Sijoittaminen

10 tapaa hyödyntää murtunut markkina

Uudet tavat tehdä asioita lisäävät sijoittajana ottamaasi riskiä. Samalla ne ovat ainutlaatuinen mahdollisuuden nousta aallon harjalle. 

Sijoita kuin Guru -kirjan esipuheessa Björn Wahlroos tuo esiin miten teknologinen kehitys on tehnyt sijoittamisesta entistä vaikeampaa.

Wahlroosin mukaan radikaali  epävarmuus tuo mukanaan suuria haasteita perinteiselle varainhoidolle ja suurin uhka eläkevarojen ja säästöjen kasvulle onkin radikaali teknologinen riski.

Mutta eikö uhka ole myös mahdollisuus? Tässä 10 tapaa miten voit sijoittajana hyötyä markkinoita murtavasta disruptiivisesta teknologiasta.

1. Sijoita verkostofekteistä hyötyviin disruptiivisen teknologian yrityksiin

Netflix muokkaa tapaamme katsoa televisiota ja elokuvia. Amazon on merkittävä uhka perinteisille kivijalkakaupoille. Nämä uuden ajan yritykset tuovat perinteisille toimijoille radikaalin teknologisen riskin.

Mutta, mitä jos sijoittaisit markkinaa murtaviin toimijoihin? Sekä Amazon, että Netflix ovat olleet historiallisesti katsottuna varsin hyviä sijoituksia. Digitaaliseen kasvuyritykseen sijoittaessa haasteena, että osakkeen oikean hinnan määrittäminen on haastavaa.

2. Sijoita murroksesta kärsivän toimialan osakkeisiin

Amazon on murtanut vähittäiskauppaa kovalla kädellä ja saanut kivijalkakaupat kärsimään.

Nykyisellä indeksisijoittamisen aikakaudella tekee osa sijoittajista toimialakohtaisia painotuspäätöksiä. Kun kerta vähittäiskaupalla menee kehnosti, niin laitetaan rahat ennemmin johonkin toiseen toimialaan. Tilanne synnyttää mahdollisuuden siitä, että lapsi menee pesuveden mukana.

Osa sijoittajista onkin sitä mieltä, että vähittäiskaupan osakkeet ovat jo houkuttelevasti hinnoiteltuja ja etsivät yksittäisiä voittajia myyntiaallon painamalta toimialalta.

Tästä esimerkkinä on suomalaisille tuntematon Williams-Sonoma. Esimerkki kannattaa kuitenkin katsastaa läpi, mikäli asiasta haluaa oppia lisää.

3. Sijoita yrityksiin, joiden teknologia mahdollistaa kilpailijoita tehokkaamman tuotannon

Lehto Groupin talousohjatun rakentamisen konsepti ja moduulirakentaminen tuovat yritykselle kilpailuedun. Pitkälle viety moduulien käyttö on tehokasta ja tehokas on kustannuksiltaan alhaista. Lehto pystyykin tarjoamaan asiakkailleen 10-20% alennuksen yleiseen hintatasoon nähden.

sijoittaminen, osakkeet, rahastot, osakesijoittaminen, rahastosijoittaminen, säästäminen, talous, etf, talouspolitiikka, markkina-analyysit, markkinat, makrotalous, salkunrakentaja,

4. Sijoita yrityksiin, jotka ratkaisevat vanhan ongelman uudella tavalla

Kite Pharman T-soluterapia lähestyy syöpähoitoja uudella tavalla. Yritys ei kehitä lääkettä, vaan ”kouluttaa” potilaan omat immuunivasteen solut tappamaan syöpäsolut. Spark Therapeutics lähestyy silmäsairauksia geeniterapian kautta.

5. Sijoita yrityksiin, jotka uskaltavat hyödyntää muiden kehittämää teknologiaa

Rikas Erakko on kirjoittanut pilvipalveluiden käyttäjilleen tuomista eduista, kuten kulujen skaalautuvuudesta ja toteutuneen käytön mukaisesta laskutuksesta.

Netflix on itsekin teknologiayritys, mutta sekään ei olisi voinut laajentua samalla vauhdilla ulkomaille ilman Amazonin AWS-palvelun tuomia mahdollisuuksia.

6. Hyödynnä teknologian tuomat edut omassa tiedonhankinnassasi

Seeking Alpha on alusta, jossa sijoitusanalyysejä tarjoava sisällöntuottaja kohtaa sijoittajan. Seeking Alphasta ei löydy suomalaisia osakkeita, mutta sen vahvuutena on analyysien ja kommenttien suuri lukumäärä.

Suuri lukumäärä takaa sen, että sijoittaja löytää lähes aina vastakkaiset kannat ottavaa argumentointia, jota voi sitten omassa sijoitustoiminnassaan hyödyntää.

7. Tuo omia näkemyksiäsi keskusteluun.

Onko sinulla sijoitusidea, jota haluaisit hyödyntää mutta josta haluaisit saada toisen mielipiteen? Perinteisen salkunhoitajan kohdalla riskinä on, että salkunhoitaja keskittyy omien tuotteidensa myymiseen. Yhtenä vaihtoehtona on, että tuot ideasi keskusteluun ja kysyt mielipidettä muilta sijoittajilta.

Seeking Alpha voi olla haastava ympäristö, mutta esimerkiksi SalkunRakentajan foorumi tarjoaa alustan, jolla voi käydä keskustelua suomalaisista osakkeista suomeksi.

8. Seuraa muita sijoittajia

Shareville on sosiaalisen sijoittamisen sivusto, joka mahdollistaa muiden salkkujen seuraamisen. Voit seurata miten muut sijoittavat ja katsoa miten he sijoituspäätöksiään perustelevat.

9. Hyödynnä kilpailutuksen tuomat mahdollisuudet

Internet tekee kilpailutuksesta entistä helpompaa. Internetin avulla saat myös enstistä helpommin selville ovatko nykyiset kaupankäyntikulusi kilpailukykyisiä, vai voisiko niitä alentaa.

10. Hyödynnä fintech-alan buumi

Listatut osakkeet ja erilaisiin rahastoihin pakatut tuotteet eivät ole nykyisellään ainoat sijoitustuotteet, joita on tarjolla. Esimerkiksi Lainaaja tarjoaa mahdollisuuden sijoittaa vertaislainoihin, perinteisen korkorahaston sijaan.

Kommentoi
Ylös
>