Bitcoiniin liittyy paljon hypeä ja negatiivisia uskomuksia. SalkunRakentajan ”Bitcoin mediassa”-sarjassa käsitellään näitä väitteitä ja niiden alkuperää.
Kuluvien viime vuosien aikana yksi sijoitus on kiinnittänyt sijoittajien huomiota potentiaalinsa ja korkean tuottonsa takia. Kyse ei ole kullasta tai amerikkalaisen superyhtiön osakkeista, vaan maailman ensimmäisestä kryptovaluutasta, bitcoinista.
Bitcoinin käyttö on kasvanut räjähdysmäisesti viime vuosina ja kryptovaluutan kurssi on noussut samaan aikaan satoja prosentteja. Vielä muutamia vuosia takaperin Bitcoin oli hyvin pienen ihmisryhmän marginaalinen ajanviete, mutta nyttemmin käsite on yleisesti tuttu lähestulkoon kaikille.
Tässä artikkelisarjassa käsitellään ja kyseenalaistetaan Bitcoiniin liittyviä yleisiä käsityksiä. Bitcoinin ja kryptovaluuttojen yleistyessä on yhä tärkeämpää, että etenkin talouden ja teknologian parissa työskentelevät ihmiset ymmärtävät kryptovaluuttaa ja osaavat kiinnittää huomionsa olennaisiin seikkoihin epäolennaisten väärinkäsityksien sijasta.
“Bitcoin syö paljon energiaa ja sähköä”
Lähdetään liikkeelle bitcoiniin liitetystä väitteistä, jonka mukaan Bitcoin-verkon ylläpito ja uusien bitcoinien louhiminen vaatii kohtuuttomasti energiaa sen tuomiin hyötyihin nähden. On totta että Bitcoinien louhinta ja siirtojen varmentaminen vaatii nykyisellään valtavasti laskentakapasiteettia ja sähköä. Bitcoin ei kuitenkaan käytä sähköä tai laskentakapasiteettia turhaan vaan tällä on tärkeä merkitys Bitcoinin lohkoketjun turvallisuuden varmistamiseksi.
Mitä enemmän Bitcoin-verkkoon käytetään laskentakapasiteettia sitä turvallisempi se on. Bitcoin-verkon turvallisuus on ylivoimainen verrattuna mihinkään toiseen järjestelmään maailmassa. Voidaan valehtelematta sanoa, että yksittäiset Bitcoin-siirrot ovat parhaiten turvattua tietoa, mitä maailmassa on tällä hetkellä olemassa.
Bitcoin myös vähentää energian tarvetta
Laskutoimituksissa on myös otettava huomioon kaikki se, mitä Bitcoin korvaa ja voi tulevaisuudessa korvata. Myös perinteinen pankkijärjestelmä syö valtavasti energiaa. Keskusserverit, byrokraattiset varmennusmekanismit, kirjanpitoon käytetyt ihmistyötunnit, fyysiset tilat ja säilöt ja niin edelleen kuluttavat valtavasti resursseja. Modernin talousjärjestelmän tuottamat kulut, on käytännössä mahdotonta edes laskea.
Mikäli Bitcoin otetaan laajamittaisesti käyttöön, se voi korvata merkittävän osan näistä perinteisen talousjärjestelmän aiheuttamista kuluista. Bitcoin voi tehdä esimerkiksi pankit merkityksettömiksi ja vapauttaa valtavasti rahansiirtoihin ja varmennuksiin käytettyä työtä tekemään jotain hyödyllisempää.
Monet perinteiset toimet ovat Bitcoinin avulla jo nyt huomattavasti halvempia ja tehokkaampia kuin perinteiset ratkaisut, esimerkiksi rahan siirtäminen kansainvälisesti maksaa Bitcoinilla vain murto-osan siitä, mitä perinteisellä valuutalla. Puolestaan yhteen muutamia kymppejä maksavaan fyysiseen Bitcoin-lompakkoon voidaan tallettaa sama määrä arvoa kuin koko Fort Knoxiin ja huomattavasti turvallisemmin.
Bitcoinin koodiin on rakennettu sisään järjestelmä, joka tulee todennäköisesti laskemaan Bitcoin-verkon ylläpitämiseen käytettyä energiamäärää. Bitcoin-verkkoa ylläpitäville louhijoille maksetaan työstään uusilla bitcoineilla. Näiden uusien bitcoinien syntynopeus puolittuu säännöllisin väliajoin, kunnes bitcoineja on maailmassa 21 miljoonaa. Tämän jälkeen uusia bitcoineja ei enää luoda, vaan louhijat saavat tulonsa siirtomaksuista.
Tämän uskotaan vähentävän taloudellista insentiiviä louhimiselle, mikä puolestaan vähentää louhijoiden määrää ja sitä kautta verkkoon kuluvaa energiaa. Louhintakapasiteetin laskeminen todennäköisesti ei myöskään uhkaa merkittävästi Bitcoin-verkon turvallisuutta, sillä verkko pysyy koskemattomana myös murto-osalla nykyisestä laskentakapasiteetista.
Myös louhintateknologia kehittyy jatkuvasti. Uusia prosessoreja ja louhintapiirejä tuodaan jatkuvasti markkinoille. Jokaisen sukupolven myötä nämä laitteet voivat tuottaa entistä enemmän laskentakapasiteettia suhteessa käytettyyn energiamäärään. Tarve taloudellisesti tehokkaaseen toimintaan sekä kilpailu alalla kiihdyttävät teknistä kehitystä ja tekevät louhinnasta jatkuvasti hyötysuhteeltaan parempaa.
Bitcoin-verkon ylläpito vaatii paljon energiaa, mutta samaan aikaan se tarjoaa huomattavaa tehokkuutta ja turvallisuutta verrattuna aikaisempiin järjestelmiin. On myös oletettavaa, että käytetyn energian määrä alkaa laskea sitä mukaa¨ kun bitcoineja on yhä enemmän liikkeellä ja louhinnan tuottama rahallinen hyöty laskee.
Coinmotion - SalkunRakentaja - yhteistyötarjous!
Coinmotionin kautta voit ostaa, myydä ja säilyttää bitcoineja turvallisesti. Avaa tili Coinmotion-palveluun. Käyttämällä alennuskoodia SRFI17X, saat 1% treidauskulut ensimmäiselle kuukaudelle (50% alennus).
Miksi siis esim. Chia?
”Mitä enemmän Bitcoin-verkkoon käytetään laskentakapasiteettia sitä turvallisempi se on.”
-Ja mitä enemmän valuutan vakaus nojaa ainoastaan yhteen parametriin, sitä karmeampi on romahdus kun Baabelin tornin ainoa tukijalka pettää.
Kertokaa tyhmälle edes se, miksi juuri laskentakapasiteetti ja millä perusteella laskentateho siirtyy valuuutan arvoon, jos ja kun internet joskus kaatuu. (viitteeksi vaikka http://www.tivi.fi/Kaikki_uutiset/mita-tapahtuisi-jos-internet-kaatuisi-yhdeksi-vuorokaudeksi-asiantuntijat-kertovat-6624076)
Jo pari päivää ilman toimivaa valuuttaa on yhtä kuin markkinakaaos ja viikko on yhtä kuin totaalinen anarkia. Kyse ei ole enää sijoitustappioista vaan hengissä pysymisestä.
”…kunnes bitcoineja on maailmassa 21 miljoonaa. Tämän jälkeen uusia bitcoineja ei enää luoda, vaan louhijat saavat tulonsa siirtomaksuista.”
-Toisin sanoen lopputila on louhijoiden monopoli, jossa Bitcoinin omistajille taataan ikuiset rojaltit koko muun maailman jäädessä nuolemaan näppejään. Vaikka tämä(kuten edellinenkin) on äärimmäinen dystopia, miten muu maailma mahtaa reagoida – siis miten muuten kuin aseellisesti – huomatessaan joutuneensa Bitcoin-eliitin virtuaaliorjiksi?