Kasvuosakkeet

Terveystalo nappasi Attendon edullisella hinnalla

Yksityisten terveyspalveluiden keskittyminen alan suurimmille toimijoilla tulee jatkumaan tulevaisuudessakin, arvioi Inderesin analyytikko.

Terveystalon ja Attendon torstaina ilmoittama jättikauppa keskittää yksityisiä terveyspalveluja entisestään Suomessa. Attendon ja Terveystalon yhdistyminen tekee niistä terveysalan palveluiden suurimman toimijan Suomessa.

Ruotsalainen Attendo on viime vuosina tuonut strategiassaan selvästi esiin, että yhtiö pyrkii keskittymään pääsääntöisesti hoivapuolen toimintoihin. Aikaisemmin tänä vuonna yhtiö kertoi etsivänsä Suomen terveyspalveluilleen ostajaa.

Kauppa ei tullut markkinoille yllätyksenä.

Yksityiset terveyspalvelut ovat Suomessa jo muutoinkin poikkeuksellisen voimakkaasti keskittyneet muuhun Eurooppaan verrattuna. Valtakunnallisia toimijoita on käytännössä vain neljä. Terveystalon ja Attendon yhdistymisen jälkeen vain kolme. Kaksi muuta toimijaa ovat Pihlajalinna ja Mehiläinen.

Terveystalo on jo tällä hetkellä Suomen suurin terveyspalvelualan yritys. Yhtiöllä on 18 lääkärikeskussairaalaa ja sadalla paikkakunnalla yhteensä noin 180 toimipaikkaa. Yhtiöllä on noin 9 000 työntekijää ja se on noteerattu Helsingin pörssissä.

Terveystalo maksaa Attendon osista 233 miljoonaa euroa käteisellä. Kauppaan liittyvien järjestelyjen arvellaan saatavan päätöksen kuluvan vuoden loppupuolella. Kaupassa Attendo myy terveydenhuollon palvelujensa lisäksi esimerkiksi suunhoitoon liittyvät osat. Kauppa vaatii vielä kilpailu- ja kuluttajaviraston hyväksynnän. Attendolle jää Suomessa esimerkiksi vanhusten hoivaan liittyvät hoivapalvelut.

Kaupan arvo on vuoden 2017 oikaistujen lukujen mukaan noin 13,3x EV/EBITA-kerrointa ja 1,0 EV/Sales-kerrointa, toteaa analyytikko Petri Kajaani Inderesin aamukatsauksessa. Terveystalo odottaa järjestelyn tuottavan arviolta viiden miljoonan euron kustannussynergiat, joiden toteutuessa kauppahinta laskisi Kajaanin mukaan EV/EBITA-kertoimen 10,6x tasolle.

Kauppahinta on Inderesin näkemyksen mukaan Terveystalon kannalta edullinen (varsinkin synergioiden toteutuessa), kun ottaa huomioon, miten hyvin yhtiöiden palveluvalikoimat ja -verkostot täydentävät toisiaan, sekä viime vuosina toimialalla tehtyjen pienempien yrityskauppojen välillä korkealle karanneet arvostuskertoimet.

”Myös Terveystalon omien vuoden 2017 lukuihin (EV/Sales 2,0x ja EV/EBITA 19x) verrattuna kauppa vaikuttaa edulliselta. Terveystalon ja Attendo Suomen terveyspalveluiden yhteenlaskettu liikevaihto oli vuoden 2017 lukujen perusteella 924 MEUR ja oikaistu EBITDA 112 MEUR. Mehiläisen vastaavat luvut viime vuodelta olivat 756 MEUR ja 93 MEUR. Pihlajalinnan vastaavat luvut olivat 424 MEUR ja 34 MEUR”, Kajaani toteaa.

Toimiala jatkaa polarisoitumista yhä selvemmin kahteen kastiin, Kajaani toteaa.

Ensimmäisessä ovat isot valtakunnalliset konsernit: Terveystalo, Mehiläinen ja Pihlajalinna. Toiseen ryhmään kuuluvat puolestaan merkittävästi pienemmät paikalliset tai kapeamman palvelutarjonnan yhtiöt.

Analyytikon mukaan alan isot toimijat saavuttavat merkittäviä etuja laajan palvelutarjonnan ja maantieteellisen hajauttamisen kautta, mikä on saanut suuret yhtiöt tekemään viimeisten vuosien aikana lukuisia yrityskauppoja.

”Laaja palvelutarjonta ja maantieteellinen peitto tekevät näistä houkuttelevampia kumppaneita esimerkiksi työterveyshuollon asiakkaille tai vakuutusyhtiöille, mikä auttaa niitä kasvamaan entisestään. Odotamme alan konsolidaation jatkuvan näiden suurten toimijoiden ohjaksissa ja pidämme kaikkia alle 200 MEUR:n liikevaihtoluokassa olevia toimijoita yritysostokohteina, kun taistelu markkinan suurimman toimijan tittelistä jatkuu.”

Kommentoi
Ylös
>