Varainhoitoyhtiö Front: Rahoitusmarkkinat eivät hinnoittele riittävästi Italia-riskiä

Euroopan ja muiden kehittyneiden talouksien osakemarkkinat ovat varainhoitoyhtiö Frontin allokaatiostrategiassa alipainossa.
Italia kriisi pankkikriisi kansantalous Italia kriisi pankkikriisi kansantalous

Italia korkomarkkinat valtiolaina talous sijoittaminen rahoitusmarkkinat

Brexitistä alkanut poliittinen epävarmuus hellitti kevään ja kesän 2017 aikana, mutta Saksan ja Itävallan vaalien jälkeen on palattu jälleen lähtöruutuun, toteaa Front tuoreimmassa kuukausikatsauksessaan. Euromaiden kyky korjata euron valuvikoja ja edistää liittovaltiohankkeita on jälleen rajallinen, Front toteaa.

Euroalueen suurin riski on tällä hetkellä Italia, jonka talouden rakennemuutokset ja päätöksenteon uudistaminen ovat jumiutuneet.

”Turvapaikanhakijakriisi, pankkijärjestelmän ongelmat ja suuri valtionvelka yhdistettynä poliittiseen neuvottomuuteen pitää tilanteen tulenarkana ainakin maaliskuun 2018 parlamenttivaaleihin saakka”, Front kiteyttää saapasmaan ongelmat.

Frontin mukaan maan puolueiden kannatuslukemat huolestuttavat markkinoita.

”Kannatuskyselyjen mukaan Italian oppositiopuolueet ovat lisänneet kannatustaan loppuvuoden aikana ja EU- ja euromyönteinen, keskustavasemmistolainen PD on jäänyt huomattavasti jälkeen sekä populistisesta Viiden tähden puolueesta, että keskustaoikeiston koalition kannatuksesta. Italian valtionlainojen korot ovatkin tämän epävarmuuden vuoksi nousseet selvästi jo joulukuussa ja esimerkiksi euromaiden valtionlainojen koroista ainoastaan Kreikan korot ovat Italian korkoja korkeammat.”

Frontin arvion mukaan rahoitusmarkkinat eivät ole hinnoitelleet Italian riskiä riittävästi.

Tästä syystä Frontin korkostrategia ja valuuttapainotukset sekä osakestrategia säilyvät korostetun varovaisena ja tilanteen huomioivana. Euroopan painoa varainhoitoyhtiö pienensi kuluvana syksynä.

Yhtiön allokaatiostrategian peruslinja on alipainottaa osakkeita tässä markkinasyklin vaiheessa, vaikka viime vuonna osakepainoa aika ajoin kasvatettiin taktisesti. Strateginen alipainotus koskee nimenomaan teollisuusmaiden osakkeita (DM), kehittyvien maiden osakkeet (EM) ovat ylipainossa.

Osakkeet näyttävät nyt hintavilta, Front arvioi.

”Osakkeiden arvostus on korkea suhteessa tulosodotuksiin ja varsinkin toteutuneisiin tuloksiin nähden. Ainoastaan kiinalaiset osakkeet, jotka on listattu Hong Kongissa, ovat arvostukseltaan edullisia.”

Frontin mukaan korkea arvostus olisi perusteltua, jos maailmantalouden kasvunäkymät olisivat pidemmällä aikavälillä vahvat ja yrityksillä olisi edelleen paljon mahdollisuuksia kustannusten karsintaan.

Yhdysvalloissa haasteena on kiristyvä rahapolitiikka.

”Yhdysvalloissa poliittinen ilmapiiri on selkiytynyt loppuvuoden aikana, mikä tukee talouskasvua, mutta paineet korkojen nousuun ovat kasvussa. Yhdysvalloissa yksityisen säästämisen lasku on ruokkinut talouskasvua ja osakemarkkinoita vuoden 2009 jälkeen, mutta nyt talousennusteiden mukaan säästämisen lasku olisi päättymässä. Optimismi ja verouudistus saattavat kuitenkin ruokkia säätämisen laskua lähivuosina enemmän”, varainhoitoyhtiö toteaa.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
säästäminen säästöt säästöpossu raha talous

Näin aloitat säästämään rahaa vuonna 2018

Seuraava artikkeli
sijoittaminen, osakkeet, rahastot, osakesijoittaminen, rahastosijoittaminen, säästäminen, talous, etf, talouspolitiikka, markkina-analyysit, markkinat, makrotalous, salkunrakentaja,

Tutkimus paljastaa työttömyyden karut seuraukset – romuttaa eläkesuunnitelmat