyvillä markkinoilla kehittyneiden markkinoiden kautta, sillä kehittyviin markkinoihin vaikuttaa edelleen Kiinan talouden hidastuminen, Yhdysvaltojen nousevat korot ja Trumpin mahdolliset protektionistiset toimet.
Vuoden 2016 loppupuolella heikosti menestyneet kehittyvien markkinoiden osakkeet ja lainat paikallisessa valuutassa voivat tarjota kuitenkin taktisia mahdollisuuksia.
Aktiivisten salkunhoitajien näkymät kirkastuvat
Koska valtionlainamarkkinoiden pitkä nousu taittuu, uusien hajautuskeinojen löytäminen on entistä tärkeämpää. Joukkolainojen tuoton asteittainen nousu parantaa todennäköisesti aktiivisten salkunhoitajien sekä vaihtoehtoisten sijoitusten näkymiä.
Volatiliteetti jatkaa vaihteluaan
Epävarmuus politiikasta ja linjauksista merkitsee sitä, että ajoittain odotettavissa on uusia volatiliteettipiikkejä. Siksi varainhoitoyhtiö käy edelleen kauppaa taktisesti lisätäkseen tuottoja.
Pictet pitää mielessä myös vaihtoehtoiset makrotalouden skenaariot. Optimistisimpia niistä on se, että Yhdysvalloissa tuetaan tarjontaa. Silloin Yhdysvalloissa tulosodotukset jatkaisivat nousuaan, mikä tukisi osakkeita ja alentaisi yrityslainojen spreadia. Inflaation asteittaiseen nousuun vastattaisiin maltillisilla koron nostoilla.
Vaihtoehtoisessa skenaariossa Trumpin elvytys olisi liikaa taloudelle, jossa on jo nyt miltei täysi työllisyys. Tuloksena olisi inflaation reilu nousu. Tämä pakottaisi keskuspankin nostamaan korkoja aiottua nopeammin, mikä synkentäisi joukkolainamarkkinoita. Samalla dollari vahvistuisi niin paljon, että jotkin high yield -yrityslainat ja kehittyvien markkinoiden valtionlainat nousisivat vakavaksi huolenaiheeksi.
Pictet Wealth Managementing sijoitusjohtaja Cesar Perez Ruiz kertoo katsauksen pääkohdat tällä videolla.
