Uusi tekniikka vähentänyt seteliväärennöksiä – näin varmistat seteliesi aitouden

Setelien aitouden voi kuka tahansa selvittää yksinkertaisilla testeillä.
raha euro valuutta talous raha euro valuutta talous

Suomessa löydettiin vuoden 2017 ensimmäisen puoliskon aikana 345 euroseteliväärennöstä liikkeessä olevista seteleistä, kertoo Suomen Pankki.

Väärennösten määrä puolittui, jos lukua verrataan edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan, jolloin väärennöksiä löytyi 703 kappaletta, SP kertoo tiedotteessaan. Yhteensä viime vuonna löydettiin 2 171 seteliväärennöstä.

”Suomessa on erittäin pieni todennäköisuus, että käteen osuisi väärennös. Silti on hyvä kiinnittää huomiota setelien turvatekijöihin, kun seteleitä käsittelee”, sanoo maksuvälinetoimiston päällikkö Jussi Kangas Suomen Pankista.


 
Saat jopa 20 ilmaista osaketta!
 
Avaa ja rahoita tilisi Freedom24-välittäjällä ja saat jopa 20 ilmaista osaketta, joiden arvo on jopa 800 dollaria kukin. Lue lisää artikkelistamme
 
Jokaiseen sijoitukseen liittyy riskejä.
 

Väärennöksien määrät ovat Suomessa pieniä muihin euromaihin verrattuna. SP:n mukaan alkuvuonna 2017 Suomessa kierrossa olleiden setelien joukosta löydettiin eniten 50 euron väärennöksiä, niitä oli yhteensä 163. Seuraavaksi eniten oli 20 euron väärennöksiä (100) ja 100 euron väärennöksiä (34).

Ajanjakso (vuoden 1. tai 2. puolisko)1/20152/20151/20162/20161/2017
Väärennösten lukumäärä5215647031 468345

 

Väärennöksiä ehkäistään uudella eurosetelisarjalla. Setelien turvatekijöissä on käytetty uusinta tekniikkaa, jonka ansiosta seteleitä on entistäkin vaikeampi väärentää. Tähän mennessä on uusittu jo 5, 10, 20 ja 50 euron setelit. Uusi 50 euron seteli otettiin vastikään käyttöön tämän vuoden huhtikuussa.

Euroseteleissä on useita turvatekijöitä, joiden avulla setelin aitouden voi tarkastaa. Tarkastuksessa voi käyttää Suomen Pankin mukaan yksinkertaisia testejä: tunnustele setelin painatusta, katso seteliä valoa vasten ja kallistele seteliä.

Tarkista setelistä seuraavat turvatekijät:

  • kaiverruspainatus (seteli tuntuu karhealta)
  • vesileima (Europa-sarjassa kasvokuvavesileima)
  • turvalanka
  • hologrammi
  • valoa vasten täydentyvä kuvio
  • erikoispainovärit (Europa-sarjassa hohtavanvihreä arvonumero)

Jos on epävarma yksittäisen setelin aitoudesta, väärennökseksi epäilemäänsä seteliä kannattaa verrata sellaiseen, jonka tietää olevan aito.

Ohjeet setelin aitouden tarkastamiseen löytyy Suomen Pankin verkkosivuilta.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
sijoittaminen, osakkeet, rahastot, osakesijoittaminen, rahastosijoittaminen, säästäminen, talous, etf, talouspolitiikka, markkina-analyysit, markkinat, makrotalous, salkunrakentaja,

Fortum petti odotukset - Inderes: Osakkeen arvostustaso haastava

Seuraava artikkeli
siivous siivooja lattia talous

Kela: Toimeentulotuki voi olla korkeampi kuin työssäkäyvän nettoansiot