Uhkapelaaminen herättää tunteita ja saa veren kiertämään. Mopo karkasi tällä viikolla käsistä iltapäivälehtien repiessä jättiotsikoita Veikkauksen ilmoitettua, että Suomeen on osunut 90 miljoonan euron Eurojackpot-päävoitto.
Jopa Helsingin Sanomat alentui hehkuttamaan pelaamisen ilosanomaa raflaavasti otsikoidulla jutullaan: ”Eurojackpot on tehnyt jo 55 suomalaisesta miljonäärin – Suomeen osunut eniten päävoittoja väkilukuun suhteutettuna”.
Suomalaiset ovat paljon enemmän pelikansaa kuin sijoituskansaa.
Säästöpankkiryhmän teettämän tutkimuksen mukaan vain joka viides suomalainen on kiinnostunut osakesijoittamisesta. Vähäinen kiinnostus sijoittamiseen ja säästämiseen näkyy myös siihen käytettävistä summista. 70 prosenttia vastaajista säästää tai sijoittaa alle 100 euroa kuukaudessa. Tässä ovat mukana 18 prosenttia vastaajista, jotka eivät säästä lainkaan.
Rahapelihaittojen ehkäisyä tutkineen työryhmän marraskuussa 2017 valmistuneen raportin mukaan suomalaiset pelaavat rahapelejä eniten Euroopassa ja neljänneksi eniten koko maailmassa.
Pelaamiseen käyttää rahaa peräti 80 prosenttia maamme väestöstä. Se on häkellyttävän paljon.
Pelaaminen ei ole mikään viaton ilmiö, sillä noin 124 000 suomalaista kärsii peliongelmista ja heidän pelaamisestaan kärsii myös noin 724 000 läheistä.
Ikävintä rahapeliongelmissa on se, että kuten monet muutkin sosiaaliset ongelmat, ne keskittyvät eniten köyhimmille ihmisille. Pelaaminen siis vahvistaa ennestään eriarvoisuutta ja inhimillistä kärsimystä.
Rahapeliyhtiö Veikkaus tietää varsin hyvin, millaisille ihmisille pelaamisen seireenikutsua kannattaa tarjoilla.
Se sijoittaa eniten rahapeliautomaatteja kaikkein köyhimpien asuinalueille, paljastaa Seura-lehden hankkima aineisto. Automaatit on keskitetty alueille, missä on matalimmat tulot, alhaisin koulutusaste ja korkein työttömyysaste.
Veikkauksen pelit ja ostoskeskusten peliautomaatit koukuttavat tietenkin ihmisiä rikastumisen toivossa. Motiivi on sinänsä aivan hyväksyttävä. Sehän sijoittajaakin ajaa ostamaan Nokian tai Koneen osakkeita.
Sijoittamisessa ja pelaamisessa on kuitenkin yksi hyvin suuri ero. Sijoittamisessa todennäköisyys on sijoittajan puolella, pelaamisessa ei.
Osakesijoittaja on yrityksen omistaja, joka hyötyy osinkojen ja yhtiön arvonnousun muodossa yhtiön luomasta lisäarvosta. Tätä lisäarvoahan yritykset todellakin luovat. Ne käyttävät kaikki resurssinsa kaiken olemassa olevan tiedon avulla investointeihin siten, että yrityksen omistaja-arvo nousisi mahdollisimman paljon. Virheitä tietenkin tulee jatkuvasti, mutta päämäärä on viime kädessä aina omistajan, eli sijoittajan intressien mukaista.
Pelaaja ei ole mukana luomassa mitään lisäarvoa. Hän on mukana järjestelyssä jossa on kaksi osapuolta, pelinjärjestäjä ja pelaaja itse. Pelinjärjestäjä jakaa kortit aina niin, että se voittaa varmasti. Voittopottien maksumiehiä ja -naisia ovat muut pelaajat, ei pelinjärjestäjä.
Toinen on hyväksikäyttäjä, toinen hyväksikäytettävä.
Tästä huolimatta ihmiset pelaavat, koska he eivät ymmärrä, tai eivät halua ymmärtää todennäköisyyksiä. Vaikka aina tulee lottomiljonäärejä ja jopa vielä suurempia Eurojackpot-miljönäärejä, on todennäköisempää, että pelaamalla häviää kuin voittaa.
Miksi 80 prosenttia suomalaisista kaikesta huolimatta pelaa? Eikö taloustieteen alkuoletus rationaalisesti toimivasta yksilöstä pidäkään paikkansa?
Jos työssäkäyvä tavallinen suomalainen laittaa muutaman euron viikossa lottoon, tuskin kyseessä on kovinkaan irrationaalisesta käyttäytymisestä. Pikkurahalla saa vähän jännitystä lauantai-iltaan. Siinä todennäköisyydet ovat sivuseikka.
Suurempi haaste ovat ne 124 000 ongelmapelaajaa. Miten saisimme heidät ymmärtämään tilastotiedettä ja sijoittamista?
Pelinjärjestäjä voittaa aina, kuten tässä Martin Scorsesen ohjaaman hienon Casino-elokuvan kohtauksessa (varoitus: sisältää väkivaltaa).
Noh. Eurojackpot on tehnyt useammasta suomalaisesta miljonäärin kuin sijoitustoiminta ja kuukausisäästäminen, vaikka siitä rahan saanti voikin olla hieman epätodennäköisempää
Kiitos kommentista. Ensinnäkin en usko alkuunkaan että Eurojackpot on tehnyt useammasta miljonäärin kuin sijoittaminen. Mihin lähteisiin tuollainen väite perustuu?
Toiseksi: Vaikka noin olisikin, niin mitä se muka todistaisi? Sitäkö että on järkevää pelata eurojackpottia vaikka siinä voittaminen on epätodennäköisempää kuin häviäminen. Kuinka moni suomalainen on hävinnyt rahojaan eurojackpotissa ja muissa veikkauspeleissä?
Tuolla logiikalla lentäminen, liikenteessä liikkuminen ja lenkkeily ovat täysin järjetöntä toimintaa, koska kaikkissa niissä on kuollut ihmisiä.
Voittaminen lotossa on erittäin epätodennäköistä. Sen lisäksi muilta pelaajilta kerätty raha vain siirretään yhdelle ihmiselle, joten se ei tuota vaurautta lisää.
Sama juttu peliautomaateissa, kun verrataan vaikka Veikkauksen liikevaihtoa ja pelien palautusprosentteja, kyseessä on negatiivisen odotusarvon peli.
Ehkä se on tämä vasemmistolainen kansanluonne, jossa ihan poliitikko-tasolla sijoittamista pidetään pahana, ei-toivottavana asiana. Jos sijoittamisesta puhutaan, siitä kuuluu vasemmistolaisten mukaan puhua erittäin riskialttiina, tappiota tuottavana arpapelinä.
Loppujen lopuksi, ne ihmiset, ketkä ovat sijoittaneet, on pärjänneet aika hyvin, raha ja vauraus on kertyneet pitkällä aikavälillä aina sijoittajille, joita voimme kutsua omistajiksi.
Jutun juju voisi olla ns ´observer selection bias´ eli havaitsijan valintavaikutus.
Hyvin epätodennäköisen tapahtuman todennäköisyys katsotaan virheellisesti suuremmaksi vain siitä syystä, että koska se on tapahtunut, sen on täytynyt tapahtua sattumalta hyvin suurella todennäköisyydellä.
Ei ymmärretä, että vaikka havainto on toki todiste tapahtumasta sinänsä, se ei ole todiste tapahtuman apriorisesta todennäköisyydestä havaitsijan itsensä kohdalla eikä se niin ollen voi ennustaa sen todennäköisyyttä tulevaisuudessa.
On mahdollista voittaa lotossa ja kaikenmaailman jackpoteissa pääpotti vaikka joka kierroksella. Useimmiten joku voittaakin ja niinpä voiton todennäköisyys on lähes 1. Tarvitsee siis vain samaistua lähes varmaan voittajaan ja pääsee joka kierroksella nauttimaan lähes varmasta miljoonapotista.
Samaistamisen psykopatologiassa puolestaan pätee tiedostamaton aatteellinen identifikaatio: Suomessa paheksutaan sijoittajamista, koska sillä ihan oikeastikin voi rikastua, mikä on virallisesti epätasa-arvoista ja kansan mielestä veronkiertoa. Isot ansiotulot tuovat vain ideologisen stigman ja otsaan luokkavihollisen leiman. Lottomiljonääri kuitenkin edustaa jonkinlaista kulttuurin sallimaa ”isäkapinaa”, vähän samassa mielessä kuin miksi media ihannoi takavuosien viinatrokareita ja miksi (keski-ikäinen) nainen rakastuu luuseriin tai murhamieheen.
Samasta syystä rikastuminen sallitaan räikkösille ja selänteille, muttei esimerkiksi Nallelle. Joku Erkki Sinkko on mielenkiintoinen rajatapaus, joka saa olla rauhassa ilmeisesti vain siksi, ettei ole kertonut joutuneensa siivoamaan lottokansan tuomaa hiekkaa pankkisalinsa lattialta.
Uskon että juuri tuosta mainitsemastasi harhasta on kyse. On varsin tyypillistä että ihmiset perustelevat esim. lottoamista tällaisella kommentilla: ”Ainahan joku sen pääpotin voittaa.”
Toinen mahdollinen harha on ns. uhkapelaajan harha (engl. Gambler’s fallacy). Tämän harhaluulon mukaan jokin tapahtuma olisi epätodennäköisempi tulevaisuudessa, koska se on tapahtunut usein menneisyydessä.
Ihmisille lienee tyypillistä tai jopa ”lajinomaista” hakea maailmasta säännönmukaisuuksia – jopa sieltä, mistä sitä ei ole löydettävissä.
Tähän liittyy myös aimo annos maagista ajattelua. Lottoaja kuvittelee että lottoruudukossa pitää välttää kaikkia symmetrisiä kuvioita (ei voi olla esim peräkkäisiä lukuja). Ikäänkuin lottopalloissa olisi jokin taika, joka estää tietynlaisten numeroyhdistelmien mahdollisuuden.
Kysymys siitä, miksi rikastuminen lottoamisella hyväksytään, mutta sijoittamisella ei, voi liittyä myös siihen, että lottoaminen on aidosti tuuripeliä. Onnen kantamoisesta ei tarvitse olla kateellinen, mutta toisen neuvokkuus ja taito (esim. sijoittamisessa) ruokkii kateutta ja siitä syntyvää halveksuntaa.
Jotenkin näen tässä myös analogian siihen, että suomalaiset hyväksyvät vaurastumisen mielummin kiekon perässä luistelusta tai auton ratin vääntämisestä kuin osakesijoittamisesta.
On toi kyllä ison kokoinen ongelma, jos läheiset laskee mukaan. Melkein 850 000 ihmistä Suomen kokoisessa maassa. Huh!