Euroopan keskuspankin pääjohtaja Mario Draghi kertoi perjantaina arvioivansa, että euroalueen työntekijöiden palkat lähtevät piakkoin selvään nousuun. Draghin mukaan nykyinen alhainen inflaatio on nimenomaan heikosti kehittyneiden palkkojen seurausta.
Saksan liittokansleri Angela Merkelin yritys muodostaa uusi hallitus on epäonnistunut. Uuteen hallitukseen kaavailtu Vapaa demokraattinen puolue on vetäytynyt hallitusneuvotteluista. Vaihtoehtoina jatkossa ovat vähemmistöhallitus tai uudet vaalit. Euro on heikentynyt tuoreeltaan sunnuntaisen uutisen vuoksi.
Helsingin pörssiin tulossa jälleen vahva osinkokevät
Helsingin pörssi päätyi perjantaina miinukselle, OMX Helsinki -0,35 %.
Danske Bankin arvion mukaan Helsingin pörssin yhtiöiden osinkosumma kasvaa ensi keväänä hieman edellisestä vuodesta. Suurimpana yksittäisenä tekijänä kasvun takana pankki listaa Nokian, jonka ehdotus ensi kevään osingoksi on 0,19 euroa (0,17 euroa edelliskeväänä) osaketta kohti. Helsingin pörssin ennakoitu osinkotuotto on tällä hetkellä Danske Bankin laskelmien mukaan noin 3,7 %.
Goldman Sachs arvioi USA:n talouskehityksen jatkuvan vahvana vuonna 2018
Wall Street sulkeutui perjantaina miinukselle, S&P 500 -0,26 %. Yksittäisistä sektoreista laskua johtivat yhdyskuntahyödykkeet (-0,7 %) ja teknologia (-0,6 %).
Goldman Sachs odottaa Yhdysvaltain keskuspankki Fedin nostavan ohjauskorkoa neljä kertaa vuonna 2018. Pankki odottaa maan vahvan talouskehityksen myötä palkkojen kohoamista ja kiihtyvää inflaatiota. USA:n talouskasvun Goldman odottaa olevan ensi vuonna 2,5 % ja työttömyysasteen 3,7 % vuoden 2018 lopussa. Pankin mukaan USA:n työttömyysaste voi laskea 3,5 prosenttiin vuonna 2019, mikä olisi alin lukema sitten 1960-luvun loppupuolen.
Osakesäästäjät on valtakunnallinen sijoittajien yhteisö, joka auttaa jäseniään ja yhteiskuntaa vaurastumaan järkevän taloudenpidon ja tuottavan säästämisen avulla.
Yhteisö tarjoaa sijoittajille lisäarvoa riippumattoman ja arvokkaan tiedon, sijoitusosaamisen ja rahanarvoisten etujen muodossa sekä toimii linkkinä sijoittajien ja sijoituskohteiden välillä. Yhteisön jäseneksi voit liittyä tästä.