Oma talous

Tutkimus: Rahalla voi sittenkin ostaa onnea

Voiko rahalla ostaa onnea? Tutkimukset osoittavat, että näissä neljässä tapauksessa rahalla tosiaan voi ostaa onnea.

Olemme kuulleet tämän ennenkin: rahalla ei voi ostaa onnea. Varakkailla ihmisillä tuntuu olevan samoja ongelmia kuin lopulla maailmallakin. Hekin taistelevat ongelmien, kuten alkoholi- ja huumeriippuvuuksien sekä masennuksen kanssa.

Jos saat töissä bonuksen tai palkankorotuksen, tekeekö se sinusta merkittävästi onnellisemman ihmisen? Business Insiderin mukaan Jack Ma, yksi Kiinan rikkaimmista miehistä, kertoo olleensa onnellisempi, kun hän oli köyhä opiskelija.

Mutta ei luovuta vielä siitä ajatuksesta, että raha voi tuoda meille onnea. Inc. –sivuston mukaan tutkimustulokset kertovat, että jossain tapauksissa rahalla voi ostaa onnea. Raha voi tehdä sinut onnelliseksi, jos yksi tai useampi seuraavasta neljästä kohdasta pätee.

1. Käytät rahaa ostaaksesi itsellesi lisää vapaa-aikaa

Yli 4 000 amerikkalaista vastasivat tutkimukseen, jonka mukaan selvisi, että ihmiset, jotka arvostavat aikaa rahan sijasta ovat onnellisempi kuin he, jotka eivät. Joten jos rahkeet riittää, palkkaa itsellesi siivooja tai tilaa ruokaostokset suoraan kotiovellesi. Voi olla, että olet onnellisempi sen vuoksi.

2. Käytät rahaa unohtumattomaan kokemukseen

Meillä on taipumus olettaa, että on järkevämpää käyttää rahaa arvokkaisiin tavaroihin, eikä hauskanpitoon. Ehkä järkeilemme sen näin. Jos käytät 400 € hienoon uuteen älypuhelimeen, sinulla on se sama puhelin vielä seuraavana päivänä ja sitä seuraavana päivänä (ellet hukkaa sitä). Jos taas käytät 400 € arvokkaisiin paikkalippuihin konserttia tai tapahtumaa varten, sinulle ei jää käteen seuraavana päivänä mitään.

San Franciscon yliopiston tutkijoiden mukaan kokemukset tekevät meidät onnellisemmaksi, sillä tavaroiden tuoma onnellisuus ei kestä pitkään. Uusien tavaroiden uutuudenviehätys haihtuu nopeasti. Sen sijaan todella unohtumaton kokemus, kuten konsertti, jää muistoihimme pitkäksi aikaa.

3. Käytät rahaa sinulle tärkeän ihmisen kanssa

Ihmiset ovat sosiaalisia olentoja ja on olemassa paljon tutkimusnäyttöä siitä, että ihmissuhde toiseen ihmiseen ja yhteenkuuluvuuden tunne voi pidentää elinikää. Vastaavasti yksinäisyys voi lyhentää ikävuosia.

Sosiaalipsykologit uskovat, että kokemukset tuovat ihmiselle enemmän onnea kuin materia, siksi että jaamme usein kokemukset kumppanin, ystävän tai perheenjäsenen kanssa. Joten jos päätät lähteä konserttiin, muista ottaa mukaan läheinen ystävä tai jos ostatkin uuden matkapuhelimen – ota ostosmatkallesi mukaan sinulle tärkeä ihminen!

4. Käytät rahaa toista ihmistä varten

Tutkijat antoivat kahdelle opiskelijaryhmälle ylimääräistä rahaa. He opastivat toisen ryhmän käyttämään rahan itseensä ja toisen ryhmän ostamaan jotain toiselle ihmiselle. Jälkimmäinen ryhmä koki suurempia onnen tunteita, kuin ensimmäinen ryhmä.

Totta kai rahan käyttäminen toiseen ihmiseen saa meidät tuntemaan parempaa yhteyttä (ja olemme myös ylpeitä omasta anteliaisuudestamme!). Kiitokset ja lämpimät halaukset, kun ojennamme lahjan vastaanottajalle, tekee meidät onnelliseksi. Käy siis ostamassa lahja läheiselle tai lahjoita rahaa hyväntekeväisyyteen. Teet itsesi sekä muut onnellisemmaksi.

1 kommentti

1 kommentti

  1. Bernstein

    15.3.2018 at 11:48

    Rikas mies Kiinasta kertoi itse asiassa enemmänkin. Hän kertoi olleensa nykyistä onnellisempi, koska oli köyhä JA opiskelija.

    Pelkkä kurja köyhyys Shanghain slummeissa tuskin riittää onnea takaamaan, mutta kun siihen liittää nuoren opiskelijan tiedonhalun, elämänasennetta määrää silloin jokin muu arvo kuin rahaan ja tavaraan liittyvä. Köyhyys kuitenkin toimii apukeinona sen ymmärtämisessä, että jos rikastuttuaan jättää opinnot ja antaa rahan tehdä työtä, opiskelija menettää ihmisenä paljon enemmän kuin salkkunsa arvon.

    Tämä ei ole kannanotto opintotukien poistamiseksi, mutta totuus on, että vain persaukiselle opiskelijalle kehittyy valmiudet ymmärtää tulevasta elämästä ylipäänsä yhtikäs mitään. Monen köyhän opiskelijan ensimmäinen ymmärrys koskeekin sitä, miksi köyhällekin opiskelijalle riittää kadehtijoita, joista suurin on epäilemättä Kela täysin järjettömine ja lakiin perustumattomine takaisinperintä-inkvisitioineen. ”Joku sinuakin kadehtii” on yhtä lailla totta kuin ”Joku sinuakin raHastaa”.

    Köyhyys ei ole pointti, mutta nuoruus on. Sitä yritetään ostaa vaatimalla plastiikkakirurgilta mahdottomia tai antamalla tunkea ruumiinsa pakastimeen, toivoen tulevaisuuden tohtorilta nuoruuden eliksiiriä ja sähköyhtiöltä katkeamatonta sähköntoimitusta.

    Blogistin kaikki neljä aspektia viittaavat nekin samaan: Raha ei ole varastointia varten eikä myöskään itseä varten. Se ei ole edes ihmistä varten siinä mielessä, ettei se takaa yhtäkään niistä elementeistä, jotka on tapana liittää onnellisuuden kokemiseen.

    Vapaa-ajan lisääminen, unohtumattomien kokemusten metsästys ja toisten auttaminen ovat arvokkaita, mutta kuitenkin vain onnellisuuden välitavoitteita. Joka ne tavoittaa, olipa rikas tai köyhä, ei aina siltikään koe itseään onnelliseksi. Ökyrikas, joka pakastaa ruumiinsa, saattaa olla kaikista onnenmetsästäjistä realistisin: Hän myöntää – ja on itse asiassa todistanut sen omalla elämällään – ettei raha eikä mikään sen avulla saavutettu, ei edes pyyteetön altruismi, kykene takaamaan sitä kokemusta, jota onnellisuudeksi kutsutaan.

    En ole filosofi enkä teologi, mutta mieleen tulee väkisinkin, että ikuisen nuoruuden tavoittelu on onnellisuuden ikoni, joka niin epärealistinen kuin onkin, edustaa silti juuri sitä, jonka saamiseksi ihmiset turvautuvat epätoivoisiinkin tekoihin kuten rahan keräämiseen ja itsensä pakastamiseen.
    Kaikki muu paitsi tavoitteen rehellinen myöntäminen onkin lopulta pelkkää itsepetosta.

    Paradoksin voi muotoilla myös kysymällä, kumpi kuulostaa järkevämmän miehen puuhalta:

    Kerätä jumalattomasti rahaa, josta senttiäkään ei saa mukaansa arkkuun?
    Vaiko syväjäädyttää ruumiinsa, jolloin mahdollisuus uuteen elämään on sentään nollaa suurempi?

    (pahoittelen taas ylipitkää postausta, mutta minkäs pässi sarvilleen…)

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info@salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:

Copyright © 2018 Salkkumedia Oy

Ylös