Asunnot ja kiinteistöt

Hypo: Kaupungistuminen odotettuakin kiivaampaa – jopa lapsiperheet muuttavat keskustoihin

Kaupunkikehityksestä kuuluu nyt kummia.

Väestö, kasvu, elinvoima ja työllisyys keskittyvät kaikkialla kaupunkeihin. Ilmiö on kansainvälinen ja armoton, toteaa Hypo tuoreimmassa asuntomarkkinakatsauksessaan.

Kaupungistumisen megatrendi on ollut yllättävän kova Suomessakin.

”Uusien asuntojen vahva rakentaminen muokkaa asuntomarkkinoita. Koko maahan valmistui alkuvuodesta 30 prosenttia ja pääkaupunkiseudulle 70 prosenttia enemmän uusia asuntoja kuin viime vuonna. Asuntojen kauppamäärät ovat ensimmäisen vuosipuoliskon aikana kasvaneet kahdeksan prosenttia erityisesti pääkaupunkiseudun vedolla. Uudisasuntokauppa kukoistaa, vaikka vanhojen asuntojen kauppa hiipuu hetkellisesti”, Hypo toteaa.

Helsingin ja Tampereen kehitys kuvaa Hypon mukaan tilannetta hyvin, sillä kaupungistumisen voima on ylittänyt jopa kaupunkien omat tavoitteelliset ennusteet. Kysyntä kasvaa odotuksia vahvemmin, ja keskusta-asunnot eivät ole enää vain opiskelijoiden, sinkkujen tai ikäihmisten suosiossa.

”Helsingissä lapsiperheiden määrät kasvavat nopeasti kantakaupungin alueella. Kaksio keskustassa osuu toiveisiin parempien palveluiden ja monimuotoisen elinympäristön ansiosta”, Hypon pääekonomisti Juhana Brotherus kuvailee.

Hypon näkemyksen mukaan asuntojen hinnat nousevat ensi vuonna 1,3 prosenttia ja vuonna 2018 1,5 prosenttia. Pääkaupunkiseutu kasvattaa eroaan muuhun maahan, sillä ennustamme hintojen nousevan 2,5 prosenttia pari vuotta peräkkäin.

Brotherus kritisoi maan hallitusta kaupungistumisen unohtamisesta.

”Hallituksen budjettiriihen päätöksissä loistaa poissaolollaan kaupungistumisen kiivas vauhti ja vaatimukset. Yritysten ja ihmisten vapaaehtoinen hakeutuminen muutamiin kasvukeskuksiin muuttaa elinkeinorakennetta ja asuntomarkkinoita armottomasti. Kaupungistuminen on yksi selkeimmistä kasvun matalalla roikkuvista omenoista Suomen taloudessa”, Juhana Brotherus huomauttaa.

Brotherus kommentoi kaupungistumisen megatrendiä myös Twitterissä.

Alla olevan twiitin kuvaajassa myönnetyt rakennusluvat asuntotyypeittäin. Kuvaaja kertoo selvästi, kuinka rajusti kerrostaloasuminen kasvaa verratuna muihin asuntotyyppeihin.

Kaupunkien välisessä muuttoliikkeessä pieni osa kunnista on selkeitä voittajia. Se on nähtävissä alla olevan kuvaajan keskimmäisestä graafista. Suuret yliopistokaupungit ja niiden naapurikunnat pärjäävät tässä kisassa.

kaupungistuminen kunnat

Tässä erinomainen Slideshare-esitys kaupungistumisesta.

Kommentoi
Ylös
>