Valuuttakurssit

Bitcoin saattaa pian olla Venezuelan virallinen valuutta

Venezuela on kärsinyt jatkuvasti pahentuneesta hyperinflaatiosta. Kryptovaluuttaa pohditaan maan viralliseksi valuutaksi.

Venezuela on kärsinyt jatkuvasti pahentuneesta hyperinflaatiosta. Kryptovaluuttaa pohditaan maan viralliseksi valuutaksi.

Bitcoinia on viimeisten kuukausien aikana louhittu ja hankittu poikkeuksellisen paljon, kertoo CoinTelegraph-sivusto. Tämä on lisännyt huhuja siitä, että hyperinflaatiosta kärsinyt Etelä-Amerikan maa Venezuela olisi ottamassa bitcoinin maan viralliseksi valuutaksi.

Venezuelan bolivar-valuutalla ei ole enää uskottavuutta vaihdonvälineenä. Hyperinflaatio on tuhonnut maan virallisen valuutan arvon. Esimerkiksi tavallinen lounas saattaa maksaa yli 200 000 bolivaria, mikä on noin 7 – 8,5 euroa.

IMF:n arvion mukaan Venezuelan inflaatio nousee ensi vuonna peräti 2300 prosenttiin. Maan bruttokansantuotteen odotetaan laskevan ensi vuonna kuusi prosenttia ja tänä vuonna IMF odottaa bkt:n laskevan peräti 12 prosenttia.

Ihmiset ovatkin alkaneet käyttää bitcoineja maksuvälineenä. Bitcoin on houkutteleva vaihtoehto, koska se on riippumaton mustasta markkinasta ja sitä on vaikea väärinkäyttää.

Daniel Osorio Andean Capital Advisors -yhtiöstä kertoi CBNC-kanavan haastattelussa, että Venezuela saattaa olla luopumassa kansallisesta valuutastaan.

”Saatamme olla todistamassa ensimmäistä kansallisvaltion bitcoinisaatiota”, Osorio pohtii haastattelussa.

Osorion mukaan Venezuelalla on vaikeuksia selvitä velkojensa maksuista. Tällä hetkellä maalla ei ole rahaa velvoitteidensa hoitoon.

Venezuelan ongelmat johtuvat öljyn hinnan romahduksesta, korruptiosta ja epäonnistuneista talousuudistuksista, mitkä ovat luoneet jättityöttömyyden. IMF arvioi työttömyysasteen nousevan peräti 30 prosenttiin ensi vuonna.

Talousromahduksen rajuus johtui presidentti Chavezin 2000-luvun alussa aloittamista uudistuksista, jotka tekivät maasta täysin riippuvaisen öljyn viennistä. Chavezin sosialistisen vallankumouksen aikana kotimainen teollisuus- ja maataloustuotanto käytännössä lopetettiin. Tällä hetkellä noin 95 prosenttia maan vientituloista tulee öljystä.

Coinmotion​ ​-​ ​SalkunRakentaja ​-​ ​yhteistyötarjous!

Coinmotionin​ ​kautta​ ​voit​ ​ostaa, myydä​ ​ja​ ​säilyttää​ ​bitcoineja​ ​turvallisesti.​ Avaa​ ​tili​ ​Coinmotion-palveluun.​ ​Käyttämällä​ ​alennuskoodia​ ​SRFI17X,​ ​saat​ ​1% treidauskulut​ ​ensimmäiselle​ ​kuukaudelle​ ​(50%​ ​alennus).

 

5 kommenttia
  • Jonkunhan se on aloitettava tämäkin juttu, on vain ajan kysymys kun kryptot ovat kaikkien valtioiden valuutta. Käteistä tuskin enää on on 5 vuoden kulutta.

    • Skeptikko sanoo:

      Suomalaiselle bitcoin sijoittajalle tuo olisi lottovoitto. Tietyllä tavalla myös verottajan hommat yksinkertaostuisivat.
      Jos bitcoin olisi venezuelan virallinen valuuttaa bitcoinnilla ansaitut eurot olisivat verottamatonta valuuttakurssi voittoa tai tappiota, ei pääomatuloa.
      Epäilen kovasti ettei siinä kuitenkaan noin käy.

      • Kryptopoliitikko sanoo:

        Verotonta kryptovaluuttaa kannattaisi silti ainakin kerran kokeilla. Kun kaikkien omat rahat olisivat verottajalta ja viranomaisilta turvassa, selviäisi sekin, perustuuko hyvinvointivaltio pakkoon vai altruismiin. Jos hyväosaisten laillisen ryöstön loppuessa köyhien asema päinvastoin jopa paranisi, tulisi samalla lopullisesti testattua hypoteesi, jonka mukaan sosialismi on pelkkä kateuden legalisoiva peitetarina ja verotus puolestaan väärin ymmärrettyä Vuorisaarnaa.

        Jos kuitenkin hyvinvointi veroinstituution purkamisen kautta perustetaan vapaaehtoisuuteen ja auttamishaluun, koko ns demokraattisen yhteiskunnan poliittinen ja virkakoneisto syöstään samalla vallasta. Jopa pyhä tasa-arvon käsite saa kokonaan uuden sisällön, kun pakkotasapäistämisen kulttuuri romahtaa omaan mahdottomuutensa.

        Asiassa on vain yksi mutta: Valtaapitävä veropoliittinen rälssi ei luovu asemastaan taistelutta. Kryptovaluutan kohtalo onkin viime kädessä poliittinen arvopäätös: Ovatko eturyhmät, mukaanlukien valtamedia ja ay-eliitti, valmiita luopumaan asemastaan hyvinvoinnin takaajina ja sallitun tasa-arvopuheen sanelijoina, nyt kun hyvin- ja pahoinvoimisen perimmäinen olemus alkaa niillekin pikkuhiljaa valjeta.

        Tästä arvojen uusjaosta ei kenties ehditä käydä edes virallista arvokeskustelua, jos kryptoraha yleistyy nopeasti eli puhtaasti valuuttateknisessä mielessä ei jätä muita vaihtoehtoja.

      • Skeptikko sanoo:

        Toisaalta se voidaan ehtiä käydäkin. Maailma muuttuu hitaammin kuin toivomme mutta nopeammin kuin oletamme.
        Venäjän neuvostovallankumouksesta on 100 vuotta. Suoraava ideologinen suorandemokratian vallankumous tulee tapahtumaan netissä, lohkoketjujen ja bitcoinin myötä tie sille on auki.

  • Mare sanoo:

    Tämä taitaa olla tyhmin koskaan lukemani huhu, jonka tarkoituksena on lähinnä pönkittää bitcoinin “arvoa” ja tukea huhun liikkeellepanijan liiketoimimtaa. Bitcoinista ei kuitenkaan tule koskaan Venezuelan eikä minkään muunkaan valtion virallista valuuttaa. Älkää sijoittakaa bitcoiniin sellaista rahamäärää, jota teillä ei ole varaa menettää kokonaisuudessaan. Bitcoinin tulevaisuus on synkkä.

  • Ylös
    >