Suomalaisista lähes kolmanneksella on asuntolainaa, ja monella on tämän lisäksi lainaa myös muihin suurempiin hankintoihin. Kun lainoja on hoidettavana monta yhtä aikaa, korostuu maksusuunnitelman tärkeys.
Oman elämän lainajärjestelyissä kannattaa lähteä liikkeelle siitä, että selvittää tarkasti kaikkien lainojen korot ja kulut. Varmista myös ennen kuin otat lainan, että olet selvillä kaikista sen kuluista. Kannattaa myös vertailla eri lainojen korkoja ja kokonaiskustannuksia.
Aluksi eroon kalleimmasta lainasta
Jos lainoja on auki monta yhtä aikaa, on taloudellisinta maksaa korkeakorkoisin laina ensimmäiseksi pois. Maksusuunnitelman muuttaminen ei vie paljon aikaa, ja järkevällä suunnittelulla voi säästää pitkän pennin. Monella on harhaluulo, että kerran lainoittajan kanssa sovittu lainasopimus on kiveen kirjoitettu.
Todellisuudessa pankit ja rahoitusyhtiöt ovat usein valmiita neuvottelemaan maksuohjelman muutoksista. Voit sopia esimerkiksi, että lyhennät matalakorkoista lainaa vähemmän muutaman kuukauden ajan, jotta saat korkeakorkoisimman velkasi maksettua ensimmäiseksi pois.
Kannattaa muistaa, että kaikista lainoista joutuu myös maksamaan tilinhoitokustannuksia ja maksuja. Nämä kulut luonnollisesti moninkertaistuvat lainojen määrän lisääntyessä. Tällaisessa tilanteessa voi olla järkevää yhdistää pienemmät lainat yhdeksi suureksi lainaksi, eli maksaa pienet velat pois uudella lainalla.
Lainojen yhdistäminen on taloudellisesti kannattavaa, jos uuden lainan kustannukset ovat matalammat kuin pienempien lainojen kustannukset yhteensä. Yhdistäminen helpottaa muutenkin, sillä hoidettavana onkin vain yksi lainasumma.
Lainan lyhentäminen kannattaa suunnitella huolella
Kaikki edellä mainitut vaihtoehdot tarjoavat ratkaisuja erilaisiin tilanteisiin. Jos tarkoituksena on päästä lainasta mahdollisimman nopeasti eroon, on kuukausittaisen lyhennyssumman korottaminen tai ylimääräinen lyhennys taloudellisesti kannattavin vaihtoehto.
Oheinen esimerkki näyttää, miten lainan kustannukset pienenevät korotetun kuukausierän myötä.
Vertailussa on 8 000 euron laina 10 prosentin korolla ja 7 euron kuukausittaisella käsittelymaksuilla. Ensimmäisessä vaihtoehdossa lainaa lyhennetään koko jakson ajan samalla summalla. Toisessa vaihtoehdossa lyhennyssummaa nostetaan ensimmäisen vuoden jälkeen.
Esimerkkitapauksessa korottamalla kuukausierää vuoden jälkeen 177 eurosta 300 euroon, säästää lainakustannuksissa 846 euroa.
Lainanlyhennykseen on monta tietä
Suurin osa maksaa velkaa takaisin kuukausittaisissa tasaerissä. Välillä voi kuitenkin tulla tilanne milloin onkin mahdollista maksaa lainaa enemmän pois. Tässä kannattaa kuitenkin olla tarkkana – lainanmyöntäjä voi käsitellä ylimääräisiä maksusuorituksia eri tavalla:
1. Ennakkolyhennys
Ennakkolyhennyksessä ylimääräinen lyhennys ei kohdistu velkapääomaan, vaan alkuperäisen kuukausilyhennyksen ylittävä rahamäärä lyhentää vain tulevia maksueriä. Alkuperäinen maksusuunnitelma pysyy siis ennallaan.
Ennakkolyhennyksen idea on maksaa tulevia laskuja etukäteen pois – näin lainaa ei esimerkiksi tarvitse lyhentää seuraavan kolmeen kuukauteen. Tämän jälkeen maksut tulevat taas normaalisti.
Ennakkolyhennys on kannattava, jos haluaa vaikkapa maksaa tulevan kesäloman lainalyhennykset etukäteen, jotta rahaa olisi enemmän käytettävissä vapaa-ajalla. Lainan laina-aika pysyy tällä maksutavalla kuitenkin ennallaan.
2. Ylimääräinen lyhennys
Ylimääräinen lyhennys on yksittäinen summa, jolla vähennetään velkasummaa eli lainan pääomaa. Tämä lyhennys on kannattava, jos käytettävissä on yksittäinen, isompi summa. Kun kokonaislainasumma pienenee, pienenevät myös siitä perittävät korkokustannukset.
Kuukasimaksut pysyvät samana, mutta kokonaislaina-aika lyhenee. Ylimääräinen lyhennys pienentää siis lainan kokonaiskustannuksia.
3. Lyhennyssumman korottaminen
Jos maksukyky paranee kesken lainakauden ja velan haluaa maksaa nopeammin pois, kannattaa pankin tai rahoitusyhtiön kanssa sopia kuukausittaisen lyhennyssumman nostamisesta.
Tällöin velkapääoma lyhenee nopeammin, jolloin maksuaika lyhenee ja lainan kokonaiskustannukset laskevat. Kannattaa selvittää etukäteen, periikö lainanmyöntäjä palvelumaksua lyhennyssumman muuttamisesta!
Julkaistu alun perin VertaaEnsin.fi blogissa
Tiedoksi lukijoille: Artikkeli sisältää SalkunRakentajan markkinointikumppanin sivuille linkkejä, joiden perusteella SalkunRakentaja-sivusto voi saada korvauksia.