
Uusi Volvo XC40 -katumaasturi on nimetty vuoden autoksi Euroopassa 2018.
Äänestystulokset julkistettiin Geneven autonäyttelyssä Sveitsissä. Aiheesta Suomessa kertoo autolehti Tuulilasi.
Tuulilasin mukaan XC40:n voitto tarkoittaa, että Volvon uuden katumaasturimalliston jäsenet ovat kukin voittaneet Vuoden auto -palkinnon joko Euroopassa tai Pohjois-Amerikassa. Sekä suuri XC90 että keskikokoinen XC60 ovat voittaneet palkintoja omassa luokassaan Pohjois-Amerikassa kuluneen kahden vuoden aikana.
Volvo XC40 sai Vuoden auto -palkinnon myös Ison-Britannian johtavalta What Car? -autojulkaisulta.
Tuulilasin mukaan autoa on tilattu varhaisessa vaiheessa jo yli 20 000 kappaletta Euroopassa ja USA:ssa. XC40:n lanseeraus etenee pian maaiman suurimmalle automarkkinalle Kiinaan.
XC40 on ensimmäinen malli, joka käyttää Volvon kompaktia modulaarista alustaa (CMA). XC40:ssä on myös autonjako-ominaisuus, jonka avulla XC40:n omistajat voivat jakaa autonsa perheenjäsenten ja ystävien kesken ilman fyysisen avaimen luovuttamista.