Kumppaniblogit

Matkustelun myötä vähemmän tavaraa ja yksinkertaisempaa elämää

Yksi tapa lisätä vapauden tuntua elämässään ja samalla kohentaa talouttaan, on vähemmällä tavaralla pärjääminen ja kulutuksen karsiminen. Omassa elämässäni tie vähentämiseen ja yksinkertaistamiseen on käynyt pitkälti matkustelevaan elämäntyyliin siirtymisen kautta.

Tässä postauksessa käynkin läpi sitä, miten reissaava elämäntapa on auttanut luopumaan turhasta ja rajaamaan kulutusta vain tarpeelliseen. Tavarakasojen lisäksi myös stressi on pienentynyt ja samalla aikaa, rahaa ja energiaa on vapautunut tämän hetken tärkeisiin asioihin.

Stressaava elämäntyyli ja tavaran kertyminen

En ole ollut oikeastaan koskaan mikään siivousintoilijatyyppi. Kotonani vallitsi usein iloinen sekamelska, joka ei kyllä yleensä itseäni juuri häirinnyt. Kaikenlaista tavaraa vaan tuppasi kertymään nurkkiin nopeammin kuin siitä ehti päästä eroon tai laittaa järjestykseen.

Samoin työhuoneessani vallitsi usein vähintäänkin pienimuotoinen kaaos, jonka totaaliseen nujertamiseen ei vain tahtonut löytyä koskaan aikaa. Se oli mielestäni aivan normaalia ja fokukseni olikin tuolloin jossain aivan muualla kuin siisteyden ylläpidossa. Minullahan oli kädet täynnä tärkeitä tehtäviä!

Pahimmillaan toimistossani näytti tältä…

Tajusin kyllä, että siivoaminen ja roinan korjaaminen pois nurkista toisi harmonisempaa tunnetta myös sisäisesti ja toisi ehkä selkeyttä elämään niin kotona kuin töissäkin, mutta eihän minulla ollut aikaa eikä energiaa moisia raivausoperaatioita tehdä, edes sen harmonian nimissä. Kaaos palaisi parissa päivässä, joten koin huhkimisen varsin hyödyttömänä. Aina tuntui olevan kiire, työasiat ja välillä vapaa-ajan riennot veivät siinä määrin aikaani ja voimiani, että muu oli toissijaista. Ja tähän elämänmenoon tottui. Raivasin kasoja lähinnä, jos oli vieraita tulossa.

Pedantti järjestyksenpito ei siis ollut muutamia vuosia sitten prioriteetti elämässäni. Olin pikkutarkka joissain asioissa, tavaroiden järjestys ei ollut yksi niistä. Olin jopa vähän ylpeästi boheemi ja kapinoin moista ajatusta vastaan, että olisin joku pölyhuiskaa huiskuttava kotihengetär. En ollut, en. Ruokaa tykkäsin kyllä laittaa, mutta muuta kotitouhotusta en töiden päälle jaksanut.

Katselin makuuhuoneessani purkamatonta muuttolaatikkoa vielä 6-7 vuotta muuton jälkeen ja mietin minnehän nuokin tavarat tunkisin. Ihmettelin aina, missä toisten ihmisten tavarat ovat, kun katselin heidän siistejä kotejaan, joissa ei ollut tavara-, paperi- ja vaatekasoja ympäriinsä. Ehkä he olivat taitavampia kätkemään roinat. Muutoinkin minulle oli täysi mysteeri, miten jotkut kykenivät hoitamaan vaativia työtehtäviä, painamaan pitkää päivää ja sen lisäksi vielä huushollaamaan, ehkä pyörittämään vielä perhe-elämääkin.

Matkustelu avasi silmiä yksinkertaistamiselle

Vasta vähitellen aloin hoksaamaan, miten tavaramäärä ja asioiden alituinen etsiminen sitoi aikaa ja energiaa. Koin, että minulla ei ole aikaa olla jatkuvasti järjestelemässä kaikkea, mutta paradoksaalisesti epäjärjestyksen keskeltä papereiden ja tavaroiden etsiminen söi aikaani vähintään saman verran. Tämä oli yhdenlainen oravanpyörä, josta halusin ja aloinkin päästä eroon vähitellen irtiottojeni myötä.

Olin kyllä yleensä vuosittain käynyt vähintään yhden viikon kirpputorilla myymässä tavaraa ja vaatetta, mutta eihän se riittänyt ehkäisemään näitä alati huusholliin mystisesti ilmaantuvia säläkasoja. Vuorotteluvapaalla ollessani ehdin viimein pysähtyä paremmin ja hävittämään & kierrättämään roinaa ihan huolella. Voi mikä huojennus!  Ja tulihan siinä vähän tiliäkin tehtyä.

Pidemmät matkat aloittaessani huomasin, että nautin yksinkertaisuudesta, simppelistä majoituksesta ja siitä, että kaikki tavara mahtui rinkkaan. Thaimaassa oleskellessani huomasin, miten vähän tavaraa monilla paikallisilla oli kotonaan, sisustustrendeillä ei ollut juuri virkaa. Monelle tuntui riittävän kunhan oli puhelin ja hiukan vaatetta, sekä mielellään mopo. Muu olikin jo ekstraa.

Aasiassa opin nauttimaan yksinkertaisesta majoituksesta

Tutustuin reissuilla ihmisiin, joiden koko omaisuus mahtui pariin reppuun. Tuntuihan se aluksi omaa maailmankuvaani vasten kummalliselta, että näillä ihmisillä ei oikeasti ollut tavaraa, eikä huonekaluja siis missään muuallakaan. He olivat vaihtaneet omistukset reissuelämään. Vähitellen omakin katsantokantani alkoi muuttua. Aloin nähdä, ettei tavaran vähäisyys tee ihmistä vähäosaiseksi, vaan hitto vie vapaaksi!

Asunnonvuokraus “pakottaa” vähentämään tavaraa

Tavaroiden, vaatteiden ja kaikenmoisen sälän vähentäminen on silti käynyt itselläni vähitellen useamman vuoden aikana. Tässä on ollut hyödyksi se, että aloin jossain vaiheessa vuokrata omaa asuntoa matkojen ajaksi. Asunto piti tietenkin pääosin tyhjentää tavaroistani, huonekaluja lukuunottamatta. Osan tavarasta myin ja annoin pois. Osan roudasin vinttiin ja kellariin. Tämä olikin erinomainen tilaisuus karsia tavaraa entisestään ja miettiä jokaisen esineen merkitystä.

Muistoista ja tunnearvostahan ei onneksi tarvinnut luopua, ne vaan piti irroittaa fyysisestä materiasta. Joku fiksu on sanonut, että lahjan tai muistoesineen arvo piilee enemmän siinä hyvässä mielessä ja tunnetilassa, antamisen ja saamisen ilossa, kuin siinä varsinaisessa tavarassa. Joten itse tavarasta ei ole mitään syytä pitää kynsin hampain kiinni.

Tavaran vähentämisen hienous piilee siinä, miten se tuo elämään lisää tilaa, aikaa, vapautta ja väljyyttä, niin fyysisellä kuin henkiselläkin tasolla. Luopumisesta ja vähentämisestä on tullutkin nautinto, huojennus, keventynyt taakka. Yksi kuormittava kierre on katkennut. Jo tunne siitä, että pystyy nopeasti ja ketterästi suuntaamaan kohti seuraavaa asemapaikkaa on todella vapauttava.

Nyt kun kaverit ja sukulaiset käyvät “kotilomieni” aikaan kylässä, olen saanut toistuvasti kuulla, miten ihmeellisen tyhjää ja siistiä asunnossani on. Ajatukseni ovat kääntyneet nykyisin niin päin, että omassa asunnossa ollessani mietin, etten vain sotkisi vuokralaiseni kotia.

Tavara pahimmillaan sitoo ja vangitsee

Olen alkanut vasta vähitellen ymmärtää sen, miten tavara ja omistaminen sitoo ihmistä paitsi fyysisesti paikoilleen. Myös henkinen puoli voi olla tukkeessa ja mieli stressaantunut kaiken roinan keskellä. Tavaroiden omistamiseen kun liittyy kaikenlaista riesaa ja vaivaa, kuten varastoinnin, kuljettamisen, järjestämisen, huoltamisen, kunnostamisen, suojaamisen ja vakuuttamisen tarvetta. Sekä vähän kevyempää stressiä ja valinnan vaikeutta siitä, mitä vaatetta laittaa päälleen, mikä laukku, mitkä kengät…

Jotkut ihmisethän ovat jopa niin kiinni tavaroissaan ja taloissaan, että ne alkavat rajoittaa heidän vapauttaan. Ei voi lähteä kovin pitkille matkoille, koska kotona on kaikenlaista huolehdittavaa. Vuokraaminen ei tule kyseeseen, jos on hankkinut liian hienot huonekalut jne.  Täällä Australiassa on ollut ilo huomata, miten paljon rennommin omistamiseen suhtaudutaan. Matkustelu on tärkeä osa monen aussin elämää ja reissuun voidaan lähteä useiksi viikoiksi kerrallaan omistuksista huolimatta.

Talo- ja lemmikkivahtien käyttö on täällä hyvin tavallista. Käydessämme talovahtipestien haastatteluissa omistajien viesti on yleensä ollut tämä: “kaikkea saa käyttää, olkaa kuin kotonanne, nauttikaa talostamme. Materia on materiaa, kunhan huolehditte hyvin lemmikeistä”. Sen sijaan, että oma talo, puutarhat ja lemmikit estäisivät näitä ihmisiä matkustamasta, he jakavat omistamaansa toisten kanssa, vaihtokauppa -periaatteella ja pääsevät siten myös itse nauttimaan matkoistaan / vapaudestaan. Kaikki voittaa.

Talovahtina toimiminen asumista vastaan edustaa jakamis- ja vaihtotaloutta

Kun matkojeni aikana on tullut asuttua vuokra-asunnoissa, homestay -majataloissa tai jonkun kotona talonvahtina, on tämä tuonut esiin itsestäni uuden paljon siistimmän puolen. Eikä minulla ole onneksi paljoa sitä tavaraakaan, josta saisin epäjärjestystä aikaiseksi. Samoin kuin toivon omien vuokralaisten asuvan minun kodissani, pyrin ylläpitämään siisteyttä niissä asunnoissa, joissa itse asun. Se, että pystyy asettumaan samalla sekä vuokranantajan, että vuokralaisen asemaan laajentaa kyllä perspektiiviä. Nykyisin, kun vietän tätä läppärikulkurin elämää, olen ehkä yllättäin enemmän kotihengetär kuin koskaan kotona.

Nykyinen “toimistoni” on hieman aiempaa yksinkertaisempi ja seesteisempi

Luopumisen ja vähentämisen taloudellinen merkitys

Kun on kuukausia pois kotoa, ei enää edes muista, mitä kaikkea tavaraa omistaa. Näin oivaltaa yhä paremmin, että tuskin tarvitsee tavaroita, joiden olemassaolokin on pyyhkiytynyt mielestä.

Tavakseni on nyt tullut, että aina Suomessa käydessäni myyn pois jotain tavaraa, mistä en ole vielä aiemmin saanut luovutuksi. Näin saan taas tilaa, muutaman satasen rahaa ja lisää vapauden tunnetta. Erinomainen diili siis.

Rahankäyttö on uudessa elämäntyylissäni tippunut reilusti yli puoleen entisestä, ajasta jolloin sain vielä säännöllisen ja kohtuullisen hyvän palkan. Tätä edesauttaa tietenkin se, että viettää paljon aikaa edullisempien elinkustannusten maissa. Mutta pärjään suht vähällä myös kalliimmissa paikoissa, kuten Australiassa. Ostan vähemmän ja harkitummin asioita ja yleensä vain aitoon tarpeeseen. No joskus myös ilon vuoksi, mutta harvoin pelkän ostamisen ilon vuoksi.

Hankinnat ja investoinnit, joita nykyisin teen, liittyvät usein matkoilla olon lisäksi, hyvinvointiin ja opiskeluun. Mahdollisuuksien mukaan teen myös pienimuotoisia sijoituksia. Kuluttamiseni on siis paitsi vähäisempää, myös hyödyllisempää ja hankintani, ainakin joissain tapauksissa, arvonsa säilyttäviä.

Varsinaisena minimalistina en itseäni pidä, enkä väitäkään pystyväni elämään kaikkien kestävän kehityksen periaatteiden mukaan. Mutta pyrin toimimaan harkitun tietoisesti hankinnoissani, välttämään turhaa sälää ja olemaan takertumatta omistamiseen, oli se sitten tavaraa tai vaikka sijoituksia. Pyrin erottamaan välinearvon itseisarvosta.

Tämän hetkisten omistusteni ja sijoitusteni arvo piileekin juuri siinä, mitä ne minulle mahdollistavat. Se on nähdäkseni parhaita syitä pyrkiä ylipäätään omistamaan mitään. Että se mahdollistaisi jotain merkityksellistä. Kertyneet omistukset pyrin vaihtamaan sopivalla hetkellä sellaiseksi valuutaksi tai resurssiksi, joka on oman elämäntilanteeni kannalta tärkeä. Vapaus valita elämäntapani on se asia, jota haluan nyt ja tulevaisuudessakin mahdollistaa. Se on tärkein päämääräni, myös sijoituksia ajatellen.

Viime aikoina olen alkanut tuntea, että minulle riittäisi tulevaisuudessa ehkä vain pari laatikkoa tavaraa Suomessa. Saan jo pelkästä ajatuksesta niin vahvoja etukäteiskiksejä, että vatsaa nipistää. Että olisinkin vielä vapaampi… Tämä yhä suurempi riippumattomuus on vielä suunnittelutasolla, mutta muutaman vuoden päästä ehkä jo todellisuutta.

Matkoillakin kertyy tavaraa

Toki kaikenlaista tavaraa kertyy edelleen näin tien päälläkin ollessa, ei siltä voi varmaan ihan kokonaan välttyä koskaan. Ja tästä taas seuraa sitä, että on enemmän siivottavaa, järjesteltävää, huollettavaa, etsittävää… Näiden aika- ja energiavarkaiden kanssa saa kyllä olla tarkkana.

Täällä Australiassa on tullut oleskeltua aloillaan välillä kuukausia kerrallaan ja näin ollen on myös tullut hankituksi kaikenlaista. On mehustinta ja blenderiä, lämmityslaitetta ja tuuletinta. Astioita ja työtuolikin tullut hankituksi. Niin ja auto, jota ilman täällä ei oikein pärjää. Huh. Mutta, toisaalta näistäkin tulee aika pian luopua, kierrättää taas eteenpäin.

Mehustin – investointi terveyteen

Onneksi täällä on suhteellisen helppo löytää kalustettuja ja suht hyvin varusteltuja asuntoja vuokralle. Näin ollen hankintojen määrä on jäänyt kuitenkin maltilliseksi. Vielä vähemmän tulee tietenkin hankittua mitään silloin, kun asuu reissullaan majataloissa tai hotelleissa. Ja mitä tiiviimmässä tahdissa liikkuu, sitä vähemmän ylimääräistä tavaraa haluaa haalia kannettavakseen. Matkamuistot sen sijaan kulkevat koko ajan mukana, mielessä ja sydämessä.

Perus matkatavarani painavat tällä hetkellä yhteensä n. 20 kiloa ja tiedän tästä voisi yrittää tinkiä. Elektroniikka ja kirjat, joita tarvitsen hommissani, vievät tilaa ja painavat eniten. Toisaalta koen kaiken kantamani tarpeelliseksi, eikä roudaaminen ole ongelma. Rinkan paino ei ole mitään verrattuna siihen painolastiin, minkä olen joskus tuntenut harteillani. Tämän jaksan ilolla kantaa.

Mottona: enemmän matkustelua, vähemmän tavaraa

Aiheeseen liittyvät oivallukset tässä vielä koottuna:

  • Luopumalla ei-välttämättömästä kuluttamisesta ja tavarasta vapautuu resursseja: rahaa, aikaa, energiaa ja tilaa muille tärkemmille asioille
  • Rahaa ja vapautta voi käyttää matkustamiseen
  • Matkoilla oppii pärjäämään vähällä ilman, että kokisi mistään olevan puutetta
  • Edullisissa maissa luonnollisesti kulut pienenevät
  • Yksinkertainen elämä ilman tavarapaljoutta on hyvin tyydyttävää elämää
  • Omistaminen ja tavaramäärät voivat luoda ahdistusta, rajoittaa ja estää omaa vapautta ja riippumattomuuden tunnetta
  • Mitä enemmän tavaraa, sitä enemmän huolta ja kuluja
  • Omaa asuntoa vuokraamalla tai riittävän usein muuttamalla tulee väkisinkin karsittua tavaraa
  • Kuluttamisesta ei tarvitse kokonaan luopua, mutta hankinnat ja investoinnit kannattaa tehdä tietoisesti, harkitusti ja vieden niitä aineettomampaan suuntaan
  • Kuluta ja investoi siihen, mikä on ihan aidosti tärkeää ja mahdollistaa onnellista elämää

Käyttöomaisuus matkassa, taas mennään!

(Artikkeli on julkaistu aiemmin myös blogissani)

Rosita Juurinen

Matkabloggaava läppäriyrittäjä, vapausmentori & piensijoittaja
www.matkaopasvapauteen.com

Kommentoi

No Comment.

SalkunRakentaja on vaurauden rakentajan suosittu verkkolehti. Sivusto sisältää sijoittamiseen, yrittäjyyteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

Tutustu sisältömarkinoinnin ja sisällöntuotannon ratkaisuihimme Salkkumedia Oy:n kotisivuilta.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Webhotelli: Hostingpalvelu.fi
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut lukijoille
Tilaa uutiskirje

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:

Outbound linkkien seuranta

Akateemiset

Akateemiset2

Copyright © 2021 Salkkumedia Oy

Ylös