Hallituksen perhevapaauudistuksella oli ylevät tavoitteet. Uudistuksen dramaattinen kaatuminen johtui politiikan raadollisuudesta.
Sipilän hallituksella oli kunnianhimoiset tavoitteet, kun se käynnisti perhevapaiden remonttiin tähtäävän uudistuksen elokuussa 2017.
Tavoitteena oli parantaa naisten tasa-arvoa työelämässä, nostaa suomalaisten työllisyysastetta ja motivoida isiä lapsien hoitamiseen. Uudistuksen taustalla oli tieto siitä, että äitiysvapaat muodostavat monille naisille köyhyysloukun. Erityisesti kouluttamattomien naisten on vaikea päästä takaisin työelämään äitiysvapaiden jälkeen. Lisäksi tavoitteena oli nostaa työllisyysastetta, mikä olisi tärkeää Suomen väestön ikääntyessä ja huoltosuhteen heikentyessä.
Puoli vuotta myöhemmin vastuuministeri Annika Saarikko ilmoitti yllättäen, että uudistus kuopataan.
Facebook-päivityksessään Saarikko perusteli päätöstä uudistuksen pysäyttämisestä sillä, että hallituksen asettamilla reunaehdoilla uudistus olisi alkuun ”näyttäytynyt perheille leikkauksena”.
”Mielestäni se ei uudistuksen hyvistä ja erittäin tarpeellisista tavoitteista huolimatta olisi ollut oikea signaali suomalaisille perheille erityisesti aikana, jolloin syntyvyyslukemat ovat dramaattisesti laskeneet”, Saarikko kirjoitti.
Nykyisessä mallissa äidillä on nykyisin neljän kuukauden kiintiö ja isällä runsaan kahden kuukauden kiintiö ansiosidonnaista äitiys- tai isyysrahaa. Lisäksi on 6,5 kuukauden jakso, jonka voi käyttää äiti tai isä. Valtaosan tästä käyttää äiti.
Ansiosidonnaisen vanhempainvapaan jälkeen alkaa kotihoidontuki, jota vanhempi voi saada alle 3-vuotiaan lapsen hoitoon. Kotihoidontuki on tällä hetkellä 338 euroa kuussa.
Ylen mukaan neuvotteluissa loppumetreillä pohditussa mallissa äidin kiintiö olisi pysynyt edelleen noin 4 kuukaudessa. Isän kiintiö olisi pidentynyt neljään kuukauteen. Perheen päätettävissä oleva jakso olisi lyhentynyt runsaaseen viiteen kuukauteen.
Uudistuksen todellinen kipupiste olisi ollut kuitenkin kotihoidontukeen suunniteltu muutos. Kotihoidontuki olisi pienentynyt 338 eurosta 200 euroon kuussa, kun lapsi täyttää 2 vuotta. Yli kolmevuotiaiden sisarkorotukset olisi poistettu.
Juuri kotihoidontuen heikennys oli myrkkyä Keskustalle.
Keskustan kannattajissa on paljon suuria lapsiperheitä. Esimerkiksi lestadiolaiset, joista varsinkin vanhoillislestadiolaisilla on suuria perheitä, ovat Keskustan ydinkannattajajoukkoa. Perhevapaauudistus olisi iskenyt erityisen kipeästi juuri lestadiolaisperheisiin, joissa usein äiti hoitaa lapsia kotona ja töissä käyvällä isällä ei ole mahdollisuutta jäädä kotiin.
Keskusta kärvistelee myös heikkenevien kannatuslukemien kanssa. Tammikuussa tehtyjen puolueiden kannatusmittausten mukaan Keskusta jää tällä hetkellä vain 15,4 prosenttiin. SDP ja Kokoomus ovat nousseet selvästi Keskustan ohi kannatuksissaan.
Hallitus vei läpi kiistellyn aktiivimallin, jonka vastustus on ollut laajaa. Aktiivimalli on saattanut osaltaan rapauttaa Keskustan kannatusta, mutta Kokoomuksen kannatukseen sillä tuskin on juurikaan vaikutusta.
Keskusta on siis puun ja kuoren välissä. Eduskuntavaalien lähestyessä sillä on iso huoli mahdollisesta vaalitappiosta. Tässä tilanteessa se ei missään tapauksessa halua suututtaa ydinkannattajiaan yhtään enempää.
Ongelmia puolueelle aiheuttaa myös veteraanipoliitikko Paavo Väyrynen.
Väyrynen ilmoitti pian presidentinvaalien jälkeen pyrkivänsä jälleen Keskustan puheenjohtajaksi. Konkaripolitiikko ei varmasti itsekään usko onnistuvansa valtaamaan puheenjohtajan paikkaa itselleen. Tosiasiallisesti hän tällä manööverilla varmistaa itselleen maksimaalisen julkisuuden ja pyrkii siten saamaan kannatusta perustamalleen Kansalaispuolueelle.
Väyrysen laskelmoitu ja kylmäverinen taktiikka pohjaa Keskustan ydinkannattajiin. Vanha kehäkettu tietää, että Keskustan sisällä on tyytymättömyyttä nykyisen puoluejohdon ajamaan city-liberaaliin linjaan. Väyrynen kosiskelee puolueen konservatiivisiiven edustajia EU-vastaisuudellaan, pakolaislinjallaan ja Natoa vastustavalla ulkopolitiikallaan.
Jos Keskusta olisi suostunut lapsiperheiden kotihoidontukea heikentävään perhevapaaremonttiin, olisi se tarjonnut Väyryselle aseita kultalautasella Sipilää vastaan.
Ehkä tällä palstalla on lupa sanoa ääneen tämä:
Suurperheet ja lestadiolaisuus liitetään toisiinsa vain, koska asialla on poliittinen tilaus.
Jos lestadiolaisten sijasta suurperheistä vastaisivat muslimit, sitä ei olisi lupa sanoa ääneen. Kyse ei nimittäin yhtäkkiä olisikaan tasa-arvosta tai naisen oikeuksista vaan ihan jostain muusta, jolle nimeksi sopisi vaikkapa positiivinen suvaitsemattomuus (vrt positiivinen työsyrjintä).
Muslimilla on oikeus tehdä paljon lapsia ja saada kodinhoidontukea, koska poliittinen agenda. Lestadiolaisella ei ole, koska samainen agenda. Kummassakin tapauksessa uskonto ratkaisee, toisessa vaan jostain syystä 180 astetta eri suuntaan kuin toisessa. Uskaltaisin lyödä tästä jopa vetoa, vaikka tulevien asiaa koskevien ratkaisujen uskonnolliset perusteet tietenkin kätketään yleisöltä vihapuheretoriikan taakse.
Vaalit ovat tulossa, joten Keskusta muiden mukana tietenkin ajattelee tulevia vaaleja. On vähän pakkokin, kun päivittäin pukkaa galluppia Kepun alenevasta kannatuksesta ja demarien rymynoususta. Enempi vaalispekulaatio on kuitenkin turhaa, koska em kaltaiset ”selektiivistä suvaitsevaisuutta” koskevat asiat ratkaistaan jatkossakin kokonaan muun kuin puolueiden senhetkisten kannatustrendien perusteella.
Lestadiolaisten roolia mielestäni liioitellaan. Heitä on noin 100.000, ja vaikka perheet ovat suuria, ei vuosittain Suomessa syntyvistä heidän perheisiinsä synny kuin muutama prosentti. Edes Kepua tällainen porukka ei määrää.
Hyvä huomio. Voi olla että minulla on tässä hieman näköharha, koska asun Oulussa ja kaupungin naapurikunnissa on paljon vanhoillislestadiolaisia. Niin tai näin, Keskustassa on selkeä konservatiivinen siipi, ja puoluejohto ei halua luoda puolueen sisälle enempää hajaannusta city-kepulaisten ja muiden kepulaisten välille.
Entäpä jos Kepussa ymmärretään tuo mainittu lestadiolaisten pieni lukumäärä ja sen mitätön painoarvo tulevissa vaaleissa? Kenties ymmärretään sekin, että konservatiivinen kanta perhevapaisiin vie puolueelta enemmän sitikepulaisten ääniä kuin niitä vanhoilliselta siiveltä tuo.
Pohjoisen poikana ja lestiläisten naapurina ymmärtänet minua etelän varesta paremmin, voiko poliittisella puolueella olla muuta agendaa kuin se, minkä voi jäännöksettä muuttaa vaalikannatukseksi. Sama kysymys siis kuin voiko yrityksellä olla muita arvoja kuin ne, joista jää jotain viivan alle.