Jenkkiyhtiöiden näkymät ovat kääntyneet eurooppalaisia yhtiötä suotuisemmiksi.
Euroalueen talouskasvu näyttäisi pysyvän hyvänä myös tänä vuonna, mutta harva kuitenkaan uskoo viime vuoden kaltaisen tahdin jatkuvan, arvioi Nordea Varallisuudenhoidon sijoitusstrategi Antti Saari pankin viikkokatsauksessa.
Yhdysvalloissa sen sijaan kasvu kiihtyy. Syynä on Saaren mukaan Trumpin veroale ja elvyttävä budjetti.
Makrotalouden erilaiset näkymät vaikuttavat myös yritysten tuloskuntoon.
”Vaikka tämän vuoden tuloskasvusta siivottaisiin veroalen vaikutus pois, on tahti silti selvästi rivakampaa Atlantin toisella puolella. Sama koskee ensi vuoden näkymiä”, Saari toteaa.
USA:n suotuisammat näkymät eivät johdu sijoitusstrategin pelkästään makrotalouden tilasta.
”Paikallisen talouden erojen lisäksi tämän vuoden laaja‐alaista heikkoutta vanhalla mantereella selittää euron vahvuus, joka pienentää ulkomailta tuotujen voittojen arvoa yhteisvaluutassa mitattuna ja heikentää Euroopan kilpailukykyä.”
Lisäksi Euroopan tulostahtia hidastavat vielä muutamat rakenteelliset tekijät. Jenkkimarkkinoita tukee Saaren mukaan myös se tosiasia, että teknologiasektori vastaa merkittävästä osasta kansainvälistä tuloskasvua. Teknologiasektori on Yhdysvalloissa Eurooppaa merkittävämpi toimiala.
Pohjois‐Amerikkaan verrattuna myös energiayhtiöiden kasvumahdollisuudet ovat heikommat, kun öljyntuotannon valoisin tulevaisuus löytyy Yhdysvalloista. Kaiken lisäksi rahoitusalan sääntely on Euroopassa kiristymässä, kun Atlantin tuolla puolen sitä höllennetään, Saari toteaa.
Jenkkiosakkeita on pidetty melko kalliina. Kuitenkin kauppasodan pelko on myös laskenut amerikkalaisyhtiöiden arvostuskertoimia.
”Vaikka yhdysvaltalaisyhtiöt ovatkin ensimmäisten joukossa kärsimässä näistä toimista, paljon pelkoa on jo ehditty leipoa kursseihin, joten ajankohta alueen painon nostolle on otollinen”, Saari toteaa.
Kaikki tämä näkyy jenkkiyhtiöiden tulosennusteissa. Ennusteiden nostojen myötä kuluvan vuoden ensimmäiseltä vuosineljännekseltä odotetaan peräti 17 prosentin tuloskasvua viime vuoteen verrattuna. Nordean mukaan tämä on jenkkiosakkeiden kovin tuloskasvu sitten vuoden 2011 ensimmäisen kvartaalin.