Sijoitusguru synkistelee: ”Kaikki on kuplassa”

Marc Faberin mukaan finanssimarkkinoilla on syntymässä ennennäkemätön kupla.
riskit markkinariskit kurssiromahdus riskit markkinariskit kurssiromahdus

S&P 500 osakeindeksi USA osakkeet pörssi

Sveitsiläinen suursijoittaja ja taloustieteen tohtori Marc Faber on tunnettu synkistä ennusteistaan. Niin tunnettu, että hän on saanut lempinimen Doctor Doom eli Tohtori Tuho.

Esimerkiksi vuonna 2014 Faber totesi uutistoimisto Bloombergille, että markkinoille on syntynyt ”jättimäinen rahoitusmarkkinoiden varallisuuskupla”. Tämä kupla saattaa räjähtää milloin tahansa.

Faber julkaisee Gloom, Boom & Doom Report -nimistä uutiskirjettä, jossa hän kertoo valtavirrasta poikkeavia sijoitusnäkemyksiään. Faberin hampaisiin ovat joutuneet erityisesti maailman suuret keskuspankit, joiden rahapolitiikkaa hän on voimakkaasti arvostellut, väittäen keskuspankkien löysän rahapolitiikan johtavan inflaation kiihtymiseen.

Nyt Faber ennustaa, että sijoittajat tulevat häviämään puolet omaisuudestaan jättimäisen kurssiromahduksen seurauksena.

”Kaikkialla on kuplia. Minkään omaisuuslajin hinta ei ole alhaalla”, Faber kertoi CNBC:n haastattelussa viime keskiviikkona. Faberin mukaan nyt ollaan samassa tilanteessa kuin esimerkiksi vuoden 2000 teknologiakuplassa.

”Jonain päivänä kupla puhkeaa. Kun se tapahtuu, ihmiset menettävät 50 prosenttia omaisuudestaan”, Faber varoittaa. Vaikka S&P 500 -osakeindeksi romahtaisi 20 prosenttia, ei Faber silloinkaan olisi valmis ostamaan jenkkiosakkeita.

”Velkaa on maailmanlaajuisesti suhteessa bruttokansantuotteeseen 30 – 40 prosenttia enemmän kuin vuonna 2007”, Faber perustelee synkkää näkemystään.

Yksi ensimmäinen varoitus alkavasta kurssilaskusta on volatiliteetin nousu. Mitään merkkejä volatiliteetin noususta ei kuitenkaan tällä hetkellä ole, sillä esimerkiksi markkinoiden odotettua volatiliteettia mittaava VIX-indeksi on pysytellyt sinnikkäästi pohjilla.

”En ymmärrä miksi volatiliteetti on niin alhaalla, Mutta kun osakkeet nousevat samalla kun volatiliteetti lähtee nousuun, on se merkki siitä, että jokin on muuttumassa”, Faber pohtii.

VIX-indeksi pelkokerroin volatiliteetti sijoittaminen osakkeet

Faber on jo pitkään ennustanut finanssiromahdusta. Kuitenkin osakemarkkinat ovat porskuttaneet jo usean vuoden ajan ja Yhdysvalloissa osakeindeksit ovat puhkoneet uusia ennätyksiä. Faberin tuomiopäivän ennusteet ovat siis viime vuosina epäonnistuneet.

Faberin väärään osuneita ennusteita on koottu tänne.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
Tämä video kertoo kuinka voit rakentaa itsellesi salkun jonka tuotto ei ole sidottu indeksiin.

Näin rakennat salkkuusi markkinaneutraalin position - katso video

Seuraava artikkeli
sijoittaminen, osakkeet, rahastot, osakesijoittaminen, rahastosijoittaminen, säästäminen, talous, etf, talouspolitiikka, markkina-analyysit, markkinat, makrotalous, salkunrakentaja,

Salkunhoitaja: Tässä kasvusijoittamisen ja arvosijoittamisen ero